Siirry pääsisältöön

Hyvä paimen

Saarna 14.4.2013

”Herra on minun paimeneni. Ei minulta mitään puutu.”

Mieti hetki mielessäsi. Mistä olet kiitollinen? Mitä ei sinulta puutu?

Piirrä sitten tuo kiitoksen aihe sormella vaikka vieruskaverin selkään tai siihen edessä olevaan kirkonpenkin selkänojaan.

Eikö ole mukavaa. Kun on jotain, mistä kiittää. Oikeastaan aika paljon on sellaista, mistä kiittää. Ei meiltä paljon puutu.

Tänään kiitämme myös siitä, että meillä on yksi paimen, hyvä paimen, Jeesus Kristus. Meillä on paimen ja Vapahtaja, joka välittää ja jolle me olemme tärkeitä. Ajattele! Hän tuntee meidät. Hän tahtoo pitää meistä huolta. Hän tahtoo meitä paimentaa, ohjata oikeaan suuntaan, suojella vaaroissa. Hänelle jokaisella on väliä. Hän on antanut henkensä jokaisen takia. Jotta yksikään, joka häneen uskoo, joka kuulee hänen ääntään, ei joutuisi hukkaan, ei joutuisi susihukkasen kynsiin.

Meillä on yksi paimen. Vai onko? Onko Vapahtajan ääni ainoa ääni, joka ohjaa meidän elämäämme? Luotammeko yksin häneen, kun teemme elämässä ratkaisuja ja valintoja. Onko meillä muita turvapaikkoja, joihin pakenemme, kun pelko tai paha mieli ajavat meitä suden lailla takaa? Onko muita paimenia, joita voimme kiittää hyvästä suojasta? Paimenia, joiden ansiosta ei meiltä mitään puutu? Ei puutu turvaa, ei rakkautta, ei armahdusta, ei elämää.

Jeesus sanoo: ”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta.” Elämässä on paljon muitakin hyviä turvapaikkoja ja ihmisiä, jotka auttavat meitä hädässä. Ei niitä pidä kaihtaa. Jos vaikka sairastaa, on viisasta mennä lääkärille, tai jos on murheita, on hyvä jutella jonkun kanssa. Onneksi meillä on monia auttajia, joihin voimme luottaa. Mutta onneksi on myös Jeesus. Auttaja, jonka apu kestää loppuun asti. Turva, joka ei jätä meitä yksin. Meillä on hänelle väliä. Hänelle on väliä, mitä meille elämässä kuuluu. Hänelle on väliä, mitä tapahtuu elämämme jälkeen. Siksihän hän antoi henkensäkin, meidän puolestamme. Jotta saisimme anteeksi syntimme, ja jotta saisimme elää ikuisesti.

Tämän paimenen ääntä olemme kuulleet ja tulleet tänäänkin koolle. Meillä on yksi paimen, joka kokoaa yhteen. Yhdeksi laumaksi. Kokoaa eteensä, johtaa meidät vihreille niityille, Raamatun armahtavan sanan luo, josta me saamme sielullemme ravintoa. Hän johtaa meidät raikastavien vetten luo, jotta jaksamme jatkaa arjessa. Hän ei pelkää laittaa henkeään alttiiksi meidän turvallisuutemme ja pelastuksemme takia, vaan antaa itsensä meille, leivässä ja viinissä. Ja hän kokoaa meidät yhteen, yhdeksi laumaksi, laumaksi johon mahtuu monenlaisia lampaita.

Minun on pakko kertoa esimerkki eiliseltä, kun olimme näiden meidän alueseurakunnan nuorten kanssa leirillä. Nuoret pitivät päivällä hartauden, joka kokosi meidät kaikenlaiset lampaat siellä yhteen. Keräännyimme ihan lähekkäin, lattialle makaamaan, kuuntelimme toistemme hengitystä ja sydänten lyöntejä. Hiljennyimme, rukoilimme, tunsimme läheisyyttä ja koimme yhteenkuuluvuutta. Se oli sellainen hetki, josta on helppo olla kiitollinen.

Me kristityt olemme yksi lauma, ja olemmeko sittenkään? Lauma on kuin suuri perhe, jossa perheenjäsenet välittävät toisistaan, jakavat toistensa huolia, kantavat toistensa taakkoja, iloitsevat toistensa puolesta, kiittävät yhdessä. Ja etsivät keinoja, että jokaisella perheessä, jokaisella tuossa laumassa olisi hyvä olla, jokainen voisi kokea olevansa sellaisenaan hyväksytty ja riittävä. Jokaisella olisi tehtävä, jossa häntä tarvitaan. Olemmeko me yksi sellainen lauma?

Vai repiikö meitä toisistamme eroon jokin susi, jokin mikä uhkaa kääntää meidät toisiamme vastaan. Jokin suden asuun pukeutunut itseriittoinen ja itsekäs mörkö: ”kyllä minä selviän ihan itsekin”, ”en minä tarvitse laumaa, en minä tarvitse ketään minua paimentamaan”. Laumaa voi koetella tyytymättömyys, kiitosaiheiden puute, ahneus, jotka houkuttelevat sooloilemaan ja sanomaan toisille heihei. Laumastaan kaukana harhailevan lampaan susi nappaa helposti. Siksi me tarvitsemme paimensauvan, jolla sudet saa ajettua pois. Kiitollisuus on hyvä siihen. Kiitoksilla on tehokasta huitoa susia. Sillä eikö kiitollisuus ole sitä, että me koemme tarvitsevamme sekä paimenta että laumaa. Kun kiitämme hyvää paimentamme, Jeesusta, siitä turvasta ja avusta, jota ei muualta saa. Kun kiitämme siitä, että hän kokoaa laumaansa jokaisen, joka tahtoo tulla. Kun me kiitämme, ei meiltä mitään puutu.

Kiitos karkottaa pelon ja kääntää katseen itsestä toisiin ja kohti paimenta. Meillä on kotona muodostunut sellainen iltarutiini lasten kanssa, että ensin rukoillaan iltarukous ja sen jälkeen jokainen saa kertoa, mistä haluaa tuona iltana kiittää Jumalaa. Olen ajatellut, että ehkä tavaksi tullut kiittäminen tuo lastenhuoneeseen hyvää ja työntää pois pahaa, sitä sellaista, mikä yön saapuessa saattaa pelottaa, tuntua epävarmalta, tai harmittaa mieltä. Kiitosaiheet karkottavat sudet ja muut möröt.

Kun me olemme yksi lauma, eikö tuossa voisi olla lampaillekin mutusteltavaa. Että emme niin herkästi keskity niihin asioihin, jotka toisissamme harmittavat tai tuntuvat vaikealta, vaan että kiitämme enemmän, olemme toisistamme kiitollisia. Kutsumme lauman sisälle hyvää ja työnnämme pois pahaa. Kyllähän me olemme erilaisia, meillä on erilaisia toiveita ja mieltymyksiä. Mutta onko meidän annettava erilaisuuden rikkoa yhteyttä. Voimmeko mieluummin kiittää siitä, että meitä on monenlaisia, että me kaikki mahdumme samaan laumaan. Kaikki Jeesuksen lampaat eivät ole samasta tarhasta, mutta kaikki ovat samaa laumaa. Samaan laumaan mahtuvat nuoremmat ja vanhemmat, Jeesus kutsuu kaikkia. Ja kun me kiitämme toisistamme ja kiitämme paimentamme, siitä että hän kutsuu kaikkia ihmisiä, huomio siirtyy pois omista eroavaisuuksistamme. Kun kuuntelemme hänen ääntään, saatamme oppia sovintoa, jos meillä on erimielisyyksiä. Saatamme oppia yhteenkuuluvuutta, vaikka olemme erilaisia. Saatamme oppia välittämään toisistamme, vaikka tulemme erilaisista tarhoista.

Kun kuuntelemme Jeesuksen ääntä ja hänen sanojaan, saatamme myös oppia pitämään toisistamme huolta. Niin kuin hän pitää huolta. Sillä kyllähän me näemme joka päivä, että ihmisen on vaikea sanoa: ”ei minulta mitään puutu”. Me näemme, että monelta puuttuu, moni elää ilman ja on vailla. Siksi myös meitä lampaita tarvitaan. Pitämään huolta siitä, että puuttuisi vähemmän. Että jokaisella olisi tarpeeksi. Että ruoka jakautuisi reilusti, että kukaan ei kuolisi janoon tai tauteihin, joihin on saatavilla lääke. Tai ettei kukaan olisi joukon keskellä yksin, vaan tulisi huomatuksi, arvostetuksi, rakastetuksi. Jos meillä on paimen, joka antaa kaikkensa, jotta meiltä ei puuttuisi, ohjaa hän myös laumaansa tekemään samoin, kantamaan heikompia, pitämään huolta, ja tekemään sen mikä oikein on.

Me olemme seurakunta. Me olemme Jeesuksen lauma. Ollaan niitä, jotka kulkevat hänen jäljissään ja jakavat hänen rakkauttaan täällä. Kiitollisina, yhdessä, ja toisiamme rohkaisten.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tähti antaa tehtävän

Saarna loppiaisena 6.1.2026 Jes. 49:5-7; Kol. 1:24-27; Matt. 2:12 Rakkaat ystävät. Niin kuin tietäjät, mekin olemme matkalla. Omassa elämässämme, mielessämme, kristittyinä, suhteessa itseemme, toisiimme ja Jumalaan. Loppiaisena olemme joulun lopussa mutta samaan aikaan uuden vuoden alussa. Me kuljemme Betlehemiin katsomaan joulun lasta, me lähdemme liikkeelle, me saavumme yhteen, me palaamme samaa tai toista tietä takaisin kotiin.   Vuoden alussa saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, lupauksia, aikeita, tavoitteita. Elämän taipaleella, työssä, harrastuksissa, myös kristittynä, myös yhteisönä. Mikä ikinä se oman elämän suunnitelma tai tavoite onkin, rohkenen näin loppiaisena ehdottaa, entä jos kulkisimme niitä kohti tietäjien tavoin, seuraten Jeesusta, tai seuraten merkkejä siitä, mistä Jeesus löytyy. Tietäjillä oli suunnitelma. Suunnitelmalla oli suunta. Suuntana oli vastasyntynyt kuningas, jonka he tahtoivat ottaa vastaan. He kulkivat matkan päästäkseen päämäärään. Oli tehtä...

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. O...

Kuka tahansa kelpaa

Saarna 2.11.2025 Jeesuksen lähettiläät - Jer. 1:4-10; Matt.22:1-14 Rippikoulustartti Kuinka moni on ollut tilanteessa, että joku on pyytänyt sinua viemään roskapussin ulos? Kuinka moni on joskus vienyt roskapussin ulos? Entä kuinka moni on joskus nähnyt sellaisen videon, siis niin hyvän videon, että on ollut ihan pakko lähettää se eteenpäin? Kuinka moni on joskus saanut kaverilta jonkin sellaisen hauskan videon? Nämä kysymykset liittyy siihen, kun mietin, mistä tämän päivän raamatunteksteissä on oikeastaan kyse. Ekana siitä, että kenet Jeesus lähettää, kenelle Jeesus antaa tehtävän. Toiseksi siitä, kenelle Jumalan kutsu on tarkoitettu, kenelle Jumalan viesti on tarkoitettu? Toisin sanoen, kuka kelpaa tehtävään, kuka kelpaa Jumalan juhliin? Jeremia tuumasi heti, että hän nyt ei ainakaan kelpaa. Hän on liian nuori eikä hän osaa, ei hänestä ole siihen. Helppo oli keksiä perusteita. Myös monet häävieraat tuossa Jeesuksen vertauksessa keksivät muuta tekemistä. Pitää käydä kaupoilla ja p...