Siirry pääsisältöön

iso G

neljäs graduntekotosissaan -päivä on lopuillaan. olen pysynyt tuottamistavoitteessa. sivu per päivä. ensimmäisenä tein disposition, tänään kolmannen sivullisen tekstiä.

lähden kotiin. siellä odottavat kahden talofirman postintuomat esitteet. olemme vaimon kanssa alkaneet unelmoida talosta. eilen kävimme yhtä mallia katsomassakin. se ei tuntunut hyvältä. asuttavalta toki, mutta hinta-laatu-suhde ei taida olla kunnossa.

kesän jälkeen voi olla lähtökin lähellä. jos töitä irtoaa keski-suomesta, muutamme. lapset lähemmäs mummoloita. tekee se vanhemmillekin hyvää. elämme jännittäviä aikoja. opiskelutovereilla on samanlaisia tuntoja. ei tiedetä missä ollaan kahden tai muutaman kuukauden päästä. ammatinvalintakysymys. ja elämän (ei kuoleman).

minä ainakin haluan vanhentua omakotitalossa. lapset saavat telmiä pihassa, käydä naapurissa yökylässä, tutustua pihapiirin kasveihin, käydä kävellen koulussa ja päiväkodissa. näitä voi toki tehdä kaupungin kerrostalossakin, mutta ei vaan voi. oma lapsuushan tässä painaa. vaikka joskus olin kuinka kosmopoliittivalmis, valmis muuttamaan vaikka new yorkiin, olen nyt eri mies. family man.

no, nyt kotiin.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
jaahas, muistutat taas et pitäs tulla helsingissä käymään. tampere tampere. on samoja asioita välillä miettinyt. ei keski-suomeen muuttoa, mutta paikkaa missä elää enemmän kuin vuosi kerrallaan. suunnitella ja suunnitelmia kokea.
Anonyymi sanoi…
Onnittelut sivuista! Jokainen merkki tuo G:n valmistumista lähemmäksi:)

Pitäkää kiinni unelmista. Luotan siihen, että teille löytyy paikka Keski-Suomesta. Ennemmin tai myöhemmin. Omakotitalosta tai kerrostalolähiöstä.
Anonyymi sanoi…
Hei vielä, mua jäi vaivaamaan oma kommenttini. Tarkoitin siis sitä, että älkää pettykö, jos kaikki unelmat eivät toteudu kerralla. Ei munkaan haave ollu tuo meidän lähiö (vastustin sinne muuttoa), mutta sieltä on löytynyt yllättävän hyvä paikka elää ja asua, jopa viihtyä. Ja sitä paitsi nyt on edelleen, mistä haaveilla...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...

Postia kaipuuta poteville

Saarna 20.7.2025 Apostolien päivä 1. Moos. 12:1–4; Room. 1:1-7; Luuk. 5:1-11 ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”, kirjoitti Paavali Rooman seurakunnalle. Ja niin voi hyvin sanoa myös täällä Kangasniemellä. ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”. Sillä ilman Jeesuksen kutsua emme olisi tänään täällä. Ilman Jeesuksen kutsua ei olisi eilen vietetty tässä kirkossa nuorten konfirmaatiota, ei olisi seurakuntaa, ei olisi meitä kastettu. Ilman Jeesuksen kutsua ei tätä kirkkoa olisi 210 vuotta sitten rakennettu. Ilman Jeesuksen kutsua, ilman Jeesuksen ylösnousemusta, ilman Jeesusta maailma olisi hyvin toisenlainen. Päivän teksteissä Jeesus tai Jumala kutsuu kolme Raamatun tärkeää hahmoa: Abrahamin, Paavalin ja Pietarin.  Abrahamille Jumala lupasi siunauksen, jos tämä lähtisi sinne, minne Jumala hänet johdattaisi. Eikä tuo siunaus ollut vain häntä varten, vaan kaikkia varten. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Sitten ...