Mitä hyötyä kasteesta?

Saarna Lahjaharjussa 12.1.2014

1. sunnuntai loppiaisesta

Kasteen lahja

Jes. 61:1-3; Ap.t. 8:26-40; Joh. 1:29-34

Saarna

Olemme nyt kuulleet kahdesta kasteesta. Jeesuksen ja etiopialaisen hoviherran. Jeesuksen, jonka kastoi Johannes, hoviherran, jonka kastoi Filippos. Otetaan näiden kahden kasteen rinnalle myös oma kasteemme. Palauta mieleen se hetki ja tilanne, kun sinut kastettiin. Mitä siitä tiedät, mitä muistat? Olet ehkä nähnyt valokuvia kasteestasi. Tapahtuiko se lapsena vai ehkä myöhemmin? Kuka sinut kastoi? Ketä muita oli paikalla? Mitä he tekivät? Mitä heillä oli päällään? Mitä sinulla oli päälläsi? Mitä virsiä laulettiin? Mitä tarjottiin kahvipöydässä? Liittyikö juhlaan jotain kommelluksia?

Palaa sitten takaisin tähän hetkeen. Tuo ristiäismuistosi mukana ja palaa takaisin tänne kappeliin ja tähän päivään.

Kaste. Jotain mikä yhdistää. Jotain mikä on kuitenkin henkilökohtainen. Jokaisen oma. Kuten hoviherran kohdalla, myös meidän jokaisen kohdalla kasteen hetki on ollut ikioma. Oma elämän merkkihetki. Sitä on hyvä muistella. On tärkeää muistaa, että on kastettu.

Mutta miksi? Miksi pysähdymme tänään tässä messussa juuri kastemaljan äärelle? Miksi kaste? Tänään haluan kysyä juuri tämän kysymyksen: Miksi kaste? Tai toisin sanoen: mitä hyötyä kasteesta on? Mitä kaste antaa?

Ensimmäinen väite: Kaste antaa turvapaikan.

Elämä on kuin meri, välillä tyyni, välillä myrskyisämpi. Sen aallot keinuttavat laivaamme, kuljettavat sinne tänne. Kaste on ankkuri, joka pitää meidät kiinnitettyinä johonkin mikä kestää. Se, että on kerran kastepäivänä kastettu, antaa turvan joka päivälle. Joka päivä saa palata kasteensa suojiin. Kulkipa elämä sitten missä tahansa ja tulipa matkalla vastaan mitä vain.

Toinen väite: Kaste antaa mahdollisuuden alkaa uudestaan. Elämä on täynnä reittejä ja vesiteitä, vieraita satamia ja uusia seutuja. Aallokossa on helppo eksyä reitiltä. Poiketa väärään satamaan. Kaste on kotisatama, johon saa palata ja josta saa lähteä matkaan aina uudelleen. Kasteen armo on sitä, että joka askeleella saa luottaa että Jumalan anteeksiantamus on totta minunkin kohdallani. Joka päivän matkan saa tehdä turvautuen Kristuksen sovitustyöhön. Joka reissulla laivan mastona on se risti, jolla Jumalan Karitsa otti pois maailman synnin. Se risti, jolla kasteessa siunattiin, risti joka piirrettiin otsaan ja rintaan. Siihen ristiin on valkoiset purjeet ripustettu. Ja vaikka elämän tuulet nuo purjeet aina sotkevat ja likaavat, kasteen armoa on siinä, että uuteen matkaan on mahdollista lähteä puhtain purjein. Kristuksen veri puhdistaa. Jumala on armollinen.

Eikö tässäkin ole jo paljon, mitä kaste antaa. Kolmas väite: Kaste antaa ihmisiä ympärille. Elämä on purjehdus, jota ei tehdä yksin. Kasteen hetkellä ovat ympärillä seisseet läheiset, kummit, vanhemmat. Kaste liittää meidät Kristukseen, Kristuksen ruumiiseen, seurakunnan yhteyteen. Kastettuina olemme osa seurakuntaa, maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa. Mitä kaikkea olemme kastettuina saaneetkaan yhdessä toistemme kanssa! On muistoja ja yhteisiä kokemuksia pyhäkoulusta, lasten kerhoista, rippikoulusta, jumalanpalveluksista, olohuoneesta, raamattupiireistä, monesta muusta. On päässyt kirkossa naimisiin, on saanut olla tukemassa lähimmäisiä avuntarpeessa, ja saa yhä kasvaa kristittynä yhdessä toisten rinnalla, toista tukien.

Neljäs väite: Kaste antaa suunnan. Kaste on myös peräsin, joka ohjaa laivamme kulkua. Kaste kutsuu elämään kristittynä, rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä. Kaste vie meitä kohti elämää taivaan kodissa. Meidät on kastettu Kristukseen, hänen kuolemaansa, joka antaa syntimme anteeksi, ja hänen ylösnousemukseensa, joka antaa meille toivon iankaikkisesta elämästä. Mutta ei meillä ole ainoastaan tuo päämäärä, meillä on myös matka kohti päämäärää.

Viides väite: Kaste antaa tehtävän. Kaste tekee meistä Kristuksen seuraajia. Vaikka lopulta seuraamme häntä taivaan kotiin, meidän tehtävämme on myös täällä pyrkiä siihen mitä hän teki: 

”Ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, 

parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
lohduttamaan kaikkia murheellisia.”

Kristittyinä, Kristuksen ruumiin jäseninä, on meidän tehtävämme ei vähemmän kuin olla Kristuksena toinen toisellemme. Kaste vakuuttaa meille, että Jumala rakastaa ja armahtaa meitä. Kaste myös velvottaa meitä niin, että kun Jumala on meitä kohtaan armollinen, emme voi olla itse rakkaudettomia ja kieltää armoa toiselta. Me saamme jakaa siitä hyvästä ja paljosta, mitä itse saamme. Kristityn tehtävänä on laittaa rakkaus kasvamaan. Ottaa haaksirikkoutuneet kyytiin. Purjehtia murtuneen vierellä. Rohkaista häntä, joka on jumissa epätoivon poukamassa. Auttaa ymmärtämään, kuten Filippos auttoi. Viedä ilosanomaa Kristuksen rakkaudesta myös merten taakse, sinne missä vielä etsitään suuntaa, sinne missä hädissään äyskäröidään, missä yritetään pelastautua uppoavasta laivasta. Lähdetään me vastarannalle, lähimmäistä vastaan. Kohdataan toinen luotu ja lunastettu. Kuunnellaan häntä, annetaan hänen kysyä, kuljetaan etappi hänen ja hänen elämänkysymystensä kanssa.

Sillä antaahan kaste meille rohkeuden. Kaste antaa Pyhän Hengen. Ja Pyhä Henki auttaa meitä, kun seuraamme Vapahtajamme osoittamaa tietä.