ystävänpäivä sai selaamaan blogiarkistoa. joskus olen jaksanut kirjoittaa. joskus potea syyllisyyttä siitä etten. viime aikoina en ole jaksanut kumpaakaan. itseasiassa minulla on tämän blogin lisäksi sekä muistikirja satunnaisia muistiinpanoja varten että ns. psalmipäiväkirja johon on tarkoitus peilata kuulumisia psalmien kautta. sivuja ei juuri kulu mistään. jos jotain täytyy syyttää, syytetään kaikkea sitä luomisen pakkoa, joka täytyy kärsiä toimittaakseen työnsä hyvin. vapaaehtoiseen runoiluun eivät näytä sanat riittävän. ehkä virkaan kiinni kasvaminen on saanut aikaan myös sen, että kynnys kasvaa. kynnys julkisesti lausumiselle. kynnys kielen tasolle. huomaan ennen olleeni värikkäämpi. miksi sama mies harmaantuu? ystävänpäivästä. soitin tänään ystävälle. vaikka ajat ja tilanteet muuttuvat, ystävät ja ikävä eivät. ne pysyvät väreinä kaiken tämän harmaan seassa. kun yhteys saa vallita vain oman itsen ja oman historiansa, oman mielen ja sydämen välillä, vähitellen alkaa olla vaikea ed
yhden papin puheita