villen blogi

Koiran metamorfoosista sudeksi Koira kiertää kehää. Lieka kaulassa sen reviiri on rajattu. Mukavuusalue piirtyy tassujen alle, kopin suojista ei kauas yllä. Isännän ääni kutsuu aina takaisin. Uudelleen ja uudelleen. Parasta on pysyä turvallisessa. Tähän on totuttu. Muusta en tiedä, muusta en voi haaveilla. Kunnes. Hihna muuttuu turvallisesta hiertäväksi. Kopin seinät alkavat ahdistaa. Pihan joka kivi on käännetty ja maa jalkojen alla kaivettu tuhansille kuopille. Mitään ei pinnan alla ole enää piilossa. Sitten. Kuin kätketty luu, paljastuu jostain tahto, kuin uusi luonto, näky siitä mitä voisi olla. Että on metsä pihan poikki kulkevan tien takana. Tuntematon seutu, mutta kutsuva. Pelottava, mutta houkuttava. Koira, väsyneenä elämään vain toinen silmä auki, saa jostain voiman, joka riuhtoo, katkoo, vapauttaa. Panta kaulasta murtuu ja metsän kuusien takana huutaa hiljaisuus, jota kohti yö nousee. Nousee uusi kuu, uusi valo, jonka kajossa pilkistävät tassuista teräväm

Saarna 15.4.2018 Tuomasmessussa Hyvä paimen, Joh. 10:1-10 Lammastarha. Levon paikka. Huilaamisen hoodit. Turvallinen tienoo, johon mahtuu monenmoista määkijää. Ja paimen heidän kanssaan. Tässä Taulumäen kirkon alttaritaulussa on yhdenlainen esitys Hyvästä paimenesta. Siinä Jeesus istuu. Sylissä on lammas. Lampaita on ympärillä. Kun katsot tuota kuvaa, mikä noista lampaista tuntuu omimmalta. Mihin kohtaan itse asettuisit? Miten lähellä Jeesusta olisit? Saatat olla ihan lähellä. Tuossa sylissä, tai jalkojen juuressa, katseen ja kosketuksen päässä. Tai ehkä oletkin aika kaukana. Tuntuu, että Jeesus on etäinen, vieras, outo, vaikeasti tavoitettava, joku hahmo lapsuuden tarinoista. Ehkä et mahdu edes samaan kuvaan Jeesuksen kanssa. Tai voit olet joku lammas tuolla reunalla, kaukana mutta kuitenkin samalla laitumella. Jeesus on turvallinen, maasto on tuttua ja voi luottaa että paimenen luo voi aina tulla määkimään. Tai jos sittenkin olet joku yksinäinen lammas tuolla jossain, pe