nimittäin blogin kirjoittamisen juurille.
toissailtana lueskelin historiaa, blogitekstejäni neljän, lähes viiden vuoden takaa. kävi sellainen nostalgian kaihoisa tulva ylitseni. miten riisuttuna ja arkailemattomana nuori isä avasi sydäntään. ja minne tämä rohkeus ja ylpeys on peittoutunut.
nopeasti ynnättynä löydän neljä syytä. 1) facebook. status-päivitykset nielaisevat yksioikoisuudellaan luovuuden. 2) pappisviran julkisuus. se laittaa varovaiseksi. varovaisemmaksi. 3) lukijamäärän kasvu. en tiedä, ehkä puheiden julkaiseminen tai jokin muu selittämätön syy on tuonut blogilleni ja kirjoituksilleni kasvavan määrän uskollisia seuraajia. 4) aineksen ylitsevuotava runsaus.
huomaan, että kun jotain suurta elämässä tapahtuu ja se jää mainitsematta, on siihen hankalampi myöhemmin palata. kun näitä tapahtumia tulee lisää ja lisää, onkin yhtäkkiä vaikea aloittaa. mistään.
blogini alkujuurilla (käy selaamassa, jos tahdot, en jaksa tähän nyt nostaa poimintoja) oli selkeitä teemoja, joita sanojen avulla pohtia. isyys, gradu, elämän nöyrä ihmettely. jotain on tässä välillä tapahtunut, ettei voi julkaista kuin puheitaan, niitä usein viimeisen päälle mietittyjä, sanojaan tarkasti aseteltuja.
nyt kun olen yksin kotona ja perhe jatkaa lomaansa mummolassa, tajuan ikävöiväni paitsi heitä myös sinne juurille. ehkäpä tekisi hyvää kirjoitella. tällaisiakin kuin tämä tässä. tapahtuisikohan mitään kamalaa. mitä luulet?
toissailtana lueskelin historiaa, blogitekstejäni neljän, lähes viiden vuoden takaa. kävi sellainen nostalgian kaihoisa tulva ylitseni. miten riisuttuna ja arkailemattomana nuori isä avasi sydäntään. ja minne tämä rohkeus ja ylpeys on peittoutunut.
nopeasti ynnättynä löydän neljä syytä. 1) facebook. status-päivitykset nielaisevat yksioikoisuudellaan luovuuden. 2) pappisviran julkisuus. se laittaa varovaiseksi. varovaisemmaksi. 3) lukijamäärän kasvu. en tiedä, ehkä puheiden julkaiseminen tai jokin muu selittämätön syy on tuonut blogilleni ja kirjoituksilleni kasvavan määrän uskollisia seuraajia. 4) aineksen ylitsevuotava runsaus.
huomaan, että kun jotain suurta elämässä tapahtuu ja se jää mainitsematta, on siihen hankalampi myöhemmin palata. kun näitä tapahtumia tulee lisää ja lisää, onkin yhtäkkiä vaikea aloittaa. mistään.
blogini alkujuurilla (käy selaamassa, jos tahdot, en jaksa tähän nyt nostaa poimintoja) oli selkeitä teemoja, joita sanojen avulla pohtia. isyys, gradu, elämän nöyrä ihmettely. jotain on tässä välillä tapahtunut, ettei voi julkaista kuin puheitaan, niitä usein viimeisen päälle mietittyjä, sanojaan tarkasti aseteltuja.
nyt kun olen yksin kotona ja perhe jatkaa lomaansa mummolassa, tajuan ikävöiväni paitsi heitä myös sinne juurille. ehkäpä tekisi hyvää kirjoitella. tällaisiakin kuin tämä tässä. tapahtuisikohan mitään kamalaa. mitä luulet?
Kommentit