maanantai 5. tammikuuta 2009

isin poika

elämän arvaamattomuuden ansiosta, pelon ja huolen saattelemana, olen saanut viettää poikani kanssa nyt toista päivää yhteistä laatuaikaa kaksin. sohvilla todettiin keuhkokuume ja naisväki on ollut lauantai-illasta asti keskussairaalassa. kaikki on jo hyvin sekä tyttärellä että muulla perheellä. haemme heidät tänään kotiin. mutta säikäyttäähän tuo.

olenkin yrittänyt järjestää meille kahdenkeskisiä projekteja. saadakseni pojan huomaamaan, että hänellä on isäkin. molemmat lapset ovat viime aikoina olleet kovin äitinsä perään, mikä rasittaa molempia vanhempia omalla tavallaan. emme me ole täällä mitään ihmeellistä tehneet. olleet vain. tänä aamuna, kuitenkin, elia roikkui minun jalassani, kuten tapanansa on äidilleen tehdä. öisin hän ei ole protestoinut, jos isi on mennyt apuun. isiä huudetaan sinne tänne. ja sehän kelpaa!

kuinka tämän yhteen pelaamisen saisi jatkumaan sitten, kun ketjumuutoksia tulee? en tiedä. yhden asian olen omassa kotikäyttäytymisessäni todennut muuttuneen. olen suhtautunut poikaani rennommin. johtuneeko se siitä, että hän on ollut ihmisiksi saadessaan kaiken huomioni, vai siitä, että minulla on ollut aikaa kuunnella häntä ja voimia olla läsnä.

selviäisin yksinhuoltajana. ainakin elian. mutta en tahtoisi.

1 kommentti:

Elina Koivisto kirjoitti...

Olen haastanut sinut blogissani. Käy imuroimassa kysymykset blogistani :)!