Saarna 15.12.2024 3. adventtisunnuntai - Tehkää tie kuninkaalle Ps. 85:9–14; Matt. 11:2–10 Kuva Anja Pixabaystä Lumimyräkkä voi yllättää. Jos kukaan ei ole kolannut pihaa, ei olekaan niin sukkelaa lähteä liikkeelle. Autokin pitää ehkä kaivaa kinoksesta. En yleensä siteeraa vanhoja saarnojani, mutta tänään nousi mieleen kolmannen adventin saarna vuosien takaa. Olin nuori kahden pienen lapsen isä ja vielä nuorempi pappi, joka yritti keksiä elämänmakuista sanottavaa kolmannelle adventille. Viikonloppuna oli satanut paljon lunta, ihan niin kuin eilen, eikä tietä oltu kaikkialta ehditty aurata. Muistan, kun yritin työntää lapsia lumen läpi sellaisissa kahden istuttavissa rattaissa, joissa oli kelvottoman pienet renkaat, jotka keräsivät kaiken lumen renkaisen väliin. Auraamattomalla tiellä matkanteko oli yhtä tuskaa. Tien raivaajaa olisi kaivattu. Siksi Johanneskin saapui ennen Jeesusta. Johannes Kastajan tehtävä oli aurata Jeesukselle tietä. Ja tietä myös ihmisille, jotta ...
yhden papin puheita