villen blogi

alan vasta tajuta, että minulla on aarre saviastioissa. elämään olen kyennyt suhtautumaan iisimmin muutamina viime päivinä. se johtuu siitä, että olen saanut kalenteriini tilaa gradua varten. se rauhoittaa. melko ikävää seuraa olen kotona ollutkin, kun päässä hektisyys on pitänyt teknobileitä. siis sellaisia, joissa väkisin takova rytmi on jäänyt junnaamaan. iisimpi perspektiivi on tarkoittanut yksyhteen lapsista nauttimista. vaikka olenkin joutunut heräämään töihin jo ennen kuutta, on kotona ollut helppo hymyillä. elian kanssa puuhastelu saattaa viedä hermot välillä liiterin taakse, mutta pääsääntöisesti suhtautuminen perheenisinä olemiseen on palkitsevaa ja korvaamatonta. vai mitä muuta voi sanoa pojasta, joka ottaa isiä sormesta, että vielä kerran rapsuttaisin nenänpäätä. sohvista tulee sitäpaitsi iso tyttö. senkin tajuaminen on vienyt kummasti aikaa. ehkä syy-yhteyksien yksipuolinen havaitseminen, eli että vauvan tulo taloon on aiheuttanut väsymystä, stressiä ja uusia huolia, on va

olen ollut sanaton. asiaintilaa kuvattakoon siten. olen lisäksi: edennyt gradussa, hoitanut taloutta, perunut opintotukea, suntioinut liikaa, valvonut yöllä, aloittanut dieetin, lopettanut sen, löytänyt facebookin, järjestänyt ristiäisiä, iloinnut lapsista, menettänyt hermoni, innostunut kolikoista, selannut asuntoilmoituksia, miettinyt tulevaisuutta, menneitä. ja tätä päivää ja yötä.

töitä, vajaita öitä, kynttilöitä, kotiolot, ketunkolot, ketunpojat polot, muskarissa, tuska, pissatöitä.

pikkumiehen maja lapset sohvukka tutin ja kahvivehkeiden esittelyä omassa huoneessa hietaniemi väsynyt isi

kentin ilme näkyy levyjen viimeisessä raidassa. ainakin se ilme, jota kaipasin, se jonka edessä on helppo avata sydämensä. tiistain keikalla setti päättyi uuden levyn lopettavaan ensammast i sverigeen. livenä kappale kuulosti särmikkäämmän hyvältä. sopivan herkältä. encoret avasi nerokkaasti puolestaan uutukaisen avausbiisi. sitä seurasi itselleni tuntematon, ff-sinkun kylkiäinen, vinternoll2. kolmas (!) encore olikin salaa toivomani, oma pitkäaikainen suosikkini: 747. upea kappale! (ja isolan viimeinen) yleisö ei suvainnut yhtyeen poistumista, vaan alkoi vaatia en gång till! ja kävi kuin kävikin, että du&jagdödenin päättävä mannen i den vita hatten (16 år senare) sanoi viimeisen sanan. se jäi korviin soimaan koko kotimatkan ajaksi. kotona huomasin korvissa humisevan. vaan on se mahtavaa, kun soitetaan taidolla ja kovaa! tässä illan soittolista suurinpiirtein (variaatio oli kiitettävä): vy från ett luftSlott (tillbaka till samtiden) berlin (tillbaka) max 500 (du&jag döden) colu

tänään oli auton päivä. heräsimme pakkasaamuun, pihalla autojen ikkunat olivat umpikuurassa. joitakin päiviä ilmassa harhaillut ajatus renkaiden vaihtamisesta oli pantava käytäntöön. aloitin noutamalla manuaalin hansikaslokerosta. nostin sen hyllyn päälle, jotta elia ei innostuisi. siitäkin. virhe. se ei saanut silmäystäkään ennen kuin olin jo ulkona tavaratilan kimpussa, saattelemassa perhettä kerhoon ja tonkimassa esiin välineitä. tunkkia, rengasavainta jne. ei löytynyt. mutteri, jonka kimppuun halusin päästä (vinssi), tarvitsi avaimen. sen lainasi naapuri, joka tutki lämmitystolpan säätöjä. kiersin mutterin auki asti. katsoin auton alle. vararengas! mukana tuli tunkki. mutta millä pölyn kyllästämä rengas takaisin alle? manuaali kertoi. pari tuntia myöhemmin. palasin sisälle. etsin bilteman kuvaston ja sieltä lämmittimen johdon ja ristikkoavaimen. tein jo lähtöä ostoksille, kun tajusin manuaalin. se näytti rengasavaimen löytyvän verhoilusta. löysin. sitten verkkarit ylle ja uroon uho