Saarna 19.6.2011 Pyhän Kolminaisuuden päivä
Konfirmaatiomessu Viro 9951
Joh. 15:1-10
Kaksi päällimmäisintä muistoa riparista. Ensimmäinen viimeiseltä illalta Virossa. Istumme ringissä hämärässä yläkerrassa. Jokaisella on kädessään tuohus, rukouskynttilä. Yksi kerrallaan, vuorotellen tuohukset syttyvät. Liekki leviää. Valo kasvaa. On hyvä istua yhdessä. Jokainen saa sanoa, miltä tuntuu. Tuntuu, että huoneessa on rakkautta.
Toinen muisto. Paluumatkamme lopulta. Linja-auto jaksaa vielä viimeiset kilometrit. Linja-autossa soi laulu. Lauletaan yhdessä riparilauluja. On hyvä istua kyydissä. Laulu menee sydämeen. Tuntuu, että bussissa on rakkautta. Yhdessä lauletaan sun salaisista haaveistas, joissa "joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu."
Prinsessa Alice rakasti niin että sattui. Alice eli 1800-luvun Englannissa ja oli Englannin kuningatar Victorian tytär. Tarina kertoo, kuinka prinsessa Alicen lapsi oli sairastunut kurkkumätään. Lääkärit varoittivat ankarasti, ettei lasta saa missään nimessä suukottaa. Lapsen hengitys voisi tartuttaa kenet tahansa, joka tulisi liian lähelle lasta. Myös fyysistä kosketusta pitäisi välttää. Mutta erään kerran kun tuon kuolemansairaan lapsen oli vaikea saada henkeä ja tämä oli tukehtua kuoliaaksi, unohti Alice itsensä ja oman turvallisuutensa. Hän otti lapsensa syliin, jotta tämän olisi helpompi hengittää. Henkeään haukkoen lapsi sanoi: "Äiti, anna suukko!" Eikä äiti ajatellut siinä hetkessä itseään, vaan hellästi suukotti lastaan. Tappava tauti tarttui äitiin ja 35-vuotiaana hänkin kuoli ja lähti taivaan kotiin.
Rakkaus unohtaa oman edun. Rakkaus ei tunne vaaraa. Rakkaus ei laskeskele kustannuksia. "Joku rakastaa sua niin että sattuu."
Jotain sellaista voi äidin ja isän rakkaus lastaan kohtaan olla. Kun te äidit ja isät tänään katselette tänne eturiviin, näette nyt juuri sen lapsen, joka aivan kuin hetki sitten oli vielä pieni pallero ja pieni käärö teidän sylissänne. Kun tänään katselette näitä nuoria, nousee ehkä pintaan paitsi se rakkaus jota olette lapsellenne antaneet ja rakkaus jolla olette häntä vuosien varrella kantaneet, mutta samalla myös se huoli ja riittämättömyys siitä, kuinka koskaan voin loppuun saakka varjella lastani hänen elämänsä matkalla. Jo varhain olette ehkä joutuneet tunnustamaan, etteivät isän tai äidin omat kädet yllä suojelemaan lasta. Me emme pysty määräämään elämää emmekä valitsemaan sitä tietä, jonka lapsemme saa kuljettavakseen.
Tuolla tiellä nämä upeat nuoret ovat nyt kuitenkin kulkeneet jälleen yhden etapin elämässään, kun he ovat tulleet konfirmoitaviksi. Tähän etappiin on teillä vanhemmillakin oma ansionne, kun olette silloin 14-15 vuotta sitten tuoneet pienen käärönne pyhälle kasteelle. Kasteessa Jumala on kutsunut heidät nimeltä omakseen, antanut heille armonsa ja luvannut varjella, suojella ja rakastaa heitä tapahtuipa elämässä mitä tahansa. Siksi kasteessa on myös teidän vanhempien huolet Jumala ottanut kannettavakseen.
Rakkaat nuoret. "Jumala rakastaa sua niin että sattuu."
Kasteessa kristitty liitetään Kristukseen ja hänen rakkauteensa. Jeesus sanoo: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." Oksa voi tuottaa hedelmää vain jos se pysyy puun tai köynnöksen rungossa kiinni. Vain siten oksa saa tarvittavan ravinnon tuottaakseen satoa mutta myös kasvaakseen ja pysyäkseen elossa. Siksi Jeesus pyytää meiltä: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa aikaan mitään." Vain jos pidämme yllä yhteyttämme Jeesukseen, vain jos turvaudumme Vapahtajamme rakkauteen, vain silloin voimme saada itse hänen rakkaudestaan syntimme anteeksi, vain silloin voimme antaa toisillemme rakkauden hedelmiä.
Jumala rakastaa meitä niin että sattuu. Rippikoulu on rakastavaan Jumalaan tutustumista. Rippikoulussa tutustuimme Jumalaan laulujen ja leikkien, hartauksien ja työskentelyjen avulla, mutta myös ulkoläksyjen kautta. Ulkoläksyt eivät ehkä kaikilta täysin kivutta sujuneet, vaikka lopulta kaikki niistäkin hienosti selvisivät. Yksi ulkoa opeteltavista kohdista oli niin sanottu pienoisevankeliumi: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Se, että Jumala rakastaa sinua ja minua, se sattuu. Se sattui Jeesukseen. Naulat, jotka Jeesukseen ristillä lyötiin, tekivät kipeää. Mutta ne lyötiin juuri siksi, koska Jumala niin käsittämättömästi rakastaa meitä. Isän rakkaudella. Rakkaudella, joka ei laskeskele kustannuksia.
"Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani." ohjeistaa Jeesus. Uskossa Jeesukseen me saamme lahjaksi rakkautta, jota me voimme sitten jakaa toisillemme. Levittää kuin tulenliekkiä tuohuksesta tuohukseen, elämästä elämään. Tuo kynttiläpiiri rippileirin lopussa kuvaa kauniilla tavalla koko sitä asennetta ja ilmapiiriä, joka vallitsi tässä ryhmässä läpi riparin. Ilmapiiri, joka hyväksyi jokaisen juuri sellaisena kuin mitä kukin on. Asenne, joka halusi tutustua toisiin ja oli kiinnostunut siitä, mitä toiselle kuuluu. Se on asenne, jota hyvin voimme kutsua rakkaudeksi.
Rakkaat ja upeat nuoret. Pysykää tässä rakkaudessa. Pitäkää huolta uskostanne Jeesukseen. Älkää piilottako rippiraamattua kaapin perälle, vaan jatkakaa siihen tutustumista. Älkää jääkö huolienne kanssa yksin, vaan muistakaa, että Jumalalle voitte kertoa ihan kaikki asianne. Älkää masentuko, kun mukava ripari on nyt ohi, vaan tulkaa ilolla mukaan isoskoulutukseen ja nuorten toimintaan. Älkää unohtako, mitä Jeesus on puolestanne tehnyt, vaan tulkaa tämän juhlapäivänkin jälkeen ehtoollispöytään ottamaan vastaan Jumalan rakkaus, sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu. Sua rakastetaan niin että sattuu.
Pyhä Henki vahvistakoon teissä tätä uskoa ja lisätköön hän teissä rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan. Aamen.
Konfirmaatiomessu Viro 9951
Joh. 15:1-10
Kaksi päällimmäisintä muistoa riparista. Ensimmäinen viimeiseltä illalta Virossa. Istumme ringissä hämärässä yläkerrassa. Jokaisella on kädessään tuohus, rukouskynttilä. Yksi kerrallaan, vuorotellen tuohukset syttyvät. Liekki leviää. Valo kasvaa. On hyvä istua yhdessä. Jokainen saa sanoa, miltä tuntuu. Tuntuu, että huoneessa on rakkautta.
Toinen muisto. Paluumatkamme lopulta. Linja-auto jaksaa vielä viimeiset kilometrit. Linja-autossa soi laulu. Lauletaan yhdessä riparilauluja. On hyvä istua kyydissä. Laulu menee sydämeen. Tuntuu, että bussissa on rakkautta. Yhdessä lauletaan sun salaisista haaveistas, joissa "joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu."
Prinsessa Alice rakasti niin että sattui. Alice eli 1800-luvun Englannissa ja oli Englannin kuningatar Victorian tytär. Tarina kertoo, kuinka prinsessa Alicen lapsi oli sairastunut kurkkumätään. Lääkärit varoittivat ankarasti, ettei lasta saa missään nimessä suukottaa. Lapsen hengitys voisi tartuttaa kenet tahansa, joka tulisi liian lähelle lasta. Myös fyysistä kosketusta pitäisi välttää. Mutta erään kerran kun tuon kuolemansairaan lapsen oli vaikea saada henkeä ja tämä oli tukehtua kuoliaaksi, unohti Alice itsensä ja oman turvallisuutensa. Hän otti lapsensa syliin, jotta tämän olisi helpompi hengittää. Henkeään haukkoen lapsi sanoi: "Äiti, anna suukko!" Eikä äiti ajatellut siinä hetkessä itseään, vaan hellästi suukotti lastaan. Tappava tauti tarttui äitiin ja 35-vuotiaana hänkin kuoli ja lähti taivaan kotiin.
Rakkaus unohtaa oman edun. Rakkaus ei tunne vaaraa. Rakkaus ei laskeskele kustannuksia. "Joku rakastaa sua niin että sattuu."
Jotain sellaista voi äidin ja isän rakkaus lastaan kohtaan olla. Kun te äidit ja isät tänään katselette tänne eturiviin, näette nyt juuri sen lapsen, joka aivan kuin hetki sitten oli vielä pieni pallero ja pieni käärö teidän sylissänne. Kun tänään katselette näitä nuoria, nousee ehkä pintaan paitsi se rakkaus jota olette lapsellenne antaneet ja rakkaus jolla olette häntä vuosien varrella kantaneet, mutta samalla myös se huoli ja riittämättömyys siitä, kuinka koskaan voin loppuun saakka varjella lastani hänen elämänsä matkalla. Jo varhain olette ehkä joutuneet tunnustamaan, etteivät isän tai äidin omat kädet yllä suojelemaan lasta. Me emme pysty määräämään elämää emmekä valitsemaan sitä tietä, jonka lapsemme saa kuljettavakseen.
Tuolla tiellä nämä upeat nuoret ovat nyt kuitenkin kulkeneet jälleen yhden etapin elämässään, kun he ovat tulleet konfirmoitaviksi. Tähän etappiin on teillä vanhemmillakin oma ansionne, kun olette silloin 14-15 vuotta sitten tuoneet pienen käärönne pyhälle kasteelle. Kasteessa Jumala on kutsunut heidät nimeltä omakseen, antanut heille armonsa ja luvannut varjella, suojella ja rakastaa heitä tapahtuipa elämässä mitä tahansa. Siksi kasteessa on myös teidän vanhempien huolet Jumala ottanut kannettavakseen.
Rakkaat nuoret. "Jumala rakastaa sua niin että sattuu."
Kasteessa kristitty liitetään Kristukseen ja hänen rakkauteensa. Jeesus sanoo: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." Oksa voi tuottaa hedelmää vain jos se pysyy puun tai köynnöksen rungossa kiinni. Vain siten oksa saa tarvittavan ravinnon tuottaakseen satoa mutta myös kasvaakseen ja pysyäkseen elossa. Siksi Jeesus pyytää meiltä: "Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Ilman minua te ette saa aikaan mitään." Vain jos pidämme yllä yhteyttämme Jeesukseen, vain jos turvaudumme Vapahtajamme rakkauteen, vain silloin voimme saada itse hänen rakkaudestaan syntimme anteeksi, vain silloin voimme antaa toisillemme rakkauden hedelmiä.
Jumala rakastaa meitä niin että sattuu. Rippikoulu on rakastavaan Jumalaan tutustumista. Rippikoulussa tutustuimme Jumalaan laulujen ja leikkien, hartauksien ja työskentelyjen avulla, mutta myös ulkoläksyjen kautta. Ulkoläksyt eivät ehkä kaikilta täysin kivutta sujuneet, vaikka lopulta kaikki niistäkin hienosti selvisivät. Yksi ulkoa opeteltavista kohdista oli niin sanottu pienoisevankeliumi: "Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen vaan saisi iankaikkisen elämän." Se, että Jumala rakastaa sinua ja minua, se sattuu. Se sattui Jeesukseen. Naulat, jotka Jeesukseen ristillä lyötiin, tekivät kipeää. Mutta ne lyötiin juuri siksi, koska Jumala niin käsittämättömästi rakastaa meitä. Isän rakkaudella. Rakkaudella, joka ei laskeskele kustannuksia.
"Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani." ohjeistaa Jeesus. Uskossa Jeesukseen me saamme lahjaksi rakkautta, jota me voimme sitten jakaa toisillemme. Levittää kuin tulenliekkiä tuohuksesta tuohukseen, elämästä elämään. Tuo kynttiläpiiri rippileirin lopussa kuvaa kauniilla tavalla koko sitä asennetta ja ilmapiiriä, joka vallitsi tässä ryhmässä läpi riparin. Ilmapiiri, joka hyväksyi jokaisen juuri sellaisena kuin mitä kukin on. Asenne, joka halusi tutustua toisiin ja oli kiinnostunut siitä, mitä toiselle kuuluu. Se on asenne, jota hyvin voimme kutsua rakkaudeksi.
Rakkaat ja upeat nuoret. Pysykää tässä rakkaudessa. Pitäkää huolta uskostanne Jeesukseen. Älkää piilottako rippiraamattua kaapin perälle, vaan jatkakaa siihen tutustumista. Älkää jääkö huolienne kanssa yksin, vaan muistakaa, että Jumalalle voitte kertoa ihan kaikki asianne. Älkää masentuko, kun mukava ripari on nyt ohi, vaan tulkaa ilolla mukaan isoskoulutukseen ja nuorten toimintaan. Älkää unohtako, mitä Jeesus on puolestanne tehnyt, vaan tulkaa tämän juhlapäivänkin jälkeen ehtoollispöytään ottamaan vastaan Jumalan rakkaus, sinun puolestasi annettu, sinun puolestasi vuodatettu. Sua rakastetaan niin että sattuu.
Pyhä Henki vahvistakoon teissä tätä uskoa ja lisätköön hän teissä rakkautta, joka ei etsi omaa etuaan. Aamen.
Kommentit
http://strawberryswing-meritta.blogspot.com/
T: Minka :))
Terkut Helsingistä perhekuvalta