villen blogi

samanniminen peter hoegin kirja on loistava, yhtä viisasta oli lumen tulla tykömme. testiajomme uudella stigalla meni hienosti. elia pysyi aloillaan, kuten pitikin, vaikka laskimme pienehkön rinteenpätkänkin alas. ihmeissäänhän pikkuinen on nietosten keskellä. valkoinen on jotain ihan muuta kuin kaikki muut värit. oli hyvä, että talvi tajusi tulla tupruttaa. eka talvi. viime talven lumet olivat jo vähissä, kun viimein pääsimme koko perhe ulos. muistaakseni oltiin kolme viikkoa maaliskuun puolella. silloin koettiin päivä päivältä uutta. nyt on perspektiivi laajempi. vaikka yhä tapahtuu: tänään elia on ottanut suuren harppauksen pois huolettomasta vauva-ajasta. kun äiti tuli kotiin ruotsin tunnilta, menimme ovelle vastaan, jolta elia etevä hoiperteli rappukäytävän vastaseinämän ikkunaan, noin kolme metriä. kohta häntä ei pysäytä mikään. paitsi seinät.

talvihan sieltä tuli. en muista, milloin viimeksi olisi satanut lunta yhtä kauniisti. isot hiutaleet tupruttavat yhtäkkiä ruudun täyteen. eipä tarvitse lähteä inariin. siellä olisikin pitkiä iltoja syvässä synkässä. joten, kävimme tänään poikain kesken selloa soittelemassa leppävaarassa ja hankimme pulkan. stiga froggy. erinomaisen tukeva ja hyvä istua. huomenna aamulla testiajot. koti-isin luksukseksi siemailimme tovin kahvipöydässä huippuostoksen jälkeen. minä cappuccinoa, elia vettä pahvimukista. kahvin vaahto oli elegantti ennen kuin rikoin sen. tunsin onnea. pidin aamulla ensimmäisen oppitunnin ekatokalaisille. selvisin. hyvällä mielellä vieläpä. olin tosin vanhemmista puhuessani lipsauttanut 'isin', ii:llä, en ää:llä. se olen.

terveisiä aamuiselta kävelylenkiltä. pistin pojan pussiin ja kengät jalkaan. painelimme ulos keväisen orastavaan aamuun katsomaan, miltä maailma tänään näyttää. ensimmäiseksi tarkistimme, että hevoset ovat paikoillaan. hiekkalaatikon kupeessa törröttää yksi hevosen, yksi ankan tapainen keinuntaväline. kutsumme niitä yksinkertaistetusti hevosiksi. näimme myös koiria ja pajuissa kissoja. elia innostui koirista, minä kauhistuin kissoista. tämä talvi ei koskaan tullut. syksyn edetessä haaveilimme elialle pulkkaa ja retkiä sillä. luonto lykkää haavetta tuonnemmaksi. ehkä ensi talvena on talvi. jos ei, muuttamme inariin. kevätlukukausi alkoi eilen. minä puuhastelen praktikumien parissa, vaimo aloitti ruotsin. huomenna palautetaan gradu, hänen, ei minun. ei toki. pari tenttiä, praktikumit, gradu vauhtiin. siinä kevään tavoitteet. ja lisää (aamu)lenkkejä.

teimme tänään rutiinin. kävimme ateneumissa, poika ja minä. viikko sitten aloitimme kiasmalla. elia viihtyy, minä saan vietettyä hoitovastuun ja vapaan välimaastoon lukeutuvaa aikaa, vaimo saa omaa aikaa. pienet asiat kasvavat sovussa. oli sitä paitsi aikakin vierailla valtion taidemuseossa. simberg, gallen-kallela, edefelt. odottivat jo. edefeltin kristus ja mataleena oli yllättävän suuri, yhtä suuri upeudessaan. maamme taulu, haavoittunut enkeli, oli puolestaan suhteellisen pieni. mainettaan pienempi, kuin mona lisa. elia piti kuitenkin eniten victor westerholmin maalauksesta lokakuun päivä ahvenanmaalla, koska siinä oli lehmiä. mutta tauluun ei harmi kyllä saanut koskea. päivä pojan kanssa tademuseossa on juhlahetki perheen arjen keskellä. kuin ranskankielinen kahvisekoitus suomalaisena räntäpäivänä. kuin suomen miehen synkkä mieli hämärässä pirtissä kultaisiin kehyksiin päätyneenä.

kävin pojan kansa uimassa. elia on polskinut jo viisi kuukautta. tämänpäiväisen käynnin teki kuitenkin jännittäväksi kaksi asiaa: 1) edellisestä kerrasta oli kulunut viisi viikkoa (flunssa + joululoma); 2) olimme kahdestaan (mamma jäi vieraiden vuoksi kotiin). selvisimme mainiosti. lauantaiuinti on sitovuudestaan huolimatta virkistävä rutiini. yli 30-asteisessa vedessä lilluminen tekee hyvää myös isille. vertaistukea saa suihkusta ja pukuhuoneesta, jossa isit puhkuvat kieli suun keskellä keskittyen sukkahousujen kiemurtelevan lapsen jalkoihin vetämiseen. siinä joutuu taitavinkin insinööri miettimään, miten päin sukka tulee, jos lapsi makaa vatsallaan. kun poika nousee veden alta silmiään räpsyttäen, nöyrtyy kovinkin kundi ihmettelemään, miten näin pieni osaa.

lapsi opettelee kävelemään. tuon taidon isä soisi. vaikka hän tietääkin oppimisen tuloksen: eihän pikkuista pysäytä sitten enää mikään. ja jos pysäyttää, niin seinä, ja lattia, ja päähän tulee pipi. vaan se unohtuu pian ja jalat löytyvät jälleen alle. koska lapsi opettelee kävelemään ja isä tahtoo olla mies paikallaan - eli kasvattajana ja edistämässä oppimista - soittaa hän pääkaupunkiseudun liikkeitä läpi löytääkseen haluamansa välineen. kävelyvaunun. brion, koska se on tuttu, varma ja puinen. mustan, koska se sopii olohuoneen väreihin. viimein nappaa. tikkurilasta löytyy. ja kunhan poika herää päiväuniltaan (joita isä joutui jo hyssytyksellä jatkamaan), lähtevät he, isä ja poika, liikkeelle. kohti junaa, kohti oikeaa liikettä. liikkeen määrää maailmassa kasvattamaan.

uusi vuosi, uusi foorumi. päätin avata itselleni blogin. sen tarkoitus on kuitenkin vielä avoin. tervetuloa mukaan sitä etsimään. alussa olemme kaikki paljaita ja avuttomia. joitain merkintöjä tyhjälle taululle kuitenkin tarvitaan: pian vuoden ikäisenä isänä näen täällä mahdollisuuden isyyden sanoittamiselle. teologikokelaan mieltä askarruttavia kysymyksiä voidaan lausua julki. arjen vapaa antanee myös osansa: viinin, kirjallisuuden, xbox-maailman, lenkkeilyn lomasta sana sinne, toinen tänne. jännittävää matkaa, uutta vuotta ja hyviä tarinoita!