vedenpaisumus

ihailtava on ranskalaista elokuvantekemistä. viikon olemme katselleet lastenfilmiä sammakoiden ennustus, jossa sammakoiden laskelmien mukaan tulee sade ja tulva ja vedenpaisumus. hieno toteutus, mainio musiikki, hyvää viihdettä koko perheelle. (ainoa puute on siinä, että en ole saanut katsotuksi elokuvaa vielä kokonaan. sitä kun töllötetään siivuina, tuokio kerrallaan, eikä minulla ole ollut mahdollisuutta istahtaa puoleksitoista tunniksi alas. en ainakaan ole sellaista mahdollisuutta ottanut.)

nyt otin kuitenkin elokuvan varjolla tilaisuuden päivittää kuulumisia. ne ovat työntäyteiset. viime viikko oli nuorisopapin viikko. isoskoulutus, kappelivartti, pikkuisoset, nuorten leiri. ja nyt kun sain ihan luvan kanssa ja todella tehdä nuorisotyötä, koin nauttivani työstä. sanoin sen oikein kotonakin ääneen. olen ilolla nuorisopappi - jos saan olla.

eilen kotiuduin 35 työtunnin (miinus yksi nukuttu yö 7,5 tuntia) jälkeen siunattuani, leireiltyäni, messuttuani, kastettuani ja juonnettuani lauluillan pohtien sitä, minkä verran töitä voi, saa ja kannattaa ottaa. ihmiset ovat jo alkaneet toppuutella, neuvoa "ei"-sanan käyttämisestä, huolestua uuden papin jaksamisesta. ja olkoon hyvä niin. paitsi että seurakunta rukoilee paimenen puolesta, saa se olla huolissaan.

sillä kun työt alkavat tulvia ylitse, kun vedenpinta nousee, silloin suorituskyky ja mielekkyys laskevat. mihin muualle silloin pakenen kuin turvapaikkaan, kotiini? mutta kestävätkö kodin seinät, pitävätkö ne vettä? mitä kodista tulee, kun työstä tulee vimmattua soutamista? silloin ehkä pitäisi etsiä ne sammakot, jotka auttavat ennakoimaan tulvan. sadetta ihminen ei pysty estämään, mutta töiden satelun voi. kai.