keskiviikko 28. marraskuuta 2007

lasten kanssa

alan vasta tajuta, että minulla on aarre saviastioissa.

elämään olen kyennyt suhtautumaan iisimmin muutamina viime päivinä. se johtuu siitä, että olen saanut kalenteriini tilaa gradua varten. se rauhoittaa. melko ikävää seuraa olen kotona ollutkin, kun päässä hektisyys on pitänyt teknobileitä. siis sellaisia, joissa väkisin takova rytmi on jäänyt junnaamaan.

iisimpi perspektiivi on tarkoittanut yksyhteen lapsista nauttimista. vaikka olenkin joutunut heräämään töihin jo ennen kuutta, on kotona ollut helppo hymyillä. elian kanssa puuhastelu saattaa viedä hermot välillä liiterin taakse, mutta pääsääntöisesti suhtautuminen perheenisinä olemiseen on palkitsevaa ja korvaamatonta. vai mitä muuta voi sanoa pojasta, joka ottaa isiä sormesta, että vielä kerran rapsuttaisin nenänpäätä.

sohvista tulee sitäpaitsi iso tyttö. senkin tajuaminen on vienyt kummasti aikaa. ehkä syy-yhteyksien yksipuolinen havaitseminen, eli että vauvan tulo taloon on aiheuttanut väsymystä, stressiä ja uusia huolia, on vaikeuttanut ilon kokemista, kauneuden näkemistä ja rauhan elämistä. sillä kuten virsi 590 päättyy:

"rauha ja autuus on Lapsessa vain."

Ei kommentteja: