Siirry pääsisältöön

Maistiainen taivasta

Ehtoollishetket Kaupunginkirkossa 25.4.2021

Joh. 14:1-7

Millainen sinun ajatuksissasi taivas on?
Millainen se huone, jonka Jeesus aikoi valmistaa?
Millainen sen sisustus, millainen kalustus,
millainen sen ikkunasta avautuva maisema? 
Millaista siellä asua, millaista elää iankaikkisuutta

Asuntoilmoituksissa mainitaan yleensä huoneiden lukumäärä. Kaksi huonetta ja keittokomero. Kolme huonetta ja keittiö. Ehkä saunakin. 

Jeesuskin lupaa, että taivaan kodissa on monta huonetta. Keittiöstä tai ruokailutilasta hän ei sano mitään. Mutta luulenpa, että sellainenkin löytyy.

Monissa raamatunkertomuksissa juuri yhdessä ateriointi, juhlapöytä, ruoka ja juoma, jotka eivät lopu kesken, ovat kuvia taivaasta. Kuvia siitä, että siellä ei tule nälkä tai jano, siellä ei mitään puutu, siellä on kaikki mitä tarvitsemme. Siellä ollaan yhdessä, toistemme kanssa ja Jeesuksen kanssa.

Tänään saamme käydä ehtoollispöytään, joka myös on kuva taivaasta. Viimeisellä aterialla Jeesus viittasi, ettei hän nauttisi viiniköynnöksen antia ennen kuin sitten taas ystäviensä kanssa Isän luona, taivaan kodissa.

Ehtoollisessa me saamme maistiaisen siitä, miltä taivas maistuu ja tuntuu. Saamme lupauksen Jumalan läsnäolosta, armosta ja huolenpidosta. Saamme ottaa vastaan Jeesuksen Kristuksen, meidän puolestamme ristiinnaulitun ja ylösnousseen kuoleman voittajan, ja saamme hänet myös mukaamme matkalle, sille tielle jota tässä ajassa ja täällä kuljemme.

Me saamme toivon, jolla tarttua ja pitää kiinni hyvyydestä uhkakuvien keskellä, luottamuksesta pelkojen keskellä, ystävän kädestä, kun vaellus on vaivaista ja kaipuu on liian voimakas.

Ehtoollisella me saamme sen, mitä sielumme kaipaa ja tarvitsee. Anteeksiantamuksen, aidon välittämisen, Jumalan rakastavan läsnäolon, hyväksynnän, turvan, lohdun, rauhan, ja lupauksen taivaan kodista, jossa on monta huonetta, joita Jeesus meitäkin varten on laittanut valmiiksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...

Postia kaipuuta poteville

Saarna 20.7.2025 Apostolien päivä 1. Moos. 12:1–4; Room. 1:1-7; Luuk. 5:1-11 ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”, kirjoitti Paavali Rooman seurakunnalle. Ja niin voi hyvin sanoa myös täällä Kangasniemellä. ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”. Sillä ilman Jeesuksen kutsua emme olisi tänään täällä. Ilman Jeesuksen kutsua ei olisi eilen vietetty tässä kirkossa nuorten konfirmaatiota, ei olisi seurakuntaa, ei olisi meitä kastettu. Ilman Jeesuksen kutsua ei tätä kirkkoa olisi 210 vuotta sitten rakennettu. Ilman Jeesuksen kutsua, ilman Jeesuksen ylösnousemusta, ilman Jeesusta maailma olisi hyvin toisenlainen. Päivän teksteissä Jeesus tai Jumala kutsuu kolme Raamatun tärkeää hahmoa: Abrahamin, Paavalin ja Pietarin.  Abrahamille Jumala lupasi siunauksen, jos tämä lähtisi sinne, minne Jumala hänet johdattaisi. Eikä tuo siunaus ollut vain häntä varten, vaan kaikkia varten. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Sitten ...