villen blogi

on perjantai. heräsin uuteen aamuun. heräsin väkisin. kuin olisin yön lingonnut pyykin mukana, aamun kynnyksellä viskattu veden mukana rannalle. olin kotona puolikolmelta. nukahtaminen oli vaikeaa. vatsassa hurja nälkä, mielessä kirkas valo. se näkyy sittenkin. kolmanteen junaan ehdin. sitomon mies kysyi tulenko yhdeltätoista. jätin pinon pöydälle. kävelin takaisin tähän, mistä kuusi tuntia sitten nousin. lapsi syntyi yöllä. strategiset mitat olivat 75 sivua, 2 tutkimuslukua, 16,5 peräkkäistä tuntia viimeistelyä. raskaus meni yli, mutta onneksi ei jouduttu turvautumaan sektioon. sain ulos mitä piti. isän silmissä tulokas oli varmasti kauniimpi kuin muiden. lapsi saa itsenäistyä nopeasti. hylkään sen muutaman tunnin kuluttua. sen jälkeen en tahdo ajatellakaan sitä hetkeen. lähettäköön kortin, kun aika on. elämäni kevät alkaa tänään. se on täytetty. ihanaa on taas hengittää!

tämän tunteen haluan muistaa, kun itsesyytökset alkavat: näiden resurssien puitteissa olen tehnyt sen, minkä jaksoin, pystyin ja sain aikaan. piste. jos ylihuomista ei olisi muistuttamassa olemassaolostaan, ei graduni valmistuisi varmasti koskaan. nyt olen tekstini kanssa ihan sujut. en usko, että parempaan olisin tällä kriittisyydellä pystynyt. siksi on turha myöhemmin voivotella, että voi, miksi en ahkerammin toiminut, voi, miksi en käyttänyt resursseja tehokkaammin! voi voi, kun tässä elämässä asiat olisivatkin yhtä yksinkertaisia kuin ajattelin opintojeni alussa. voi, miten onnettomampi olisin! onnelliseksi minut tekee gradu ja sen jääminen.

tänään on maanantai. huomenna on tiistai. ylihuomenna keskiviikko. torstai. sitten alkaa elämä.