Siirry pääsisältöön

haaste

elinan blogin elina haastoi minut. vastaan.

OLEN: isi ja pappi, myös hieman omapäinen, tunneihminen

TEEN: töitä orimattilan seurakunnassa. biisejä fiiliksen ja tarkoituksen mukaan.

OSAAN: vaikka mitä (mutta saunaa en välttämättä (o)saa syttymään). osaan kitaran, osaan kielen, osaan itkeä, hermostua ja naurattaa lapsiani.

KYTTÄÄN: sm-liigan, nhl:n ja valioliigan tuloksia.

SALAILEN: tunnuslukuja.

KÄYTÄN: kahvia.

OLEN HAKA: lykkäämään nukkumaanmenoa.

OLEN SURKEA: pitämään tavaroitani järjestyksessä tai edes laatimaan niille jonkinlaisen logistiikan.

OLEN PARHAIMMILLANI: iltaisin, ihmisten parissa, kun tiedän mitä teen.

TOIVEAMMATTINI: kirjailija, opettaja, pappi.

MIKÄ VIHANNES OLISIN: artisokka.

MINNE ET HALUAISI JOUTUA: sotaan.

MINNE HALUAISIT JOUTUA: lomalle.

MINKÄ MAALAISEKSI SINUA LUULLAAN ULKOMAILLA: pohjoismaalaiseksi.

MIKÄ OLIT EDELLISESSÄ ELÄMÄSSÄSI: tuskin olin. yhdessä elämässä on kyllä meille kylliksi.

MITEN HOROSKOOPPISI IHMISKUVAUS OSUU KOHDALLASI OIKEAAN: horoskooppi ei osu mihinkään.

IHANNEMIEHESI/NAISESI: nukkuu.

ENTÄ MITÄPÄ TEET SEURAAVAKSI: menen viereen.

MISSÄ MENEE RAJA: keskellä.

INTOHIMOSI: punaviini, pelit, tällä hetkellä sisustuslehdet.

OVATKO MATTI & MERVI YHDESSÄ JUURI NYT: ...

MAINITSE KOLME SUOMEN PARASTA PAIKKAA: pyhäjärven kirkonkylä, lamminaho, helsinki.

ERIKOISIN PAIKKA MISSÄ OLET NUKKUNUT: stanstedin lentokentällä

OLETKO KOSKAAN OLLUT ”HIRVEESSÄ JIIRISSÄ”: ei aavistustakaan tai olen

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT PULAAN: olen.

OLETKO ITSE TYYPILLINEN ALASI EDUSTAJA: en usko.

OLETKO TILANNUT MITÄÄN TV-SHOPISTA: en.

KUULUISIN/SUURIN JULKKIS JONKA OLET TAVANNUT: jorma uotinen.

TYPERIN ASIA JOSTA OLET KILPAILLUT: konttauksen mm (hopeaa ja pronssia).

PISIN MATKA JONKA OLET KÄVELLYT: karhunkierros.

MIHIN KUNINGASPERHEESEEN HALUAISIT KUULUA: vaikkapa espanjan.

TYPERIMMÄN NÄKÖINEN TRENDIVILLITYS, JONKA MUISTAT: olkatoppaukset.

KUINKA SYVÄLLÄ/ALHAALLA OLET KÄYNYT: ihan tarpeeksi syvällä. viime vuoden vauvankanssavalvomis-, työ- ja opiskeluputki vei melkein hadesiin.

KOSKA KÄVIT VIIMEKSI LENKILLÄ: viime lauantaina.

MITÄ ASENNEVAMMOJA SINULLA ON: EI MITÄÄN!

KEIHIN SUHTAUDUT ENNAKKOLUULOISESTI: ateisteihin.

ONKO TV-LUPA MAKSETTU: on.

MINKÄ MERKKISILLÄ AUTOILLA OLET AJANUT: toyota avensis ja corolla, bmw, ford escort, renault clio, skoda fabia, opel, chevrolet, dodge, volvo ja tietysti peugeot.

OLETKO KOSKAAN JOUTUNUT TOSITILANTEESEEN JA JOS NIIN MISSÄ: kaksi kertaa kätilöopiston synnytyssalissa.

MITÄ HALUAISIT TUNNUSTAA MUILLE TÄSSÄ JA NYT: ei ole papillakaan helppoa.

haastan perhekuvan, arto antturin ja tapaninaho.comin.

Kommentit

Elina Koivisto sanoi…
Kiitos, kun vastasit! Kätilöopisto oli kyllä hyvä veto :).
karhurannanesa sanoi…
Kun lueskelin vastuksia useammasta tähän kyselyyn vastanneista kukaan ei tuntunut olevan tyypillinen oman alansa edustaja...

Näkisin tämän kuitenkin johtuvan lähinnä siitä, että jokaisella on oma käsitys siitää mikä on oman alan tyypillinen edustaja, eikä kukaan oikein mahdu oman käsityksensä sisälle.

Serkkuni on pappi ja kun aikanaan kuulin että hän oli käynyt katsomassa Indiana Jonesin ja Tuomion temppelin, olin järkyttynyt. Siis pappi ja käynyt katsomassa Indiana Jonesia :) Indiana Jones ja pappeus eivät mahtuneet mielessäni samaan lokeroon. Sittemmin on lokeroita venytelty enemmänkin...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...

Postia kaipuuta poteville

Saarna 20.7.2025 Apostolien päivä 1. Moos. 12:1–4; Room. 1:1-7; Luuk. 5:1-11 ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”, kirjoitti Paavali Rooman seurakunnalle. Ja niin voi hyvin sanoa myös täällä Kangasniemellä. ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”. Sillä ilman Jeesuksen kutsua emme olisi tänään täällä. Ilman Jeesuksen kutsua ei olisi eilen vietetty tässä kirkossa nuorten konfirmaatiota, ei olisi seurakuntaa, ei olisi meitä kastettu. Ilman Jeesuksen kutsua ei tätä kirkkoa olisi 210 vuotta sitten rakennettu. Ilman Jeesuksen kutsua, ilman Jeesuksen ylösnousemusta, ilman Jeesusta maailma olisi hyvin toisenlainen. Päivän teksteissä Jeesus tai Jumala kutsuu kolme Raamatun tärkeää hahmoa: Abrahamin, Paavalin ja Pietarin.  Abrahamille Jumala lupasi siunauksen, jos tämä lähtisi sinne, minne Jumala hänet johdattaisi. Eikä tuo siunaus ollut vain häntä varten, vaan kaikkia varten. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Sitten ...