villen blogi

elialla todettiin tulehdus molemmissa korvissa. viikon kestänyt flunssa tarkastettiin lääkärillä jossain täyden ja kiireisen viikonlopun lomassa. lääke kuitenkin auttaa ja suunniteltu lomamatka kotikonnu(i)lle voi startata huomenna. sm-hiihdot hiihdetään (kai hiihdetään!) erikoisissa oloissa. viikonlopulle on ennustettu liki kymmentä plussaa. lupauduin pitämään kisasunnuntaina kisahartauden. palmusunnuntai. trooppinen sää. havunoksien alla sukset ratsuna. jotain tuollaista. raportointikin voi jäädä lomalle. tai eihän sitä koskaan tiedä. minä jään anyway - miten vain praktikumtöiltä joudan.

elämä maistuu elämältä. elämä on täyteläistä kuin konvehti ja täyttä kuin vatsa rasiallisen jälkeen. viikko on mennyt nuhaisen nenän tuhinan säestämänä. elia sairastui samana päivänä, jona keskustasta tuli suomen suurin puolue ja kokoomuksesta suurin vaalivoittaja. kävimme kuitenkin koko perheellä (elian ensimmäinen äänestys ihan livenä, masussa äänestettiin kuitenkin presidenttiä jo kahdesti) koululla antamassa äänemme. satoi räntää eikä ehdokkaamme päässyt läpi. harmi, vaikka monta hyvää pääsikin. viikolla olen harrastanut ahkerasti opiskelua. praktikumit pitävät mielen vilkkaana ja ms wordin päällä. hyvältä sekin tuntuu. oma kutsumus saa ravinteita ja onhan se vaihtelua isinä olemisen opiskeluun, mikä tässä nuhan, kiireen ja väsymyksen ristitulessa hioo todella ihmistä. tänään ostin turvaistuimen, vaikka emme omista autoa. vielä. ensi tiistaina lähdemme kotiseudu(i)lle, mihin kuuluu myös autolla paikasta toiseen siirtymistä. hullulta tuntuu vain kuskata kömpelöä istuinta ensin junil

ei, otsake ei viittaa indianapolis coltsin taannoiseen superbowlvoittoon, jolla se teki chicagon karhuista muhennosta (mikä oli kylläkin upea juttu). nimesin -ja valmistin- näet juuri koti-isin spesiaalin keittiössä. kävimme poikien kesken aikaisin (puoliysiltä) aamulla kaupassa ja päätin ostaa raaka-aineet aiemmin yksinkertaisesti riisimössöksi kutsumaamme ruokaa varten, jolla ajattelin yllättää mamman. elia muuten nukkui taas heräilyttä aina seitsemään asti. tämä oli nyt kolmas yö putkeen. hyvältä näyttää. todella hyvältä tuntuu. mutta se resepti. indiananmuhennos on peräisin vaihto-oppilasajoiltani, mutta olen sitä hieman soveltanut eteenpäin. kiehauta vaikkapa 250g riisiä (uncleben's on oma suosikkini), sekaan tilkka öljyä ja hieman suolaa. ruskista pannulla 400 g jauhelihaa, nakkaa joukkoon sopiva määrä suolakurkkukuutioita (voi leikata ihan viipaleista) ja kolme kananmunaa. anna kurkkujen muhia ja munien paistua, kuitenkin niin ettei muna sido koko paistosta yhteen. kippaa pa

arvot olivat normaalit. kontrolli otetaan vielä kesän alussa. isikin on siis terve. kiitos kristianille tuesta. päivä alkoi jälleen ihmeellisesti. elia nukkui läpi yön, kertaakaan heräämättä tai herättämättä meitä. vieläkin olen ihmeissäni. ja kiitollinen, sillä ilta venyi pitkäksi yöksi tulleen emmi-siskon kanssa pelatessa (carcassonea, johon hurahdin, joskin hävisin erin 1-2). emmi tuli, jotta isi ja äiti pääsivät molemmat tahoilleen oppimaan. nyt istun kirjastolla, jonotutan oikeasti konetta tarvitsevia, ennen kuin nousen ja lähden työhön. viimeistä kertaa tällä viikolla. viikonlopuksi onkin taas kirjoitushommia.

poikamme on terve! julisti lääkäri korvatulehduksen jälkitarkastuksessa. uusiutunutta tulehdusta vähiten tähän väliin olisin kaivannutkin. elia valloitti terveysaseman käytävät, joita ravasi eestaas osoittaen samalla kädessään olevaa kirjaa, jossa oli traktorin kuva. ihmeen koimme jo aiemmin aamulla. aloitin heräilyn elian säestyksellä muistaakseni vasta puoli viideltä. kakiskymmentä vaille kuusi olin aivan varma, että unet olivat siinä. mutta: seuraavaksi muistan kellon olleen seitsemän ja kuulleeni elian heränneen vasta (!) kymmentä vaille. huokaukseni puolitoista tuntia aiemmin oli kuultu. seuraavaksi soitan omalle lääkärilleni, jonka toivon julistavan minutkin terveeksi kilpisrauhasen liikatoiminnasta. saan tulokset yli puolitoista vuotta kestäneen hoidon päätteeksi. muistaakseni uusiutumisprosentti on about fiftyfifty. loppuilta meneekin töissä, jonne lähden, kun vaimo omistaan palaa. miksi näitä kerron? miksi en kertoisi. tämä on minun kertomukseni. hyvät uutiseni.

yliopistolla pyörähti käyntiin 4. periodi eli viimeinen neljännes tätä lukuvuotta. se tarkoittaa parin praktikum-kurssin ja tentin tekemistä. se puolestaan tarkoittaa kiirettä. sain juuri valmiiksi saarnan tausta-analyysin. sitä ennen kirjoitin itsearvion koululla opettamisesta. seuraavaksi pitäisi raportoida sielunhoitotapaus. yllättävää kyllä, tekstin tuottamisen ja teologian tekemisen äärellä on ollut pitkästä aikaa virkistävää, vaikkakin istumista vaativaa. samoin tänään sielunhoidon praktikumin ensimmäisessä istunnossa koin hyviä fiiliksiä siitä, että tässä ollaan matkalla pappeuteen. vaikka loppusuora onkin vielä pitkä, maali jo häämöttää. mutta kerrottavaa kodin arjestakin: elialle on puhjennut neljäs hammas ja viides kuultaa jo. aamuöisin hän heräilee niitä itkemään. suht helpolla kuitenkin nukumme. nyt on vain aamuheräämisajaksi vakiintunut klo 6, joka on mielestäni hivenen liian aikaisin, mutta minkäs teet. lisäksi: tänään elia kiipesi lelukorin päälle katselemaan parvekkeen

mummi (siis äitini) tuli eilen ja otti mummeuden omakseen. samoin kun aamulla ensin herättyäni pojan kanssa ja hoidettuani aamutoimet, otti mummi leikkivastuun ja päästi molemmat vanhemmat jatkamaan unia. harvinaista herkkua maata vielä kahdeksan jälkeen vierekkäin omassa sängyssä.

tauti tarttui isiinkin. oireilu jäi tosin (ja onneksi) lyhyeksi, mutta olo on yhä hieman heikko. lisäksi alaselkä vaivaa. liekö taudin vai yöheräilyn syytä. pinnasängyn pohjalle kumartelu ei näet ole ergonomisinta työtä. otsikossa lupaamaani raporttiin: vaimo lähti juuri tekemään työvuoroani, mikä tarkoittaa sitä että lähes vuoden ja kahden kuukauden työtauko on päättymässä. koti-isyys siis jatkuu. tosin iltaan mennessä tulee elian mummi muutamaksi päiväksi kylään. se helpottaa vieläkin potilaana olevan tiiperotaaperon hoivaamista (mikä loppujen lopuksi on kuitenkin elämäni suola). viimeisen kuukauden parasta antia on ollut havaita, millainen touhukas, fiksu ja suloinen iso pikkupoika meillä asustaa. hän on kehittynyt oikein silmissä. haparoivat askeleet ovat muuttuneet varmoiksi, joilla miltei juoksee. touhuaminen on vain yltynyt. yhtäkkiä pikkumies katoaa ja palaa olohuoneeseen isin tai äidin kenkien kanssa, katoaa taas ja palaa jälleen roudatakseen kengät paikoilleen. eppuheppu osaa

nyt on vältetty yösyötön tarve kaksi kertaa putkeen. salaisuudeksi osoittautui yöheräilyvastuun siirtyminen minulle. minulta elia ei osaa tissiä kaivata. ja mikäpä siinä, eipä tuo tee kipeää nousta muutaman kerran sihisemään ja paijaamaan, kun uni tulee kyllä helpolla takaisin. ei se mene siksi aikaa kuin tyynyn alle lämmittelemään. viime yönä järkytyin, kun kahdelta nousin työhön. sänky oli märkä, oksennuksessa. tauti tuli pieneen. loppuyö meni hyvin, elia heräsi vasta vartin yli kuusi, mutta aamulla antoi ylen pari kertaa lisää. äiti otti aamuvastuun (oma huono olo on nujerrettu), isi sai nukkua pidempään. nyt potilas nukkuu omassa vuoteessaan, ulos ei uskalla laittaa. iltapäivän yksivuotiskuvaus siirrettiin ensi viikolle. kotona pysytellään kuin sadepäivänä konsanaan.