Siirry pääsisältöön

indiananmuhennos

ei, otsake ei viittaa indianapolis coltsin taannoiseen superbowlvoittoon, jolla se teki chicagon karhuista muhennosta (mikä oli kylläkin upea juttu). nimesin -ja valmistin- näet juuri koti-isin spesiaalin keittiössä. kävimme poikien kesken aikaisin (puoliysiltä) aamulla kaupassa ja päätin ostaa raaka-aineet aiemmin yksinkertaisesti riisimössöksi kutsumaamme ruokaa varten, jolla ajattelin yllättää mamman.

elia muuten nukkui taas heräilyttä aina seitsemään asti. tämä oli nyt kolmas yö putkeen. hyvältä näyttää. todella hyvältä tuntuu.

mutta se resepti. indiananmuhennos on peräisin vaihto-oppilasajoiltani, mutta olen sitä hieman soveltanut eteenpäin. kiehauta vaikkapa 250g riisiä (uncleben's on oma suosikkini), sekaan tilkka öljyä ja hieman suolaa. ruskista pannulla 400 g jauhelihaa, nakkaa joukkoon sopiva määrä suolakurkkukuutioita (voi leikata ihan viipaleista) ja kolme kananmunaa. anna kurkkujen muhia ja munien paistua, kuitenkin niin ettei muna sido koko paistosta yhteen. kippaa pannu kattilaan ja sekoita kaikki aineet mössöksi. valmista on. nauti soijakastikkeella maustettuna.

jos et voi sietää suolakurkkuja, voit käyttää korvikkeena vaikka paprikaa tai sipulia. koko kokkaukseen menee about vartti. ideaalin helppoa ja nopeaa, kun jaloissa touhuaa pikku taapero. ja mammakin tykkää.

eiku essu esiin!

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Sillä on siis nimi!

muistan et on tätä kerran syöty lapissa kun oltiin korkean paikan leirillä. tosin luulen et silloin käytettiin maissia ja paprikaa suolakurkkujen sijaan. pitääpä koittaa joku kerta miten tää onnistuu soija tai quorn korvikkeen kanssa. annihuu, hyvä tietää et sillä on nimi. indiananmuhennos.
Anonyymi sanoi…
Nam! :D
ville tikkanen sanoi…
jep jep...kehitin nimen ihan juuri tänään. ajattelin, että ruoka on saavuttanut jo niin suuren maistajakunnan, että sitä on syytä kutsua muuksi kuin mössöksi. muistan varsin hyvin meidän leirin. en malta odottaa seuraavaa korkeanpaikantapahtumaa. onhan tässä kohta viisi vuotta kulunut...

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Johda sinä meitä

Saarna 10.8.2025 Totuus ja harha Job. 28:7-15,23-28; 1. Joh. 4:1-6; Matt. 7:15-23 Virsi 484, Totuuden Henki, on laitettu virsikirjassa luokkaan ”Koulu ja opiskelu”. Siinä on hyviä rukouksia ja pyyntöjä oppilaille ja opettajille lukuvuoden alussa ja sen aikana. Koulussa opetellaan tärkeitä taitoja elämää varten, mm. erottamaan oikea tieto väärästä tiedosta. Opetellaan ajattelemaan itse, jotta voisi tehdä elämässä oikeita valintoja. Eikä se oppiminen jää koulunpenkille. Koko elämä on oppimista ja kasvua. Siksi on mahtavaa, että Totuuden Henki johtaa meitä etsiessämme ja kulkiessamme elämän teitä. Hän ohjaa työtämme ja tekemisiämme, hän siunaa tietomme ja ymmärryksemme. Auttaa näkemään Luojan käsialan elämämme asioissa. Ja johdattaa rakkauden tuojan, Kristuksen luokse. Ja se on hyvä. Sillä juuri Kristus on tiemme, valo sydäntemme, toivomme ainut, pyhä totuutemme. Kun joudumme risteykseen tällä elämän koulutiellä, valintojen eteen ja kyselemme oikeaa ja väärää, yritämme erottaa totuud...

Niin kuin äiti lastansa - äitienpäivän saarna

Saarna äitienpäivänä 12.5.2012 6. sunn untai pääsiäisestä, Pyhän Hengen o dotus   Jes. 44:1-5; Room. 8:12-17; Joh. 15:26-16:4 Millaisia odotuksia sinulla on Jumalan suhteen? Odotatko tai toivotko jotain omaan elämääsi vai läheistesi elämään? Vai odotatko Jumalalta mitään? Millaisia ajatuksia odottaminen sinussa herättää? Odotatko toiveikkaasti vai onko mukana pelkoa? Äitienpäivään ajatukset odottamisesta sopivat. Helposti tulevat mieleen erilaiset odottamiset. Ne tilanteet, kun äiti on istunut lapsen kanssa lääkärin odotusaulassa, tai kun äiti on odottanut lastaan illalla kotiin. Sellainen odotus on täynnä huolta ja välittämistä. Taivaan Isä, katso tämän lapsen puoleen. Sellainen on monen äidin rukous. Ja tietysti äitiyteen kuuluu se lapsen syntymän odotus. Odotusaika, johon liittyy monenlaisia kysymyksiä. Toiveita ja pelkoja. Haluan siksi jakaa kanssasi erään kertomuksen, joka pohtii tätä syntymän odotusta hieman eri näkökulmasta, lapsen silmin. O...

Kasvun ihme ja kipu

Saarna 28.9.2025 Maaseutuväen kirkkopyhä Jumalan huolenpito Ps. 127:1-2; Gal. 6:2-10; Matt. 6: 25-34 Kuinka moni on joskus ollut perunannostossa? Kun olin pikkupoika, meilläkin nostettiin näihin aikoihin perunat maasta. Isä ajoi traktorilla ja perunat lentelivät villisti nostolaitteen perässä. Niitä sitten kerättiin pieniin ja suuriin ämpäreihin. Vaikka aikuisilla oli ehkä huoli siitä, että ehditäänhän kaikki perunat saada talteen ajallaan, ei lapsella ollut mitään murheita. Oli mukavaa, kun oli talkooväkeä paikalla, oli jotain hyvää evästä, kun kahviteltiin, ja hauska oli myös istua peräkärryssä perunoiden seassa. Ja ehkä on niin, ettei aikuistenkaan tarvinnut murehtia perunoiden kasvattamisesta. Kun oli keväällä laittanut mukulat multiin, sai kesän katsella, kuinka varret nousivat maasta. Sitä saatiin korjata, mitä oltiin kylvetty. Riitti, kun luotti kasvun ihmeeseen, riittävään lämpöön ja sateeseen, Jumalan huolenpitoon. Turhaan näkevät viljelijät vaivaa, jos ei Jumala anna vettä...