niin. kentin uusi levy ilmestyi viime keskiviikkona. itse noudin omani perjantaina asioiduttuamme elian kanssa leppävaaran kelassa.
sieltä tulevat tuet kustantavat minulle myös marraskuun alun keikan kulttuuritalolla, jonne levyn avausraidat kuultuani pelkäsin meneväni pettymään. missä on se kent, johon ihastuin? missä ovat isolan ja hagnesta hillin herkät, minun tunteistani puhuvat balladit?
nyt olen kuunnellut levyä läpi ja läpi. alkaa upota. hesari kutsui soundia kimmeltäväksi. diskopallo kieltämättä biiseissä välkkyy. mutta syvyyttä on lopulta kuitenkin. onneksi.
yhtye on kasvanut, löytänyt itsestään uutta. kuten minäkin. lasten hipsuttavat varpaat ja hullunhauskat leikit soivat minun kepeässä kentissäni. ja silti melankoliaa, hengitystäni. mutta nyt se on raikkaampi.
Kommentit