Saarna 22.2.2026
1. paastonajan sunnuntai, Jeesus, kiusausten voittaja
1. Moos. 4:3-10; Jaak. 1:12-15; Matt. 16:21–23
”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein.” Näin Jeesus opettaa toisaalla Matteuksen evankeliumissa, ja jatkaa: ”Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”
Jeesus kiteyttää Vanhan testamentin opetuksen näihin kahteen käskyyn: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistä. Niiden mukaan kristityn on hyvä elää. Ne ovat askelmerkkejä, jos ihminen haluaa seurata Jeesusta. Rakkaus Jumalaan ja rakkaus lähimmäiseen ohjaavat askeliamme myös tällä paaston matkalla kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä.
Raamatun alkulehdillä lukija kohtaa karmean tapauksen. Kain tappaa kateuksissaan veljensä Abelin. Sanomalehdissä tuo sama kertomus toistuu uudestaan ja uudestaan. Ihmiset tappavat, kadehtivat, tekevät toisilleen pahaa. Sota Ukrainassa on tulevana tiistaina kestänyt jo piinalliset neljä vuotta. Kysymys, jonka Jumala Kainille esittää, on ajankohtainen myös meille, myös tänään: Missä veljesi on? Missä on sisaresi? Millainen on suhteesi lähimmäisiin ympärillä?
Jo Raamatun alussa Jumala on kiinnostunut siitä, miten me elämme toistemme kanssa. Ja selvää näyttää olevan alusta pitäen, että keskinäiset suhteemme eivät ole helppoja ja ongelmattomia. Lähimmäisen rakastaminen voi olla vaikeaa. Mutta se mikä on vaikeaa, ei ole mahdotonta. Siksi tulee kilvoitella. Siksi paastonaika kutsuu meitä tutkimaan itseämme ja myös niitä asioita, joita meissä on esteenä yhteydelle ja rakkaudelle. Mitä täytyisi minussa tapahtua, jotta voisin rakastaa lähimmäistäni? Mitä tarvitsen, jotta suhde veljiini ja sisariini olisi paremmalla tolalla?
Raamatun alkulehdiltä löytyy myös toinen keskeinen kysymys. Jumala kysyy, missä on veljesi, mutta hieman sitä ennen hän kysyy väärin tehneeltä, häpeään joutuneelta ja piiloon menneeltä ihmiseltä toisen perustavanlaatuisen kysymyksen: missä sinä olet? Paitsi, että Jumala on kiinnostunut siitä, millainen on suhteemme kanssaihmisiimme, hän on kiinnostunut siitä, mikä on suhteemme häneen. Missä olet? Jumala kysyy ihmiseltä, jonka on luonut, ihmiseltä jonka on tarkoittanut yhteyteen kanssaan. Miksi olet mennyt minulta piiloon? Miksi kapinoit, miksi pakenet, miksi haluat elää minusta erossa?
Kainin esimerkki opettaa kipeän inhimillisen puolen itsestämme. Me käännymme helposti lähimmäistämme vastaan. Aadamin esimerkki opettaa puolestaan, miten emme osaa rakastaa Jumalaa, kun itsekkyytemme, häpeämme ja syyllisyytemme kasvavat tielle.
Millainen on sitten Pietarin esimerkki? Kun Jeesus puhuu tulevasta kuolemastaan, Pietari, Jeesuksen seuraajien johtohahmo, ei voi sellaista hyväksyä vaan tyrmää opettajansa ideat: ”Ei ikinä! Sinulle ei saa käydä niin!”
Juuri tätä raamatunkohtaa edeltää kohtaus, jossa Pietari sanoo uskovansa, että Jeesus on Kristus, elävän Jumala Poika. Ja tämän uskontunnustuksen varaan Jeesus puolestaan sanoo rakentavansa kirkkonsa. Pietari on siis juuri kokenut aivan huippuhetken. Hän luottaa Jeesukseen ja Jeesus luottaa häneen. Mutta sitten Jeesus alkaakin puhua kuolemastaan.
Voihan olla, että Pietari reagoi nimenomaan rakkaudesta lähimmäiseen ja rakkaudesta Jumalaan, kun hän moittii Jeesuksen puheita. Hän ei voi hyväksyä, että hänen ystävälleen, joka nyt sattuu olevan myös Jumalan Poika, kävisi niin. Voihan olla, että Pietarilla on toisenlaiset aikeet mielessään. Ehkä hän on ymmärtänyt Jeesuksen ja heidän yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat ihan joksikin muuksi.
Mutta Jeesus ei suostu oppilaansa tyrmäykseen, vaan iskee takaisin: ”Siirry taakseni, Saatana! Olet minulle vahingoksi, koska ajattelet asiaa ihmisten etkä Jumalan näkökulmasta.”
Jeesus käyttää ehkä kovaa kieltä, koska nyt ollaan olennaisen äärellä. Nyt puhuu hän, nyt puhuu Jumalan näkökulma ja Jumalan suunnitelma, joka kuulostaa ihmiskorville mielettömältä ja vaikealta hyväksyä. On suuri kiusaus kieltää moiset ajatukset: ”Sinulle ei ikinä saa käydä niin.”
Mutta entä jos juuri niin hänelle on käytävä. Ehkä juuri siksi on tarpeen vuodesta toiseen toistaa tätä paastonmatkaa kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä. On tarpeen, että toistamme, jotta muistamme. On tarpeen pitää päämäärä mielessämme. On tarpeen pysähtyä, tutkia ja kysellä.
Miksi Jeesuksen tuli kärsiä ja kuolla? Miksi hän, joka tuli veljeksemme, joutui ristille ja vuodatti verensä maahan?
Miksi yhä edelleen niin moni kuolee turhaan? Miksi tässä maailmassa on niin vaikeaa rakastaa lähimmäistä? Miksi sota jatkuu, miksi kateus saa aikaan viattomia uhreja, miksi me ihmisolentoina niin helposti käännämme selkämme hyvyydelle ja valitsemme pahan?
Ehkä juuri siksi Jumala valitsi ristintien. Jotta me kaiken kärsimyksen keskellä kohtaisimme Jumalan, joka kärsii meidän kanssamme ja meidän puolestamme. Tai jotta me kaiken keskeneräisyydenkin kanssa voisimme ottaa näitä askelia ja edes hapuilla kohti yhteyttä, opetella rakkautta, virheistämme huolimatta yrittää uudelleen.
Ehkä Jumala valitsi ristintien ja sovituskuoleman, jotta me voisimme elää armon varassa. Että vaikka me kääntäisimme selkämme hänelle, hän ei meitä hylkää. Että vaikka me pettäisimme veljemme ja sisaremme, hän ei meitä jätä. Hän jättää meille armonsa, jonka varassa saamme jatkuvasti, päivästä ja vuodesta toiseen uuden mahdollisuuden rakastaa toisiamme ja rakastaa häntä.
Ristin luona ainoastaan Isä armahtavi lastaan, kuten Maiju äsken lauloi.
Ristin luona kiusatulla paras paikka on.
Armo voi tänäkin paastonaikana tehdä työtään sisällämme ja murtaa meissä niitä vahingollisia tunteita ja asioita, jotka estävät katsomaan muita ihmisiä Jumalan näkökulmasta. Armo voi tehdä työtään, jotta me voimme olla parempia ihmisiä itseämme, toinen toistamme ja Jumalaa kohtaan.
Me kohtaamme kaikenlaisia houkutuksia. Kateus kääntää katseen sinne, mikä ei ole meille hyväksi. Oma etu kääntää mielen pois yhteisestä edusta. Omat aikomukset ja suunnitelmat eivät aina mene samaan suuntaan Jumalan suunnitelmien kanssa.
Jumala tahtoo meille hyvää. Kun sitten mietimme, ovatko ajatuksemme ja aikeemme hyviä ja oikein ihmisten näkökulmasta vai Jumalan näkökulmasta, voimme peilata niitä noihin kahteen Jeesuksen kiteyttämään käskyyn: Rakasta Jumalaa ja rakasta lähimmäistäsi.
Miten tavoitteeni ja suunnitelmani, aikeeni ja unelmani vaikuttavat suhteeseeni Jumalan kanssa? Joudunko piilottelemaan niitä häneltä vai otanko hänet mukaan? Tai miten ne koskettavat suhdettani lähimmäiseen? Lähentävätkö ne vai vievätkö kauemmas, tekevätkö omat toiveeni ja haluni lähimmäiselle vahinkoa vai jotain hyvää?
Vaikka maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta, kateuden ja katkeruuden mätiä hedelmiä, kyynelien ja verenvuodatusta, me emme ole vailla toivoa. Vaikka matkan päässä seisoo Jeesuksen risti, me emme ole toivottomia tapauksia, päinvastoin. Jeesus kärsi ja kuoli, jotta me pääsisimme vapaiksi synnistä, syyllisyydestä ja pahan vallasta. Ja jotta saisimme tilalle voiman taistella kaikkea sitä vahingoittavaa vastaan, mitä uutisista ja välilehdiltä luemme. Armo on Jumalan näkökulmasta kalleinta, mitä on. Sen hän kuitenkin antaa meille, jotta jaksaisimme, jotta uskaltaisimme, jotta ymmärtäisimme rakastaa tätä maailmaa ja pitää siitä omalta osaltamme huolta.
Siihen meitä Jeesuksen seuraajina, sisarina ja veljinä, hänen ristintien vartta kulkiessamme kutsutaan.
Kommentit