Siirry pääsisältöön

aamusanoja

pienen pieni veturi (joka ei oikeasti ole enää kovinkaan pieni) mennä tuhisee lelukasasta sohvalle ja ympäriinsä. aivan vasta hän on hoksannut lähteä liikkumaan myös ylöspäin. eilen hän kipusi keittiön pöydälle. tai oli kivuta, en antanut nauttia koko elämyksestä. samoin hän pääsee laatikoihin, vaan hankalammin pois. voi sitä ihmettä.

tänään päästään pitkästä aikaa taas uimaan. tilasimme uuden uikkarin, vaikka uinnit loppuvat allergiatalolla toukokuun lopussa. siitä alkaa kesä ja matalat rantavedet, jonne pikkupolskija veneineen ja ankkoineen päässee. vaikkapa seurasaareen, jonne teimme upean retken viime kesänä.

mutta ennen kesää on isillä vielä puuhaa. torstaina sain pidetyksi praktikumin messun onnistuneesti ja hyvin mielin. aiemmin mainitsemani luomisen tuska kantoi hedelmää ja koen kyllä jumalanpalvelusten olevan kirkon työssä se, jossa duunarikin saa levätä ja nauttia.

vielä on siis hieman kirjoittamista ja hieman enemmän lukemista. ennen ensi kuun puoliväliä pitäisi lukea kahteen tenttiin (sanders: judaism. practice and belief. boyarin: dying for god. collins: introduction to the hebrew bible. yht. n. 1200 s.) ja sen jälkeen kyhätä lukupäiväkirjaa taannoisten tenttisekoilujeni tähden. ennen kesää aion todellakin saada kaiken opiskeltua. gradua ottamatta lukuun.

mutta nyt kello on jo kahdeksan, aika vaihtaa kanavaa lastenohjelmille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. O...

Kyse on evankeliumista

Saarna 9.3.2025  Kirkkoherran virkaanasettamismessussa.  Jeesus, kiusausten voittaja:  1. Moos. 3: 1-7; Hepr. 4: 14-16; Matt. 4: 1-11 Kuva: Raimo Tiihonen Sitten Henki toi Villen Kangasniemelle kirkkoherranvaalista seuranneen valitusprosessin kiusattavaksi. Kun hän oli hoitanut tehtävää puolisentoista vuotta, eli 556 päivää ja myös joitakin öitä, hänelle tuli vihdoin juhlapäivä. Silloin piispa tuli hänen luokseen asettamaan hänet kirkkoherran virkaan ja kysyi häneltä: ” Tahdotko Jumalan avulla pysyä lujana kirkon uskossa ja vahvistaa siinä seurakuntalaisia?” Rakkaat kuulijat täällä kirkossa ja linjojen päässä. Mihin Henki on sinua kuljettanut? Miten sinua on elämän polulla johdatettu? Elämä ei ehkä mene aina niin kuin on suunnitellut. Elämä ei ole pelkästään omien käsien ja oman käsikirjoituksen varassa. Ehkäpä Jumala toimii niin ihmeellisellä tavalla, että sitä löytää itsensä joskus tilanteesta tai paikasta, jota ei osannut itse kaavailla. Silti ja varmaan juuri s...

Anna ihmeille mahdollisuus

Saarna 3.11.2024 Rippikoulustartti Kahden valtakunnan kansalaisena Room. 13: 1-7; Matt. 17: 24–27 Kuva joakant Pixabaystä Kuinka moni on joskus käynyt ongella? Kuinka moni on joskus saanut kalan? Kuinka moni on löytänyt kalan suusta kolikon? No se olisikin aikamoinen yllätys. Kolikoita kalan suusta harvemmin löytyy. Ja on se niinkin, että ihan joka onkireissulla ei tule välttämättä edes sitä kalaakaan. Joskus kalan saaminen on iloinen yllätys, vaikka se tulisi ilman kolikkoa suussa. Ehkä Jeesuksen pointti ei ole tässä antaa kalastus- tai tienausvinkkejä. Ehkä sitä rahaa kannattaa yrittää hankkia jotain muuta kautta kuin kalojen suuhun kurkkimalla. Mutta mikä se Jeesuksen pointti sitten on? Mitä Jeesus tässä haluaa meille sanoa? Minulle tulee ekana mieleen, että kannattaa antaa ihmeille mahdollisuus. Koska elämä voi joskus yllättää. Elämä voi yllättää, kun uskaltaa ihmetellä ja olla joskus suu ammollaan kuin kalalla. Niin kuin järvi on täynnä kaloja, jotka ei nappaa koukkuun...