Saarna luomakunnan sunnuntaina 26.9.2026
Mitä olet viimeksi saanut luonnosta?
Ehkä olet korjannut satoa tai kerännyt marjoja, kukkia tai omenoita,
ehkä löysit ämpäreittäin kantarelleja,
ehkä verkoissa oli monta kalaa,
ehkä keväällä istutetut perunat kasvoivat hyvin.
Ehkä kävelit koiran kanssa metsässä ja verenpaine madaltui.
Ehkä katselit järvelle ja mieli keveni.
Ehkä joit pullakahvit luontopolun varrella.
Tai ehkä otit aamulla lasillisen puhdasta vettä etkä edes tiedostanut, mikä aarre käsissäsi oli.
Helposti löytyy monenlaisia asioita, joita luonnosta saamme.
Luomakunta tarjoaa meille paljon.
Mutta mitä olet viimeksi itse antanut luonnolle tai luomakunnalle? Helposti me otamme ja saamme. Mutta mitä olemme antaneet?
Raamatun alkulehdillä, ns. toisessa luomiskertomuksessa kerrotaan, mitä kaikkea Luoja meille antaa:
- ”Maasta kumpusi vettä, ja se kasteli maan pinnan.”
- ”Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen.”
- ”Jumala istutti puutarhan Eedeniin ja sinne hän asetti ihmisen, jonka oli tehnyt.”
- ”Jumala kasvatti maasta esiin kaikenlaisia puita, jotka olivat kauniita katsella ja joiden hedelmät olivat hyviä syödä.”
- ”Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”
Luomakunta siis antaa meille vettä, ja hyvä niin, koska se on kaiken elämän edellytys. Vesi antaa kasveille kasvun, se puhdistaa meidät, se täyttää janomme, se keittää ruokamme.
Luomakunta antaa meille hedelmiä ja muita maan antimia ruoaksi mutta myös silmiemme iloksi. Luonnossa on paljon mitä on kaunista katsella.
Luoja on puhaltanut meihin elämän henkäyksen. Me olemme elossa! Tomumajamme elävät ja hengittävät. Ja vaikka meille kerran tässä arkkumme äärellä sanotaan, että ”Maasta sinä olet. Maaksi pitää sinun jälleen tulla.” niin siinä välissä meillä on tehtävä. Tehtävä elää.
”Jumala asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan.” Viljelemällä on saatu satoa, josta saamme kiittää. Saamme nauttia luomakunnan antimista, vedestä, ilmasta, jota hengittää, kaikesta, mitä Luoja meille antaa. Mutta hän antaa meille myös tehtävän varjella.
On helppoa ottaa. Miten helppoa on antaa?
Antaa luonnolle ja luomakunnalle enemmän huomiota.
Pitää siitä huolta pikkaisen paremmin.
Tehdä valintoja, jotka ovat ympäristölle ystävällisempiä.
Luopua jostain luontoarvojen vuoksi.
Muuttaa omia tottumuksia, koska luomakunta huokaa.
Istuttaa omaan elämään ja käyttäytymiseen sellaisia toimintatapoja, jotka enemmän varjelevat ja suojelevat kuin kuluttavat ja tuhoavat.
Ja miten helppoa on ylipäänsä ajatella vähemmän sitä, mitä minä hyödyn luonnosta tai miten minä voin kerryttää jotain omaa muun luomakunnan kustannuksella, ja ajatellakin enemmän sitä, mitä hyötyä minusta, ihmisenä, voi luomakunnalle olla. Kasveille, vesistöille, siivekkäille, nelijalkaisille, metsille, muille ihmisille. Niin sillä omalla kotiseudulla kuin laajemminkin Suomessa ja ympäri tämän yhteisen planeetan.
Minun logiikkani menee niin, että kun ajattelen, mitä minä saan, tässä tapauksessa luonnolta, luomakunnalta ja Luojalta itseltään, se voi herättää minussa parhaimmillaan kiitollisuutta. Että en ota kaikkea vastaan itsestäänselvyytenä, vaan lahjana. Tuosta kiitollisuudesta, kuin kukkapenkistä iloisen värisiä nuppuja, voi kasvaa puolestaan nöyryyttä ja tahtoa myös toimia luomakunnan, luonnon ja ympäristön hyväksi. Minun suhteeni Luojaan heijastelee myös suhteeseeni luomakunnan kanssa. Siitä mitä itse saan voin antaa itse eteenpäin. Minulla on tehtävä. Meillä on tehtävä.
Johanneksen evankeliumissa sanotaan, että ”Alussa oli Sana. Kaikki syntyi Sanan voimalla.” Ja että ”Hänessä on elämä, ihmisten valo.”
Se, että kaikki syntyi Sanan voimalla, tarkoittaa, että kaikki syntyi Sanan voimalla. Ei vain ihminen, vaan myös kuoriaiset ja sadekelit ja muu mikä ei tunnu aina kiitoksenaiheelta. Mutta Sana voi luoda myös uutta, uutta myös meissä, myös uutta todellisuutta ja uutta toivoa.
Siksi ajattelen, että on väliä, millaisia sanoja me käytämme. Onko meidän sanoillamme luomisvoima vai tuhovoima?
Paljon kuulee puhetta siitä, että ilmastokriisi on jo liian pitkällä. Että ei ole mitään tehtävissä. Varmasti on niin, että ihmiskunta ei ole tehnyt tarpeeksi suhteessa kasvikuntaan, suhteessa eläinkuntaan. Mutta tahdon uskoa, että toivoa on niin kauan kuin tomumajassamme henki pihisee. Tahdon ajatella, että sillä on väliä, puhummeko toivon vai tappion sanoja.
Siksi onkin ehkä tärkeää se, että uskallamme myöntää, että olemme epäonnistuneet tehtävässämme varjella. Ihmiskunta on hoitanut luomakunnan tilanhoitajan tehtävänsä heikosti. Haluamme saada enemmän kuin antaa. Haluamme hyötyä itse, emme hyödyttää muita ainakaan omalla kustannuksellamme. Mutta ihmistä ei ole vielä irtisanottu tuosta tehtävästä. Se on meillä edelleen. Viljellä ja varjella. Vaikka olemme epäonnistuneet, saamme yrittää uudestaan.
Epäonnistumisissamme me saamme uuden mahdollisuuden häneltä, jonka voimasta kaikki on syntynyt. Kristus antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Hänessä on elämä, ihmisten valo. Niin kuin vilja tarvitsee valoa kasvaakseen, mekin tarvitsemme apua kasvaaksemme. Kristus itse voi saada meissä kasvamaan voimaa ja viisautta varjella paremmin.
Sittem ajattelen vielä, että olisiko tärkeää kysyä myös luomakunnalta, mitä se voi meiltä saada ja mitä se voi meille antaa. Jos luomakunta puhuisi, mitä se meille sanoisi? Miten metsä huokaisi? Mitä terveisiä tuuli toisi? Mitä sanoja muurahainen käyttäisi, kun se kävelee käsivarttamme pitkin? Vai onko sen viesti siinä, että sekin elää, sekin on hengissä.
Tästä näkökulmasta katsellen haluan päättää saarnani lauluun, jonka ovat tehneet Jaakko Löytty ja Kaija Pispa. Tämän nimi on Luomakunnan laulu. Voit vaikka antaa ajatustesi kuljeskella laulun aikana vielä siinä kysymyksessä: mitä se varjeleminen voisi omassa elämässä tarkoittaa? Tai siinä: mitä luomakunta sinulle antaa? Ja mitä sinä voit tällä alkavalla viikolla antaa luomakunnalle?
Luomakunnan laulu (Jaakko Löytty – Kaija Pispa)
Vihreät kasvit tuottaa sen minkä hengitämme,
halleluja! Varpunen laulaa, kukkii pientareet.
Pienestä vain on kiinni yhteinen elämämme.
Halleluja, vielä ei ole metsät kadonneet.
Maan alla rihmastoissa, sydänten kammioissa
ylistyslaulu luomakunnan soi.
Peltojen multa huokaa, pieneliöitä riittää,
halleluja! Vanhasta syntyy uutta elämää.
Meristä haihtuu vettä, sateesta laiho kiittää,
halleluja! Huomenna saadaan viljankorjuusää.
Maan alla rihmastoissa, sydänten kammioissa
ylistyslaulu luomakunnan soi.
Syvältä huuto nousee, mättäiltä karpaloiden,
halleluja! Maan kuori järkkyy, vuori halkeaa.
Pisarat lammikoiden, gasellit ruohostoiden,
halleluja, pelastus vavisuttaa maailmaa!
Maan alla rihmastoissa, sydänten kammioissa
ylistyslaulu luomakunnan soi.
Kommentit