Saarna palmusunnuntaina 1.4.2012
Matt. 21: 12-17
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
Saarna
Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka. Jeesus on kulkenut tien, jonka päässä on meille elämä ja autuus.
Jeesus voideltiin Betaniassa. Sieltä hänen tiensä kulki kohti Jerusalemia. Palmunoksin tervehdittynä, Hoosianna-huutojen saattelemana hän nousi tietä ylös pyhään kaupunkiin. Siellä hän meni heti temppeliin.
Jerusalemin temppeli oli jaettu pyhyyden mukaan eri alueisiin. Siten, että kaiken keskuksena oli itse temppelirakennus ja sen Kaikkeinpyhin. Itse temppeliä ympäröivät esipihat, pappien esipiha, miesten esipiha, naisten esipiha ja uloimmaisena pakanoiden esipiha. Jeesuksen askeleet kulkivat tälle uloimmaiselle esipihalle, alueelle, jonne kaikki, myös pakanat, siis ei-juutalaiset saattoivat tulla. Mutta siitä pidemmälle ei heillä ollut asiaa, eikä kenelläkään muullakaan, joka uhkasi temppelin pyhyyttä.
Tällä alueella me ehkä ihmetellen seuraamme, kuinka Jeesus suuttuu, oikein tulistuu ja ryhtyy riehuen kaatelemaan pöytiä ja jakkaroita. Lempeä Jeesus hermostuu. Siihen on oltava hyvä syy, saatamme sivusta seuraten nyökytellä. Jos tämä tempaus temppelialueella on Jeesuksen viimeisen viikon, hänen kärsimysviikkonsa alussa, on sillä kai oltava hyvä syy. Ja jos me aiomme seurata hänen askeliaan aina Golgatalle asti ja siitäkin pidemmälle, on kai meidän pysähdyttävä Jeesuksen kanssa tähänkin ja hyväksyttävä, että nyt on tosi kyseessä.
Joudumme kuulemaan Jeesukselta kaksi viiltävää sitaattia suoraan profeettojen suusta:
1. Minun huoneeni on oleva rukouksen huone. Tämä on profeetta Jesajalta. Jesajan kirjassa luvussa 56 kuvataan, kuinka kaikki kansat saavat tulla temppeliin rukoilemaan. Kuinka Jumala täyttää riemulla myös muukalaiset, myös pakanakansat, kun he siellä rukoilevat.
2. Te teette siitä rosvojen luolan. Tämä on puolestaan Jeremialta. Profeetta Jeremia saa tämän Herran sanan julistettavaksi temppelin portilla: ”Te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: 'Me olemme turvassa!' Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä.”
Rosvojen luola. Rosvojen luola on heidän suojaisa pesäkolonsa, väärintekijöiden turvapaikka. Tulee mieleen, että eikö kirkostakin sanota, että se on armahdettujen syntisten yhteisö. Eikö kirkko ole turvapaikka, jonne saa tulla tunnustamaan syntinsä ja ottamaan vastaan armahduksen. Eivätkö sairaat saa tulla parantajan luo.
Mutta rosvojen luola. Se on pikemminkin paikka, jossa rosvot lymyävät, paikka, jonne paetaan vastuuta ja pakoillaan rangaistusta.
Ja näiden rosvojen pöydät ja jakkarat Jeesus kumoaa. Rahanvaihtajien ja uhrilintujen myyjien toimipisteille laitetaan piste. Uhritoimitus on tullut tiensä päähän. Uhritoimitus, joka mahdollistaa syntisen ja rikollisen elämän. Uhritoimitusta ja koko jumalanpalveluskulttia käytetään väärin, jos uhraamisella ei saavuteta muuta kuin hetkellinen puhtaampi omatunto.
Sen sijaan, anteeksianto ja armahdetuksi tuleminen kutsuu ihmistä parannukseen ja uuteen elämään, ei jatkamaan vanhoja, jo tunnustettuja syntejä ja vääryyksiä. Kirkko on syntisten yhteisö. Jeesus paransi sokeat ja rammat, jotka tulivat hänen luokseen. Heidät, joilla ei ollut lupa mennä pidemmälle temppeliin uhraamaan. Mutta armo jota kirkko tarjoaa, armo jonka Jeesus lahjoittaa, se kutsuu uuteen elämään. Varas älköön enää varastako, jne. Se kutsuu tielle, joka vie ihmettelemään niitä tapahtumia, joiden läpi Herramme kulki. Tielle, joka tuolta temppelin pakanoiden esipihalta kulkee kohti Golgatan ristinpuuta ja kohti tuolle ristinpuulle naulittua kertakaikkista uhria, joka uhrattiin kaikkien kansojen, jokaisen ihmisen puolesta. Jokaisen synnin sovitukseksi.
Siksi seurakunta, joka kulkee Herran askelissa, tekee tätä kulkuaan rukoillen. Rukous on sydämen uhri, uhritoimitus, jonka jokainen saa riemuiten Jumalalle viedä. Esipihojen rajat on pyyhitty pois. Jeesuksen kulkema tie antaa jokaiselle oikeuden, lapsen oikeuden käydä pyhän Jumalan eteen.
Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun Jeesus antaa lapselle arvon ja tekee lapsesta esimerkin ja mallin meille aikuisemmille. Lapsen vilpitön ylistys, lapsen epäilyksetön luottamus, lapsen varaukseton aitous. Mitä olisi kirkko ilman lapsia. Mitä se olisi ilman lapsen kaltaisia, jotka ottavat anteeksiannon vastaan ihan vaan lahjana, vailla mitään omiin uhritoimituksiin vetoamista. Tai jotka uskaltavat sanoa ääneen uskontunnustuksensa tai jotka elävät luottaen siihen, että tapahtuipa elämässä mitä tahansa, Jumalan lähellä on hyvä ja turvallista olla.
Siksi kun tällä tiellä kuljemme, me tarvitsemme lapsenomaista halua ja uteliaisuuttakin seurata Herran askelmerkkejä. Mutta tarvitsemme myös toisiamme. Siunaamaan toisiamme ja toistemme matkaa. Kulkemaan vierellä. Näyttämään missä se tie viekään. Löytämään perille.
Siksi kirkossa tarvitaan myös kanttoreita, lastenohjaajia ja suntioita. Jotta olisi joku jonka säestyksellä rukous, sydämen uhri nousisi huulille. Jotta olisi joku, joka kulkisi kohti pääsiäistä myös yhdessä lapsen kanssa, tukien ja opastaen. Jotta olisi joku, joka pitäisi kirkon kauniina ja sen ovet avoinna, jotta armahtajaa ja parantajaa etsivä voisi tulla kohtaamaan Vapahtajan. Jotta seurakunta puhkeaisi ylistykseen virsin, sanoin ja teoin.
Siksi me jokainen tarvitsemme toisiamme, kun kuljemme kohti pääsiäistä. Sitä tietä, jonka Herra on käynyt loppuun saakka.
Matt. 21: 12-17
Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: "On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te teette siitä rosvojen luolan."
Jeesuksen luo temppeliin tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.
Saarna
Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka. Jeesus on kulkenut tien, jonka päässä on meille elämä ja autuus.
Jeesus voideltiin Betaniassa. Sieltä hänen tiensä kulki kohti Jerusalemia. Palmunoksin tervehdittynä, Hoosianna-huutojen saattelemana hän nousi tietä ylös pyhään kaupunkiin. Siellä hän meni heti temppeliin.
Jerusalemin temppeli oli jaettu pyhyyden mukaan eri alueisiin. Siten, että kaiken keskuksena oli itse temppelirakennus ja sen Kaikkeinpyhin. Itse temppeliä ympäröivät esipihat, pappien esipiha, miesten esipiha, naisten esipiha ja uloimmaisena pakanoiden esipiha. Jeesuksen askeleet kulkivat tälle uloimmaiselle esipihalle, alueelle, jonne kaikki, myös pakanat, siis ei-juutalaiset saattoivat tulla. Mutta siitä pidemmälle ei heillä ollut asiaa, eikä kenelläkään muullakaan, joka uhkasi temppelin pyhyyttä.
Tällä alueella me ehkä ihmetellen seuraamme, kuinka Jeesus suuttuu, oikein tulistuu ja ryhtyy riehuen kaatelemaan pöytiä ja jakkaroita. Lempeä Jeesus hermostuu. Siihen on oltava hyvä syy, saatamme sivusta seuraten nyökytellä. Jos tämä tempaus temppelialueella on Jeesuksen viimeisen viikon, hänen kärsimysviikkonsa alussa, on sillä kai oltava hyvä syy. Ja jos me aiomme seurata hänen askeliaan aina Golgatalle asti ja siitäkin pidemmälle, on kai meidän pysähdyttävä Jeesuksen kanssa tähänkin ja hyväksyttävä, että nyt on tosi kyseessä.
Joudumme kuulemaan Jeesukselta kaksi viiltävää sitaattia suoraan profeettojen suusta:
1. Minun huoneeni on oleva rukouksen huone. Tämä on profeetta Jesajalta. Jesajan kirjassa luvussa 56 kuvataan, kuinka kaikki kansat saavat tulla temppeliin rukoilemaan. Kuinka Jumala täyttää riemulla myös muukalaiset, myös pakanakansat, kun he siellä rukoilevat.
2. Te teette siitä rosvojen luolan. Tämä on puolestaan Jeremialta. Profeetta Jeremia saa tämän Herran sanan julistettavaksi temppelin portilla: ”Te tulette tähän pyhäkköön, joka on minun nimelleni omistettu, ja sanotte minun edessäni: 'Me olemme turvassa!' Kuitenkaan ette luovu kauhistuttavista teoistanne. Rosvojen luolanako te pidätte tätä temppeliä.”
Rosvojen luola. Rosvojen luola on heidän suojaisa pesäkolonsa, väärintekijöiden turvapaikka. Tulee mieleen, että eikö kirkostakin sanota, että se on armahdettujen syntisten yhteisö. Eikö kirkko ole turvapaikka, jonne saa tulla tunnustamaan syntinsä ja ottamaan vastaan armahduksen. Eivätkö sairaat saa tulla parantajan luo.
Mutta rosvojen luola. Se on pikemminkin paikka, jossa rosvot lymyävät, paikka, jonne paetaan vastuuta ja pakoillaan rangaistusta.
Ja näiden rosvojen pöydät ja jakkarat Jeesus kumoaa. Rahanvaihtajien ja uhrilintujen myyjien toimipisteille laitetaan piste. Uhritoimitus on tullut tiensä päähän. Uhritoimitus, joka mahdollistaa syntisen ja rikollisen elämän. Uhritoimitusta ja koko jumalanpalveluskulttia käytetään väärin, jos uhraamisella ei saavuteta muuta kuin hetkellinen puhtaampi omatunto.
Sen sijaan, anteeksianto ja armahdetuksi tuleminen kutsuu ihmistä parannukseen ja uuteen elämään, ei jatkamaan vanhoja, jo tunnustettuja syntejä ja vääryyksiä. Kirkko on syntisten yhteisö. Jeesus paransi sokeat ja rammat, jotka tulivat hänen luokseen. Heidät, joilla ei ollut lupa mennä pidemmälle temppeliin uhraamaan. Mutta armo jota kirkko tarjoaa, armo jonka Jeesus lahjoittaa, se kutsuu uuteen elämään. Varas älköön enää varastako, jne. Se kutsuu tielle, joka vie ihmettelemään niitä tapahtumia, joiden läpi Herramme kulki. Tielle, joka tuolta temppelin pakanoiden esipihalta kulkee kohti Golgatan ristinpuuta ja kohti tuolle ristinpuulle naulittua kertakaikkista uhria, joka uhrattiin kaikkien kansojen, jokaisen ihmisen puolesta. Jokaisen synnin sovitukseksi.
Siksi seurakunta, joka kulkee Herran askelissa, tekee tätä kulkuaan rukoillen. Rukous on sydämen uhri, uhritoimitus, jonka jokainen saa riemuiten Jumalalle viedä. Esipihojen rajat on pyyhitty pois. Jeesuksen kulkema tie antaa jokaiselle oikeuden, lapsen oikeuden käydä pyhän Jumalan eteen.
Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun Jeesus antaa lapselle arvon ja tekee lapsesta esimerkin ja mallin meille aikuisemmille. Lapsen vilpitön ylistys, lapsen epäilyksetön luottamus, lapsen varaukseton aitous. Mitä olisi kirkko ilman lapsia. Mitä se olisi ilman lapsen kaltaisia, jotka ottavat anteeksiannon vastaan ihan vaan lahjana, vailla mitään omiin uhritoimituksiin vetoamista. Tai jotka uskaltavat sanoa ääneen uskontunnustuksensa tai jotka elävät luottaen siihen, että tapahtuipa elämässä mitä tahansa, Jumalan lähellä on hyvä ja turvallista olla.
Siksi kun tällä tiellä kuljemme, me tarvitsemme lapsenomaista halua ja uteliaisuuttakin seurata Herran askelmerkkejä. Mutta tarvitsemme myös toisiamme. Siunaamaan toisiamme ja toistemme matkaa. Kulkemaan vierellä. Näyttämään missä se tie viekään. Löytämään perille.
Siksi kirkossa tarvitaan myös kanttoreita, lastenohjaajia ja suntioita. Jotta olisi joku jonka säestyksellä rukous, sydämen uhri nousisi huulille. Jotta olisi joku, joka kulkisi kohti pääsiäistä myös yhdessä lapsen kanssa, tukien ja opastaen. Jotta olisi joku, joka pitäisi kirkon kauniina ja sen ovet avoinna, jotta armahtajaa ja parantajaa etsivä voisi tulla kohtaamaan Vapahtajan. Jotta seurakunta puhkeaisi ylistykseen virsin, sanoin ja teoin.
Siksi me jokainen tarvitsemme toisiamme, kun kuljemme kohti pääsiäistä. Sitä tietä, jonka Herra on käynyt loppuun saakka.
Kommentit