Siirry pääsisältöön

Mitä suu puhuu

Saarna 23.8.2026
Jeesus, parantajamme - Sananl. 18:4–8, 21; Jaak. 3:2–12; Matt. 12:33–37

”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.” Näin alkoi Jaakobin kirjeen lukukappale. ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.”


Tuo lause laittaa miettimään asioita, joita on tullut sanottua. Asioita, jotka on jäänyt sanomatta. Tapaa, jolla olen puhunut. Kieltä, jota olen käyttänyt. Puhumattomuutta ja hiljaiseksi jäämistä, väärinymmärryksiä ja loukkauksia, joita olen omalla toiminnallani, omilla valinnoillani, omilla sanomisillani saanut aikaan. ”Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin.” Ja joku siitä kärsii. Toinen ihminen, tuttu ja läheinen, tai vieraskin, joku jolle sanat eivät edes olleet tarkoitettu. Ja itseenkin sattuu, jos on tullut sanoneeksi tyhmästi tai ajattelemattomasti.


Päivän kaikki tekstit puhuvat puhumisesta, kielen vallasta ja voimasta rakentaa tai rikkoa, meidän sanoistamme ja siitä, miten helppo on hairahtua sanoissaan. Lipsauttaa ääneen jotain, mitä ei tarkoita. Tai tällaisena puhumisen ammattilaisenakin vain hokea jotain turhia lauseita vailla oikeaa sisältöä. Helppo on sanoilla satuttaa, helppo on pahojen hedelmien kypsyä. Sanoilla riitelemme, sanoilla tuomitsemme, sanoilla käytämme valtaa tai vaikenemme ja menemme mykkäkouluun. Mutta sanoilla myös pyydämme anteeksi. Sanat ovat silta takaisin toisen luo. Sanoilla me kurotamme toisiamme kohti, yli sen missä olemme hairahtuneet.


Kieli meidän suussamme tai sormet näppäimistöllä näyttävät vaarattoman pieniltä, mutta ovat vaarallisen voimakkaat. Ja kuitenkin me elämme tätä elämää ihmisinä juuri sanojemme avulla. Sillä sanojen avulla me ajattelemme, sanojen avulla me käymme keskustelua mielessämme, sanojen avulla me elämme yhteydessä toisiimme.


Jeesus sanoo: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Mitä Jeesus näillä sanoilla tarkoittaa? ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.”


Että sydän ja suu ovat yhteydessä toisiinsa.

Että se, mitä tunnemme ja ajattelemme, tulee ulos sanoissamme.

Että jos olet vihainen toiselle, voi olla vaikea lausua hänelle ystävällisiä sanoja.

Tai jos olen kiitollinen, voi olla vaikea valittaa ääneen.


Toki ihminen on taitava myös näyttelemään ja opettelemaan vuorosanoja, jotka eivät vastaa sitä, mitä hänen sydämensä oikeasti kokee. Mutta esittäminen on vahingollista. Teeskentely vie väärään suuntaan. Vain totuus tekee vapaaksi. Ja suu tekee valinnan, puhuuko se totta vai valheita.


Jos totuuden sana tekee vapaaksi, on sanoilla muutenkin valtava voima.


Kristillinen usko lähtee siitä, että Jumala on luonut kaiken sanan voimalla. Kaikki syntyi, kun Jumala sanoi: Tulkoon valo tai tehkäämme ihminen tai kasvakoon maa vihreitä kasveja. Sanalla on luomisvoima. Sana saa aikaan uutta. Meidänkin sanamme saavat. Siksi ei ole yhdentekevää, millaisia sanoja käytämme. Mitä tahdomme saada sanoillamme aikaan, hyvää vai pahaa, rikkoa vai rakentaa.


Toiseksi, kristillisessä uskossa sana on myös jotain mikä ravitsee ja ruokkii meitä. Raamatun sanat ovat meitä varten evääksi, kun elämme kristittyinä. Pyhä Henki luo uutta meissä ja meidän sydämessämme, kun kuulemme tai luemme Jumalan sanaa, jolla on luomisvoimaa. Ajattelen, että Jumala itse puhuu meissä ja meidän kanssamme, käy äänetöntä, mutta ei sanatonta keskustelua meidän sydämessämme, mielessämme, sielussamme, kun luemme Raamattua.


Kolmanneksi, kristillisessä uskossa Jeesus itse on Sana, joka tuli lihaksi. Jeesuksen sanoissa ja teoissa, kohtaamisissa ihmisten kanssa, oli läsnä Jumalan sanan luomisvoima. Hän rohkaisi, hän vapautti, hän lohdutti, hän opetti, hän antoi uuden mahdollisuuden, hänen sanansa olivat täynnä armoa ja totuutta, hänen sanansa tulivat Jumalan Pojan sydämestä. Jeesus, Sana meidän keskellämme, antoi henkensä, nousi kuolleista, osoitti luomisvoimansa voittamalla kuoleman vallan, valheen vallan ja kaiken pahan vallan. Kristus on se, joka sanoo viimeisen sanan maan päällä.


Tässä ovat nämä kaksi todellisuutta rinnakkain tai sisäkkäin. Se, miten me kaikki hairahdumme monin tavoin myös sanojemme kanssa. Ja se, miten Jumala voi sanallaan saada meissäkin aikaan hyvää.


Meidän sanamme voivat satuttaa. Jumalan sanat hoitavat.

Meidän sanamme voivat valehdella ja kietoa teeskentelyn solmuihin. Jumalan sana näyttää totuuden ja vapauttaa kahleista.

Meidän sanamme voivat olla usein turhia. Jumalan sanoissa on meille merkitys.

Meiltä voivat jäädä sanat kurkkuun ja epäröimme, vaikenemme vaikeassa paikassa, emme avaa suutaan kun pitäisi. Jumalan sana toimii myös hiljaisuudessa, luo uutta meidän sydämessämme, jotta suummekin puhuisi rohkeasti uutta.


Mitä sinun sydämesi on täynnä?

Millaisia sanoja käytät, millaisia haluaisit käyttää?

Miten tällä alkavalla viikolla kiinnität huomiota omaan kieleesi ja tapaan, jolla puhut toisille, ja tapaan jolla puhut itsellesi?

Ja myös tapaan, jolla puhut Jumalalle?

Miten voisit tehdä tilaa myös Jumalan sanalle? Uskallatko kuunnella, mitä hän sinulle tahtoo sanoa?

Annatko hänen sanojensa muuttaa sinua niin, että saat uuden armon, joka voi korjata sen, mikä on mennyt rikki, sen, missä olemme ehkä monin tavoin hairahtuneet?


Tuon armon hän meille jokaiselle lupaa ja hänen lupauksensa ei petä.


Nyt voimme puhutella Jumalaa tutun uskontunnustuksen sanoin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Tähti antaa tehtävän

Saarna loppiaisena 6.1.2026 Jes. 49:5-7; Kol. 1:24-27; Matt. 2:12 Rakkaat ystävät. Niin kuin tietäjät, mekin olemme matkalla. Omassa elämässämme, mielessämme, kristittyinä, suhteessa itseemme, toisiimme ja Jumalaan. Loppiaisena olemme joulun lopussa mutta samaan aikaan uuden vuoden alussa. Me kuljemme Betlehemiin katsomaan joulun lasta, me lähdemme liikkeelle, me saavumme yhteen, me palaamme samaa tai toista tietä takaisin kotiin.   Vuoden alussa saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, lupauksia, aikeita, tavoitteita. Elämän taipaleella, työssä, harrastuksissa, myös kristittynä, myös yhteisönä. Mikä ikinä se oman elämän suunnitelma tai tavoite onkin, rohkenen näin loppiaisena ehdottaa, entä jos kulkisimme niitä kohti tietäjien tavoin, seuraten Jeesusta, tai seuraten merkkejä siitä, mistä Jeesus löytyy. Tietäjillä oli suunnitelma. Suunnitelmalla oli suunta. Suuntana oli vastasyntynyt kuningas, jonka he tahtoivat ottaa vastaan. He kulkivat matkan päästäkseen päämäärään. Oli tehtä...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...