Siirry pääsisältöön

"papiksi, sä vihit papiksi"

eilen vihki piispa matti repo pappisvirkaan minut ja 12 muuta maisteria. vihkimys oli suuri juhla. ilmassa oli jännitystä, iloa ja sitoutumisen meininkiä. sitouduimme Kristuksen kirkkoon, mutta kirkko sitoutui myös meihin. voisi kai sanoa myös, että Jumalaa sitoutuu meihin, kutsumiinsa.

messun jälkeen kyseltiin, miltä nyt tuntuu. en osannut vastata. tuore kollega vastasi hyvin, että sillä, miltä tuntuu, ei ole kyllä nyt mitään merkitystä.

tänään tuntuu kummalliselta olla pappi. tunteita sekoittaa päivää vaille yksivuotias sohvi, jonka kanssa on oltu lääkärissä ja osastollakin. olen saanut olla siis pappina vasta ihan lähijoukoille.

huomenna lähden kuitenkin innolla helsinkiin papiston päiville. on hienoa saada aloittaa taival isosti, kollegiaalisin menoin.

p.s. otsakkeella viitataan bluesiin, jonka sanoitimme matti-piispalle kuvataksemme vihkimykseen liittyviä tuntojamme. esitys piispantalossa oli historiallinen ja menestys.

Kommentit

Tommi sanoi…
Onnittelut sinulle että Sohville :)
Anonyymi sanoi…
Onnea Ville-kollega. Toivoo Hanna-kollega:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...

Postia kaipuuta poteville

Saarna 20.7.2025 Apostolien päivä 1. Moos. 12:1–4; Room. 1:1-7; Luuk. 5:1-11 ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”, kirjoitti Paavali Rooman seurakunnalle. Ja niin voi hyvin sanoa myös täällä Kangasniemellä. ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”. Sillä ilman Jeesuksen kutsua emme olisi tänään täällä. Ilman Jeesuksen kutsua ei olisi eilen vietetty tässä kirkossa nuorten konfirmaatiota, ei olisi seurakuntaa, ei olisi meitä kastettu. Ilman Jeesuksen kutsua ei tätä kirkkoa olisi 210 vuotta sitten rakennettu. Ilman Jeesuksen kutsua, ilman Jeesuksen ylösnousemusta, ilman Jeesusta maailma olisi hyvin toisenlainen. Päivän teksteissä Jeesus tai Jumala kutsuu kolme Raamatun tärkeää hahmoa: Abrahamin, Paavalin ja Pietarin.  Abrahamille Jumala lupasi siunauksen, jos tämä lähtisi sinne, minne Jumala hänet johdattaisi. Eikä tuo siunaus ollut vain häntä varten, vaan kaikkia varten. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Sitten ...