Luomakunnan sunnuntai Jyväskylässä 28.5.2017 1. Moos. 2:4-9, 15-17; 1. Kor. 8:6; Joh. 1:1-4 Saarna Hiljaa painan pääni ja vaikenen. Katson sinun kättesi töitä. Tunnen, kuinka pieni on ihminen. Katson sinun kättesi töitä. Seison rannalla ikuisuuden. Luojan suuruutta ihmettelen. (Pekka Simojoki: Katson sinun kättesi töitä.) Adam oli aktiivinen nuorimies. Hän rakasti luontoa. Metsä oli hänen kotinsa, eläimet hänen ystäviään. Kaiken vapaa-aikansa hän vietti ulkosalla. Retkeillen, liikkuen, etsien aina uusia paikkoja, joita ihmetellä, ihastella ja tutkia. Adam rakasti meren tuoksua, hän käveli avojaloin rannalla, hän istui tuntikausia kuunnellen lintujen laulua ja tuulen suhinaa ja aaltojen iskuja kalliota vasten. Usein hän vei retkilleen myös ystävänsä Even. Yhdessä he nimesivät pikkueläimiä ja tutustuivat uusiin kasvilajeihin. Hiljaiset kävelyt kahdestaan usvaisilla poluilla oli kauneinta, mitä he kumpikaan tiesivät. Eräänä päivänä kaikki muuttui, k
yhden papin puheita