tiistai 13. maaliskuuta 2007

vain hyviä uutisia

poikamme on terve! julisti lääkäri korvatulehduksen jälkitarkastuksessa. uusiutunutta tulehdusta vähiten tähän väliin olisin kaivannutkin. elia valloitti terveysaseman käytävät, joita ravasi eestaas osoittaen samalla kädessään olevaa kirjaa, jossa oli traktorin kuva.

ihmeen koimme jo aiemmin aamulla. aloitin heräilyn elian säestyksellä muistaakseni vasta puoli viideltä. kakiskymmentä vaille kuusi olin aivan varma, että unet olivat siinä. mutta: seuraavaksi muistan kellon olleen seitsemän ja kuulleeni elian heränneen vasta (!) kymmentä vaille. huokaukseni puolitoista tuntia aiemmin oli kuultu.

seuraavaksi soitan omalle lääkärilleni, jonka toivon julistavan minutkin terveeksi kilpisrauhasen liikatoiminnasta. saan tulokset yli puolitoista vuotta kestäneen hoidon päätteeksi. muistaakseni uusiutumisprosentti on about fiftyfifty. loppuilta meneekin töissä, jonne lähden, kun vaimo omistaan palaa.

miksi näitä kerron? miksi en kertoisi. tämä on minun kertomukseni. hyvät uutiseni.

1 kommentti:

kristian kirjoitti...

onnea kilpirauhasen kanssa, ei ole hyvä riutua. k