Tänään juhlittiin talvileirin konfirmaatiota. Jännitysmomenttejakin oli, kun yksi lammas tuli mukaan jo messun alettua. Hyvä että ehti.
Vaikea on päästä konfirmaatiofiiliksiin, kun riparista on kulunut kaksi ja puoli kuukautta eikä kevään aikana ryhmä ole osoittanut mitään suurta innostusta jälleennäkemisten suhteen. Ehtoollisen aikana pääsin. Kun nuoret lähtivät alttarilta, tuntui hyvältä. Tärkeältä.
Tässä konfirmaatiosaarna:
Saarna konfirmaatiomessussa 16.5.2010 klo 10
6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus
Joh. 15: 26-16: 4
Jeesus sanoi:
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille."
Saarna
Meillä oli rippileirillä kisastudio. Se pystytettiin kahdeksi illaksi luokkatilaan, samaan, jossa opetus ja yhteiset työskentelyt muina aikoina pääsääntöisesti pidettiin. Kisastudioon me keräännyimme seuraamaan Suomen pronssi-ottelua sekä Kanada-USA -finaalia.
Jotain hauskaa on siinä, että riparin aikana kamppailtiin Vancouverin olympialaisten jääkiekon ratkaisupelit ja että nyt MM-kisojen aikaan juhlimme täällä konfirmaatiota.
Mutta rippikoululla ja jääkiekolla on muutakin yhteistä.
1) Sekä rippikoulu että jääkiekko ovat joukkuelajeja. Riparin aikana tehtiin yhdessä tosi paljon. Laulettiin nuorten veisuja, leikittiin yhdessä, syötiin porukalla viisi kertaa päivässä, pelattiin aliasta, naurettiin isosten sketseille, kauhistuttiin, kun ämpärin alta ilmestyi papin pää.
Yhdessä luettiin Raamattua ja mietittiin, miten sen sanoma voisi liittyä omaan elämään. Yhdessä työskenneltiin, piirrettiin, askarreltiin ja keskusteltiin. Valmistettiin ja pidettiin aamujumalanpalveluksia. Oltiin yhdessä hiljaa hartauksissa. Monin tavoin opeteltiin tuntemaan sitä uskoa, johon kerran pienenä oli kastettu. Tutustuttiin siihen kolmiyhteiseen Jumalaan, joka jo kasteessa oli nimeltä kutsunut omakseen.
Ja tämä kaikki tehtiin yhdessä, joukkueena, jossa kukin pelasi omaa rooliaan, omaa tärkeää paikkaansa.
Kaveri otettiin huomioon, toisen mielipidettä arvostettiin. Itseasiassa leiripäivän aikana toteutimme käytännössä useilla eri tavoin sitä Jeesuksen tärkeintä opetusta: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Rakkaus Jumalaan on uskoa Jumalaan. Toivon, että rippikoulun aikana sinun uskosi on vahvistunut. Tämän konfirmaation tarkoituksena on ennen kaikkea vahvistaa sinua ja sinussa sitä uskoa, johon sinut on kastettu.
2) Toinen asia, mikä yhdistää rippikoulua ja jääkiekkoa on puolustus. Siellä kisastudiossa me ehkä vähän arvostelimme Suomen puolustajia, mutta pronssia silti voitettiin. Puolustus on tärkeä. Ilman puolustusta pelistä ei tulisi mitään, ei myöskään voittoa.
Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen ennen kuolemaansa. Jeesus lupaa heille toisen puolustajan, Pyhän Hengen. Hän lupaa taivaaseenastumisensa jälkeen lähettää Pyhän Hengen meidän puolustajaksemme. Jotta meidän pelistämme tulisi jotain.
Ilman Pyhää Henkeä me emme selviäisi voittajina, emme pystyisi emmekä pysyisi siinä uskossa, johon rippikoulussa syvennyimme. Se on nimittäin juuri Pyhä Henki, meidän puolustajamme ja auttajamme, joka ratkaisee pelin meidän eduksemme. Hän synnyttää meissä uskon Jumalaan ja vahvistaa sitä meissä. Hän auttaa meitä, kun uskomme horjuu, kun tuntuu vaikealta luottaa siihen, että Jumala todella rakastaa meitä ja antaa anteeksi.
Siksi, kun tänään kolmetoista Jeesuksen opetuslasta kumartuu alttarin ääreen, me koko tällä kristittyjen joukkueena rukoilemme, että Jumala Pyhän Henkensä kautta antaisi heille uskon lahjan. Usko Jeesukseen ei vie elämästämme pois vaikeita tai kipeitä asioita. Mutta usko Jeesukseen tekee noiden asioiden kohtaamisesta helpompaa. Usko on kuin jääkiekkoilijan suojukset, jotka päällään voi ottaa elämän iskuja paremmin vastaan.
Ja usko antaa meille lopulta myös sen voiton. Se voitto on iankaikkinen elämä taivaan kodissa, jossa Taivaan Isä, joksi me Jumalan lapsiksi kastetut saamme Jumalaa kutsua, seppelöi meidät voitonseppeleellä, laittaa mitalin kaulaamme ja sanoo: ”Tervetuloa kotiin, lapseni!”
Opetuslapsia tässä kirkossa on tietysti enemmän kuin kolmetoista. Kaikille kastetuille on Pyhä Henki antanut Jumalan lapsen nimen ja oikeuden. Kaikki te olette tervetulleita alttarin ääreen, pyhälle ehtoolliselle. Ehtoollisleivässä ja -viinissä Jeesus ruokkii uskoamme. Me voimme heikollakin uskolla turvautua siihen, että Kristuksen ruumis ja veri on annettu juuri meidän puolestamme. Hän itse vahvistaa meitä.
Vaikea on päästä konfirmaatiofiiliksiin, kun riparista on kulunut kaksi ja puoli kuukautta eikä kevään aikana ryhmä ole osoittanut mitään suurta innostusta jälleennäkemisten suhteen. Ehtoollisen aikana pääsin. Kun nuoret lähtivät alttarilta, tuntui hyvältä. Tärkeältä.
Tässä konfirmaatiosaarna:
Saarna konfirmaatiomessussa 16.5.2010 klo 10
6. sunnuntai pääsiäisestä
Pyhän Hengen odotus
Joh. 15: 26-16: 4
Jeesus sanoi:
"Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti.
Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille."
Saarna
Meillä oli rippileirillä kisastudio. Se pystytettiin kahdeksi illaksi luokkatilaan, samaan, jossa opetus ja yhteiset työskentelyt muina aikoina pääsääntöisesti pidettiin. Kisastudioon me keräännyimme seuraamaan Suomen pronssi-ottelua sekä Kanada-USA -finaalia.
Jotain hauskaa on siinä, että riparin aikana kamppailtiin Vancouverin olympialaisten jääkiekon ratkaisupelit ja että nyt MM-kisojen aikaan juhlimme täällä konfirmaatiota.
Mutta rippikoululla ja jääkiekolla on muutakin yhteistä.
1) Sekä rippikoulu että jääkiekko ovat joukkuelajeja. Riparin aikana tehtiin yhdessä tosi paljon. Laulettiin nuorten veisuja, leikittiin yhdessä, syötiin porukalla viisi kertaa päivässä, pelattiin aliasta, naurettiin isosten sketseille, kauhistuttiin, kun ämpärin alta ilmestyi papin pää.
Yhdessä luettiin Raamattua ja mietittiin, miten sen sanoma voisi liittyä omaan elämään. Yhdessä työskenneltiin, piirrettiin, askarreltiin ja keskusteltiin. Valmistettiin ja pidettiin aamujumalanpalveluksia. Oltiin yhdessä hiljaa hartauksissa. Monin tavoin opeteltiin tuntemaan sitä uskoa, johon kerran pienenä oli kastettu. Tutustuttiin siihen kolmiyhteiseen Jumalaan, joka jo kasteessa oli nimeltä kutsunut omakseen.
Ja tämä kaikki tehtiin yhdessä, joukkueena, jossa kukin pelasi omaa rooliaan, omaa tärkeää paikkaansa.
Kaveri otettiin huomioon, toisen mielipidettä arvostettiin. Itseasiassa leiripäivän aikana toteutimme käytännössä useilla eri tavoin sitä Jeesuksen tärkeintä opetusta: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
Rakkaus Jumalaan on uskoa Jumalaan. Toivon, että rippikoulun aikana sinun uskosi on vahvistunut. Tämän konfirmaation tarkoituksena on ennen kaikkea vahvistaa sinua ja sinussa sitä uskoa, johon sinut on kastettu.
2) Toinen asia, mikä yhdistää rippikoulua ja jääkiekkoa on puolustus. Siellä kisastudiossa me ehkä vähän arvostelimme Suomen puolustajia, mutta pronssia silti voitettiin. Puolustus on tärkeä. Ilman puolustusta pelistä ei tulisi mitään, ei myöskään voittoa.
Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu opetuslapsilleen ennen kuolemaansa. Jeesus lupaa heille toisen puolustajan, Pyhän Hengen. Hän lupaa taivaaseenastumisensa jälkeen lähettää Pyhän Hengen meidän puolustajaksemme. Jotta meidän pelistämme tulisi jotain.
Ilman Pyhää Henkeä me emme selviäisi voittajina, emme pystyisi emmekä pysyisi siinä uskossa, johon rippikoulussa syvennyimme. Se on nimittäin juuri Pyhä Henki, meidän puolustajamme ja auttajamme, joka ratkaisee pelin meidän eduksemme. Hän synnyttää meissä uskon Jumalaan ja vahvistaa sitä meissä. Hän auttaa meitä, kun uskomme horjuu, kun tuntuu vaikealta luottaa siihen, että Jumala todella rakastaa meitä ja antaa anteeksi.
Siksi, kun tänään kolmetoista Jeesuksen opetuslasta kumartuu alttarin ääreen, me koko tällä kristittyjen joukkueena rukoilemme, että Jumala Pyhän Henkensä kautta antaisi heille uskon lahjan. Usko Jeesukseen ei vie elämästämme pois vaikeita tai kipeitä asioita. Mutta usko Jeesukseen tekee noiden asioiden kohtaamisesta helpompaa. Usko on kuin jääkiekkoilijan suojukset, jotka päällään voi ottaa elämän iskuja paremmin vastaan.
Ja usko antaa meille lopulta myös sen voiton. Se voitto on iankaikkinen elämä taivaan kodissa, jossa Taivaan Isä, joksi me Jumalan lapsiksi kastetut saamme Jumalaa kutsua, seppelöi meidät voitonseppeleellä, laittaa mitalin kaulaamme ja sanoo: ”Tervetuloa kotiin, lapseni!”
Opetuslapsia tässä kirkossa on tietysti enemmän kuin kolmetoista. Kaikille kastetuille on Pyhä Henki antanut Jumalan lapsen nimen ja oikeuden. Kaikki te olette tervetulleita alttarin ääreen, pyhälle ehtoolliselle. Ehtoollisleivässä ja -viinissä Jeesus ruokkii uskoamme. Me voimme heikollakin uskolla turvautua siihen, että Kristuksen ruumis ja veri on annettu juuri meidän puolestamme. Hän itse vahvistaa meitä.
Kommentit