villen blogi

Saarna 14.7.2013 Kaupunginkirkossa Kirkastussunnuntai Nouskaa, älkää pelätkö, rohkaisee Jeesus opetuslapsia. Nouskaa. Nouskaa vuorelle, nostakaa katseenne minuun, tulkaa mukaani, seuratkaa minua. Kirkastussunnuntai on suuri päivä, valkoinen Kristus-juhla. Silti ajattelen arkea. Ajattelen, kuinka Jeesuksen seurassa kulkeminen oli opetuslapsille paljon muuta kuin juhlahumua. Ehkä se oli alituista ihmettelyä ja kysymyksiä reppu pullollaan. Aprikoimista, että kuka tämä mies, kuka tämä Jeesus oikeastaan on. Innostumista Jeesuksen seurasta, silti pettymistä ja toivottomuutta kun matka vei lähemmäs Golgataa. Ajattelen, kuinka opetuslapsena eläminen ja kasvaminen on usein juuri sitä kivikkoista vuoristopolkua, vai mitä sinä tuumaat? Ajattelen, että ehkäpä siksi tarvitsemme kirkastusvuoren. Huipun, josta näkee paremmin, paikan jossa ilma on raikkaampaa hengittää. Emmekö tarvitse tuota valoa, joka Kristuksesta hohtaa, kun oma soihtumme, uskon soihtumme hiipuu. On nostet

Saarna 7.7.2013 Säynätsalon kirkossa 7.sunnuntai helluntaista, Rakkauden laki 3. Moos. 19: 1-4, 11-18 ; Room. 12: 16-21 ; Matt. 5: 20-30 Oletko kuullut tarinan miehestä, joka kulki kerran kaupungin kadulla ja näki siellä alastoman lapsen. Lapsi oli selvästi nälkäinen ja vapisi kylmissään. Kukaan ei pitänyt hänestä huolta. Mies tuskastui ja vihastui ja huusi Jumalalle: ”Miten voit sallia tämän? Miksi et tee asialle mitään? Miksi et auta tätä lasta?” Jumala ei vastannut mitään. Yöllä mies kuitenkin heräsi kesken unensa ja kuuli äänen sanovan:”Minä olen tehnyt asialle jotain. Minähän loin sinut.” Tarina kertoo ainakin kahdesta asiasta. On oikeasti olemassa paljon niitä, jotka tarvitsevat apua. Ja oikeasti: Meidän tehtävämme on auttaa heitä. Me olemme vastuussa toinen toisistamme. Ihmisinä ja kristittyinä meidän elämäntehtävämme on rakastaa. Jo Mooses sai kerrottavakseen Israelin kansalle rakkauden käskyn: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Mutta tuo r