villen blogi

tänään vuoden 2008 kunnallisvaalipäivänä on sopivaa luetella muutamia tapauksia, joita viime päivät ovat tuoneet tullessaan. sohvi täytti siis vuoden ja sitä juhlittiin suvulla ja ilolla. juhlien jälkeen tyttö on alkanut toden teolla ottamaan askelia. nyt hän tepsuttaa jo metrikaupalla täysin sujuvasti. se näyttää tuntuvan tytöstä yhtä hienolta kuin ihmeissään ajan kulumisesta, lasten kehityksestä ja elämän ihmeellisyydestä olevasta isistä. tänään olen ollut pappi kahden viikon ajan. eilen koitti ensimmäinen kirkollinen toimitus. siunasin ensi kertaa. huumoria oli ollut pelissä, sillä arkku oli niin kapea, että ristin muotoileminen hiekalla oli varsinainen haaste, ainakin ensikertalaiselle. rististä tuli kiero, mutta muuten siunaus tapahtui ohjeiden mukaan ja laillisesti oikein. muistotilaisuuskin sujui hyvin ja sain osakseni kiitosta ja rohkaisuja. keskiviikkona maskun miehet kantoivat olohuoneeseen uuden kulmasohvan. laitoin sen heti kasaan ja oikaisin itseni sille kesken työajattoma

bussi lähtee 16 minuuttia myöhässä lahdesta. on perjantai ja istumapaikat täytetty. matkustan viikonlopuksi jyväskylään. perhe on jo siellä. perimmäinen syy on iloinen. sohvi täytti tiistaina vuoden. (meillä ei ole enää vauvaa!) juhlimme häntä kuitenkin vasta sunnuntaina ja siis mummolassa. tämä taas johtuu kahdesta seikasta. yksi: tiistain ja keskiviikon suoritin ensimmäisiä papillisia työtehtäviä miellyttävissä merkeissä papiston päivillä helsingissä. kaksi: viime viikolla kylpyhuoneemme räjäytettiin. kosteusarvot olivat lievät mutta siltikin remontin kokoiset. kylpyhuoneemme uusitaan, mikä on upeaa, mutta se vie tietenkin aikaa ja vaivaa. siksi yritämme olla evakossa kyllin paljon. alunperin siivotussa ja järjestetyssä kodissa aiotut juhlat siirtyivät siksi 200 kilometriä pohjoiseen. samalla siirtyi myös kodinlaittamispaineet. mutta papiston päivistä. mielestäni päivien sisältö ja anti oli pääpiirteissään onnistunut. vaikkakin alku näytti hukkuvan kirkkohistorialliseen juoksuhiekkaa

eilen vihki piispa matti repo pappisvirkaan minut ja 12 muuta maisteria. vihkimys oli suuri juhla. ilmassa oli jännitystä, iloa ja sitoutumisen meininkiä. sitouduimme Kristuksen kirkkoon, mutta kirkko sitoutui myös meihin. voisi kai sanoa myös, että Jumalaa sitoutuu meihin, kutsumiinsa. messun jälkeen kyseltiin, miltä nyt tuntuu. en osannut vastata. tuore kollega vastasi hyvin, että sillä, miltä tuntuu, ei ole kyllä nyt mitään merkitystä. tänään tuntuu kummalliselta olla pappi. tunteita sekoittaa päivää vaille yksivuotias sohvi, jonka kanssa on oltu lääkärissä ja osastollakin. olen saanut olla siis pappina vasta ihan lähijoukoille. huomenna lähden kuitenkin innolla helsinkiin papiston päiville. on hienoa saada aloittaa taival isosti, kollegiaalisin menoin. p.s. otsakkeella viitataan bluesiin, jonka sanoitimme matti-piispalle kuvataksemme vihkimykseen liittyviä tuntojamme. esitys piispantalossa oli historiallinen ja menestys.

hei. olen ville ja tahdon papiksi. elämäni kenties merkittävin päivä koittaa huomenna, kun tampereen uusi piispa vihkii minut tuomiokirkossaan pappisvirkaan. olen suhtautunut asiaan suurella vakavuudella ja nöyryydellä - ja suhtaudun edelleen. alkuviikolla pidetty ordinaatiokoulutus vahvisti entisestään kutsumusta ja asian merkittävyyttä. tajuan kyllä paremmin, mihin olen ryhtymässä, mutta olen silti yhä äimissäni siitä, että olen siihen ryhtymässä. ordinaatiokoulutuksen kaksi keskeisintä antia olivat nämä: 1. kenestäkään ei tavallaan ole papiksi. se on asia, jonka kanssa olen paininut. onko minusta tähän? koulutuksessa tai oikeastaan sen jälkeen silmäni avautuivat: ei minusta olekaan tähän, ei yksin. minusta on papiksi vain Jumalan avulla. hän on minut kutsunut ja minun on luotettava siihen, että hän myös pitää minusta huolen. kuten piispa vihkimyksessä Kristusta siteeraa: Ota minun ikeeni harteillesi. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt. ja Minä olen teidän kanssan