villen blogi

Adventtivesper 29.11.2015 Jes. 62:10-12; Matt. 21:1-9 Hän kulkee tuolla jossain. Istuu aamubussissa, polkee jopon satulassa,  on sauvakävelyllä, koiran kanssa, yhdessä ja yksikseen. Hän kulkee ja vetää matkalaukkuaan, työntää lastenrattaita, nollaa taksamittaria, kulkee, juoksee, pakenee. Matkustaa salaa tavaratilassa tai laivan ruumassa. Hän kulkee tuolla jossain. Ja jostain hän on lähtenyt. Hänellä on kasvot, hänellä on nimi, hänellä on koti, hänellä on päämäärä. Jonkun luokse hän tulee. Tuleeko hän sinun luoksesi? Entä jos tulee?  Mitä se merkitsee hänelle tulla, mitä sinulle, että luoksesi tullaan?  Annatko hänen tulla ja antaako hän sinulle jotain, mitä ilman muuten jäisit? Profeetta kertoo meille tänään heistä, jotka kulkivat kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten. Heistä, jotka pääsivät vapauteen pakkosiirtolaisuudesta. Heistä, jotka ehkä monin miettein vaelsivat kohti Jerusalemia, kotia ja kaupunkia, jota Babyloniassa olivat kaivanneet. ”Sinun pelastajasi saap

Saarna Tuomiosunnuntaina 22.11.2015 Dan. 12:1-3; Ilm. 20:11-21:1; Matt. 25:31-46 ”Taas pienet tontut liikkuu ja muistiin merkitsee,  niin joulupukki tietää saa, kuka lahjat ansaitsee.”  Niin ne vaan joululaulut jo kaupungilla ja marketeissa soi. Lapsia aletaan pikkuhiljaa valmistella tonttujen kurkkimiseen. Että itkut ja melut ja riidat merkitään muistikirjoihin ja raportoidaan lopulta itselleen pukille. Myös päivän teksteissä on tärkeässä asemassa juuri kirjoihin merkitseminen: Ensin Danielin kirjassa sanottiin, että ”pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan.” Sitten Ilmestyskirjassa kuvattiin näkyä, jossa ”kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan.”  Lahjan saa siis merkintöjen perusteella aivan kuten joululaulussa.  Mikä lahja? Mitkä merkinnät? Tuomiosunnuntain kertomus lahjojen jaosta ei sijoitu kuusen ympärille, vaan kuninkaan valtaistuimen eteen. Lahjanjako näyttää enempi palkitsemistilaisuu

Isä, sinä riität Isä tekee hiekkakakkuja. Isä sytyttää nuotion. Isä leipoo pullaa ja vaihtaa auton renkaat. Isä pelaa pihapelejä ja heittää löylyä kiukaalle. Isä keittää kahvit ja lukee päivän lehden.  Isä tekee pitkää päivää. Isä rakastaa tekemällä. Isä on kotona. Isä on poissa. Isä kertoo lapsuudestaan. Isä huutaa kentän laidalla. Isä on hiljaa.  Tai sitten isä tekee jotain ihan muuta. Kuinka meidän tekomme tai valintamme tai jonkun toisen antamat roolit määrittävät meitä? Onko meidän mittarimme ehkä säädetty sen mukaan, mitä omat isämme tai vanhempamme ovat tehneet? Kysymys isästä herättää tunteita. Isästä ollaan montaa mieltä. On erilaisia isejä. Isä on monenlainen, jokaiselle omanlainen. Kysymys isästä on henkilökohtainen. Jokaisella on oma suhteensa isään, omanlainen suhde isyyteen. Isä voi olla tuki ja turva tai isä voi olla etäinen. Isän kanssa voi jutella tai puuhata, tai isä voi olla siihen liian kiireinen. Jokaisella ei ole isää, kaikki miehet eivät ole isej

Saarna 1.11.2015  Rippikoulusunnuntai Kaupunginkirkossa Antakaa toisillenne anteeksi Jes. 64: 3-8; Fil. 1: 6-11; Matt. 6: 14-15 Kaksi kuvaa. Toinen teksteistä, toinen taskuista. Ensin tekstistä. ”Kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.” kuvailee Jesaja kansan tilaa. Mitä se mahtaa tarkoittaa? Kuin tahrainen riepu. Monelle on varmasti tuttu tilanne joutua kuulemaan tai huomaamaan, kuinka vaatteet ovat likaantuneet ja ihan sotkussa. Pesuun joutavat. Mutta mikä vanhurskaus? Outo sana. Sitten taskuista. Kuinka monella on nyt taskussaan puhelin? (Annetaan olla taskussa!) Onko älypuhelin? Sellainen, johon saa ladattua appseja tai sovelluksia? Minkä sovelluksen latasit itse viimeksi? Nyt joku varmasti ajattelee, että mikä appsi tai mikä puhelinsovellus. Outo sana. Sekin. Kirkossa puhutaan välillä outoja. Käytetään vaikeita sanoja. On hankala ymmärtää ja pysyä mukana. Siksi pidetään saarna. Jotta ymmärtäisi paremmin. Jotta selitettäisiin Raamatun outoja