ennen en uskaltanut reflektoida lukemaani kovinkaan pitkälle. riitti, kun kirjan lukemisen jälkeen koin huikeutta ja vaikuttuneena totesin, että lukeminen tekee hyvää tai minun pitäisi lukea enemmän. olen yhä samaa mieltä. mutta nyt kun aloittelin erlend loen kuolemasta kertovaa päiväkirjakirjaa, ajattelin taannoista kirkon&kaupungin keskiaukeamajuttua kirjoittamisen terapeuttisesta vaikutuksesta, siis sitä, jossa kerrottiin, että kohentaa elämänlaatua ja laskee pahoinvointia kirjoittaa säännöllisesti, 30 minuuttia päivässä, jostain itselleen merkityksellisestä, ja samalla koin vahvasti, että nyt (toisin kuin ennen) lukemani tutkistelu omassa sisimmässä jauhaa varsin hienoa jauhoa eikä minulle tee ollenkaan vaikeaa antaa myllyn rattaiden pyöriä. samalla mietin, onko tällaista fiksua vuotaa julkiseen nettipäiväkirjaan, mutta minulla ei ole mitään menetettävää. minulla on vain annettavaa.
Saarna loppiaisena 6.1.2026 Jes. 49:5-7; Kol. 1:24-27; Matt. 2:12 Rakkaat ystävät. Niin kuin tietäjät, mekin olemme matkalla. Omassa elämässämme, mielessämme, kristittyinä, suhteessa itseemme, toisiimme ja Jumalaan. Loppiaisena olemme joulun lopussa mutta samaan aikaan uuden vuoden alussa. Me kuljemme Betlehemiin katsomaan joulun lasta, me lähdemme liikkeelle, me saavumme yhteen, me palaamme samaa tai toista tietä takaisin kotiin. Vuoden alussa saattaa olla monenlaisia suunnitelmia, lupauksia, aikeita, tavoitteita. Elämän taipaleella, työssä, harrastuksissa, myös kristittynä, myös yhteisönä. Mikä ikinä se oman elämän suunnitelma tai tavoite onkin, rohkenen näin loppiaisena ehdottaa, entä jos kulkisimme niitä kohti tietäjien tavoin, seuraten Jeesusta, tai seuraten merkkejä siitä, mistä Jeesus löytyy. Tietäjillä oli suunnitelma. Suunnitelmalla oli suunta. Suuntana oli vastasyntynyt kuningas, jonka he tahtoivat ottaa vastaan. He kulkivat matkan päästäkseen päämäärään. Oli tehtä...
Kommentit