villen blogi

Saarna 3.5.2020 3. sunnuntai pääsiäisestä: Jumalan kansan koti-ikävä Joh. 17: 11-17   Kysyin lapsilta, kuusi- ja kahdeksanvuotiailta, milloin heillä on ollut koti-ikävä. Toinen muisteli, että ainakin ollessaan yökylässä mummolassa, ja toinen silloin, kun olimme koko perhe automatkalla Tanskassa. Kysyin, mikä ikävään oli auttanut. Mummolassa ikävä oli helpottanut, kun oli saanut soittaa kotiin. Yhteydenpito oli lievittänyt ikävän tunnetta. Kuusivuotias puolestaan arvioi, että reissussa ei enää ollut niin ikävä, kun oltiin päästy kohteeseen ja alettu sitten palata kotiin päin. Tieto siitä, että lopulta koti lähenee, oli hänelle riittävä apu koti-ikävään. Lapsia kannattaa kuunnella. Sisäinen lapsi minussakin tunnistaa yhteyden kaipuun. Toiveen siitä, että on olemassa yhteys, kokemuksen siitä, että kuulun johonkin. Kaipauksen sille, etten harhailisi ympäriinsä sisälläni ontto osattomuuden tunne. Vaan että kuljen jotakin kohti, ikävöin jotakin, tavoittelen jotakin, vaikka e