Siirry pääsisältöön

tunnelmia leirin jälkeen

mahdollisuuksia ei ollut. siis päivitellä. eerik-isännän kannettavasta, jolla ounastelin bloggaavani, pamahti näyttö ja konttorin koneella kävin kerran, senkin työasioissa.

mitä leiristä jäi siis käteen?

1) flunssa. viimeisenä leiripäivänä huuleen kihosi rakkula ja kurkkuun kirvellys. paineet purkautuivat nyt niin.

2) hieno ystävyys. maisterin kanssa kisailtiin ja pelailtiin läpi leirin. yöt venyivät ja aamusta alkaen olivat huumorit kukissaan. on erinomainen asetelma jatkaa viikon päästä nuottakotoon kesän viimeiselle riparille. astan kanssa ystävyys kasvoi: rippikoulupapilta sitä voi oppia vuosi vuodelta, leiri leiriltä.

3) oppimista. vihdoin sain kokeilla työskentelyn johtamisen jakamista. teemun kanssa vedettiin leirin viimeinen tuntipari ja maku, joka jäi, oli maukas. myös ryhmä oppi, mitä opitun arvioinnin tuloksia ja sanatonta feedbackia on uskominen. innostus, avoin asenne ja ilmaisun määrä leimasivat tätä ryhmää. sille oli helppo olla opettajana.

näiden lisäksi mainittakoon nilkka, jonka onnistuin huomaamattani nyrjäyttämään niin, että onnuin kolmen päivän ajan ja täten pelasin itseni ulos viitakko teamia vastaan otellusta jalkapallomatsista. nyt jalka on ok ja hyvä niin. sain aikaiseksi jo tehdä pyörälenkin elian kanssa, joka ei istuimestaan olisi halunnut nousta edes tunnin ajelun päätteeksi.

kylläpä minulle ikäväkin jäi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...

Postia kaipuuta poteville

Saarna 20.7.2025 Apostolien päivä 1. Moos. 12:1–4; Room. 1:1-7; Luuk. 5:1-11 ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”, kirjoitti Paavali Rooman seurakunnalle. Ja niin voi hyvin sanoa myös täällä Kangasniemellä. ”Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te”. Sillä ilman Jeesuksen kutsua emme olisi tänään täällä. Ilman Jeesuksen kutsua ei olisi eilen vietetty tässä kirkossa nuorten konfirmaatiota, ei olisi seurakuntaa, ei olisi meitä kastettu. Ilman Jeesuksen kutsua ei tätä kirkkoa olisi 210 vuotta sitten rakennettu. Ilman Jeesuksen kutsua, ilman Jeesuksen ylösnousemusta, ilman Jeesusta maailma olisi hyvin toisenlainen. Päivän teksteissä Jeesus tai Jumala kutsuu kolme Raamatun tärkeää hahmoa: Abrahamin, Paavalin ja Pietarin.  Abrahamille Jumala lupasi siunauksen, jos tämä lähtisi sinne, minne Jumala hänet johdattaisi. Eikä tuo siunaus ollut vain häntä varten, vaan kaikkia varten. ”Sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.” Sitten ...