Saarna 15.12.2024
3. adventtisunnuntai - Tehkää tie kuninkaallePs. 85:9–14; Matt. 11:2–10
Lumimyräkkä voi yllättää. Jos kukaan ei ole kolannut pihaa, ei olekaan niin sukkelaa lähteä liikkeelle. Autokin pitää ehkä kaivaa kinoksesta.
En yleensä siteeraa vanhoja saarnojani, mutta tänään nousi mieleen kolmannen adventin saarna vuosien takaa. Olin nuori kahden pienen lapsen isä ja vielä nuorempi pappi, joka yritti keksiä elämänmakuista sanottavaa kolmannelle adventille. Viikonloppuna oli satanut paljon lunta, ihan niin kuin eilen, eikä tietä oltu kaikkialta ehditty aurata. Muistan, kun yritin työntää lapsia lumen läpi sellaisissa kahden istuttavissa rattaissa, joissa oli kelvottoman pienet renkaat, jotka keräsivät kaiken lumen renkaisen väliin. Auraamattomalla tiellä matkanteko oli yhtä tuskaa. Tien raivaajaa olisi kaivattu.
Siksi Johanneskin saapui ennen Jeesusta. Johannes Kastajan tehtävä oli aurata Jeesukselle tietä. Ja tietä myös ihmisille, jotta he voisivat kohdata Jeesuksen. Joskus elämä on sellaista, että tiellä on esteitä ja hidasteita eikä matka etene halutulla tavalla, ei pääse sinne, minne olisi tarve päästä.
Ehkä tuo oma kokemus lasten kanssa nousi mieleen siitäkin syystä, että tänään iloitsemme yhdessä seurakuntamme lastenohjaajasta, Niina-Mariasta. Ehkä lastenohjaajakin on omalla tavallaan tien raivaaja. Lastenohjaajan tehtävä ei ole ottaa vanhempien paikkaa, vanhemmat kyllä saavat ihan itse yhä lykkiä rattaita eteenpäin. Eikä lastenohjaajan tehtävä ole ottaa kummien tai isovanhempien tai muiden lapsen elämässä olevien ihmisten paikkaa. Mutta silti hänelläkin on tärkeä paikka lapsen elämässä. Turvallisena aikuisena, kerhotätinä, kasvattajana. Kasvun mahdollistajana. Auttajana ja tukena. Ja tien raivaajana.
Sillä kasvattaja raivaa tieltä pois niitä asioita, jotka estävät kasvua. Hän auraa tieltä lumikinokset, jotta lapsi pääsisi eteenpäin. Hän omalta osaltaan auttaa lasta kulkemaan tietä pitkin.
Seurakunnan lastenohjaaja auttaa lasta kulkemaan tietä pitkin siksikin, että lapsi oppisi tuntemaan Jumalan ja kohtaisi tuolla tiellään Jeesuksen.
Tällä viikolla lastenohjaajat, muut seurakunnan työntekijät ja monet vapaaehtoiset ovat raivanneet tietä Jeesukselle täällä kirkossa jouluvaelluksen muodossa. Kymmenet lapset, koulusta ja päiväkodista ovat näin saaneet ihmetellä joulun sanomaa ja tällä tiellään kohti joulua kohdanneet Vapahtajan, joka makaa kapaloituna seimessä.
Entä me? Minkälaista kasvua tai tienraivausta meidän oma sisäinen lapsemme tarvitsee? Minkälaisia lumikinoksia tai muita esteitä on meidän tiellämme, kun kuljemme kohti joulua? Osaammeko ottaa joulun vastaan kuin lapsi? Kohtaammeko tiellä Jumalan, joka nimenomaan tuli ihmiseksi ja syntyi pieneksi lapseksi? Mikä meille raivaa tietä kohti joulua?
Moni löytää joulumielen musiikista ja joululauluista.
Toista auttaa leipominen ja ruokien suunnittelu.
Kuusen koristeleminen virittää jouluun.
Valot luovat tunnelmaa.
Joulukortti läheisille antaa iloa myös itselle.
Lahjan antaminen sille, joka sitä todella tarvitsee, tuntuu todella oikealta.
Sitä voi valmistautua monella tavalla.
Yksin ja yhdessä.
Johannes halusi tietää ja kysyä Jeesukselta, oliko hän se, jonka oli määrä tulla, vai pitikö heidän odottaa vielä toista. Mitä Jeesus vastaa? Hän sanoo, että katsokaa itse, mitä tapahtuu, kun hän saa kohdata tiellä ihmisiä tai kun ihmiset kohtaavat tiellään hänet. Onko hän todella ollut vastaus ihmisten odotuksiin ja toiveisiin?
”Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma.”
Sokeat ja rammat, spitaaliset ja kuurot ja köyhät,
kaikki jollain tavalla yhteiskunnan marginaalissa,
ehkä puutteellisesti toimeentulevia,
ehkä vähän väheksyttyjä,
ehkä muiden silmissä pieniä ja arvottomia,
vähän niin kuin lapset.
Mutta Jeesukselle myös heillä oli väliä.
Hän halusi kohdata heidätkin. Hänelle oli tärkeää, että heidän tiensä tasoittuisi ja he pääsisivät elämässä eteenpäin.
Jeesus antoi heille avun. Huomasi ja auttoi.
Paransi heidän asemaansa. Nosti heitä muiden silmissä.
Antoi ehkä jollain tavalla ihmisarvon, mahdollisuuden elää jälleen yhteydessä muihin.
Hän otti heidän tieltään pois esteitä, joita elämässä kenelle vain voi tulla eteen.
Sairaus, köyhyys, toisiin vertaamisen aikaansaama pienuuden kokemus.
Siksi, ei vain lastenohjaaja raivaa tietä Jeesukselle.
Meistä jokainen voi olla oman elämänsä tai toisten elämän tien Johanneksena, valmistamassa tietä kohti joulua,
auraamassa esteitä ja helpottamassa sitä, että kuka tahansa, oli sitten köyhä tai sairas, lapsi tai muuten pieni tai avuton, voisi kohdata Jeesuksen, Jeesuksen, joka voi antaa avun,
Jeesuksen, joka itse syntyy pieneksi ja vähäiseksi, avuttomaksi lapseksi,
Jeesuksen, jossa Jumala itse tulee meidän kaltaiseksemme,
Jeesuksen, jossa Jumalan rakkaus annetaan meille tänäkin jouluna.
Päivän psalmissa sanotaan, että ”Herran edellä kulkee oikeus, se valmistaa tien Herralle.”
Oikeus valmistaa tietä. Katumus ja anteeksipyyntö. Pyrkimys parannukseen. Luopuminen vääryydestä.
Kun me teemme toisillemme oikeudenmukaisia tekoja, pidämme kiinni siitä, mikä on totta, puolustamme sorrettua, nostamme ylös alaspainetun, pysähdymme apua tarvitsevan kohdalle, huomaamme pienen ja unohdetun, avaamme silmämme ja näemme ehkä siinä oman elämämme kehyksissä jonkun sellaisen, jolle me voisimme olla auttavana lähimmäisenä, rakastavin käsin tai kuuntelevin korvin, antaen ja vierellä kulkien. Silloin me teemme ja valmistamme tietä hänelle, joka on vastaus odotukseemme ja kysymyksiimme, hänelle, joka näyttää meille askelmerkit elämän tiellä.
Mutta on vielä toinen näkökulma, ehkä vielä tärkeämpi. Valmistautumisessa ja tien valmistamisessa on pointtinsa. Se voi auttaa ottamaan vastaan. On hyvä pitää väylät auki, että Vapahtaja voisi tulla.
Mutta voi kai Vapahtaja tulla myös ihan omista ponnisteluistamme huolimatta. Ei sen valmistautumisen tarvitse olla mitään äärimmäisyyksiä ja näyttäviä tekoja. Riittää, että kokee tarvitsevansa armon kosketusta. Sokeille ja rammoille riitti lausua: Herra, armahda. Auta minua Jeesus. He olivat odottaneet koko elämänsä. Ja nyt heidän auttajansa tuli.
Lopulta se on Jumala, joka tekee aloitteen. Hän voi raivata tien meidän luoksemme. Tulla yllättäen ja odottamatta kuin kerran jouluyönä Betlehemissä.
Olivat tilanteemme ja kysymyksemme ja kinokset ympärillämme millaisia tahansa, hän voi tulla. Ehkä hän tuleekin juuri siksi, että elämämme kinokset ovat itsellemme ylitsepääsemättömät. Ehkä hän voi tulla lapioimaan pois elämämme esteitä meidän kanssamme. Tasoittamaan tietä, olemaan vastaus kaipaukseeemme.
Tie on jo valmis. Sille meidät on kutsuttu. Osallistumaan Jumalan valtakunnan työhön. Seurakuntalaisina ja työntekijöinä.
Kommentit