villen blogi

Saarna 9.1.2011 1. sunnuntai loppiaisesta Kasteen lahja Ps. 89:19–22,27–30; Jes. 61:1-3; Ap.t.8:26–40; Joh. 1: 29–34 Mitä kaste sinulle merkitsee? Jotta tällaisen kysymyksen voi täältä saarnatuolista esittää, on ensin pysähdyttävä ja kysyttävä itseltään, mitä kaste minulle merkitsee. Siksi kutsun sinut mukaan jakamaan muutama etappi omasta kristityn vaelluksestani. Kaikki alkoi, kun vanhempani toivat minut kasteelle ollessani pieni lapsi. 15-vuotiaana menin rippikouluun, minut konfirmoitiin ja minusta tuli seurakunnan itsenäinen jäsen. Tuttu polku monelle. Olin mukana seurakunnan nuorten toiminnassa, kuten isosena rippileireillä. En kuitenkaan kokenut, että usko olisi mitenkään korostunut elämässäni. Pidin siitä, että seurakuntanuorissa sain kuulua joukkoon, jossa sai turvallisesti olla oma itsensä. Sitten täytin 17, tie teki mutkan, kun lähdin vaihto-oppilasvuodeksi Yhdysvaltoihin. Siellä jouduin käymään läpi suhdettani omaan uskooni ja omaan kasteeseeni ensimmäisen kerran toden te

lapsuudenkotona on ikkuna kuurassa. ulkona pakkasta ja sininen hetki. kuin hetki oli tämäkin vuosi, joka loppui toki aivan ajallaan. lapsena oltaisiin tänään kahlattu hangesta eilisen raketteja. lapsena, kun vähempi riitti. aikuisena sitä miettii aikaa ja sen arvoa. paljonko vuosi painaa. paljonko vuodet hartioita. ulkona yhä on sama piha samat puut ja naapuritkin. kaiken yllä vielä sama taivas. tuon taivaan alla me muutumme. ja koetamme muuttaa kaiken, peittää ajan kulumat kuin lumen puhtaudella. mutta siihen ei luova kätemme pysty.