Tieltä kohti joulua tielle, joka joulusta voi alkaa

Jouluaaton saarna Kaupunginkirkossa 24.12.2021

Millainen on ollut sinun tiesi kohti joulua?

Ehkä raskas tai tukala – kuin Marian olo synnyttämisen lähestyessä.
Ehkä epäröivä ja epäilevä – kuin Joosefin tunnelmat koko isyyshomman kanssa.
Ehkä vastuun taakka ja asioiden hoitamiset ovat olleet sinullakin joulun alla läsnä.

Tai ehkä olet saanut olla lapsen lailla huoleton ja voinut nauttia hetkestä, kihelmöivästä odotuksesta, saapuvasta juhlasta. Ehkä olet osannut ihmetellä taas kerran tätä kaunista aikaa ja saanut virittyä joulumielelle tuoksuin, lauluin ja välkkyvin valoin.

Tai ehkä tie kohti joulua on koetellut jaksamista – kuin yötä myöten valvovilla paimenilla työvuorossaan. Ehkä olet pohtinut omaa paikkaasi maailmassa. Ehkä olet miettinyt työtä, sen merkitystä ja tehtävien antia, tai ehkä toimettomuus on ollut paikallaan ja tarpeen, ehkä työasiat ovat olleet kiitoksenaiheita ja aivan levollisia juttuja.

Tai ehkä tie kohti joulua on ollut sinulle levoton ja rauhaton – kuin Juudeassa roomalaisten miehittäjien käsissä. Ehkä sinua on kiristänyt epävarmuus pahentuneen tautitilanteen kuin myös huolta aiheuttavien rajoitusten takia.

Ehkä olet vain ollut kiireinen kaiken maailman asioiden kanssa – niin kuin kaikki he, jotka lähtivät kirjoittautumaan veroluetteloon.

Ehkä kalenterisi on ollut Betlehemin majatalojen varauskalenterin kaltainen jouluyönä, ruuhkainen ja täysi.

Tai ehkä siinä on ollut juuri sopivasti tilaa – kuin seimessä maatilan eläinten keskellä. Ehkä se, mitä tie kohti joulua on sinulle antanut ja merkinnyt, on ollut aivan riittävää ja kohtuullista – kuin heinät vastasyntyneen alla ja kapalo, johon kääriä sopivasti lahjapakettiin.

Onpa tiesi kohti joulua ollut millainen tahansa, jouluun se on sinutkin tuonut. 

Olitpa huolissasi tai olipa mielesi kysymyksiä täynnä, tai vaikka pelko valtaisi sinut kuin paimenet kedolla, sinäkin saat tänään kuulla tämän taivaallisen lupauksen:

”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

- Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.”

Olipa elämäntilanteesi millainen vain, se ei ole ensimmäisen joulun viettäjille vieras, keskeneräistä ja perin inhimillistä todellisuutta hekin elivät jo silloin.
Eikä se, sinun elämäsi, ole Jumalallekaan vieras.

Sillä jouluna Jumala tuli ihmiseksi.

Jouluna Jumala syntyi jakamaan inhimillisen todellisuuden. 

Jumala syntyi elämään keskeneräisyydessä ja epävarmuudessa.

Jumala tuli luoksemme, ei vain vierellemme vaan aivan keskellemme.
Kokemattomien vanhempien, väsyneiden paimenien, eläinten ja koko luomakunnan keskelle. Keskelle kaikkea sitä, minkä kanssa me ihmiselämässä toimimme ja kamppailemme, suoritamme ja yritämme.

Kautta avaruuksien loisti tähti valoaan seimen yllä. Enkeleillä oli asiaa. Taivas kosketti maata. Taivaankappaleiden ja taivaan asukkien kautta ilmoitettiin merkittävä uutinen: Jumala on syntynyt ihmiseksi.

Jumala ei tullut vain ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, vaan ilmoittautui osallistujaksi siihen, mitä kutsumme elämäksi.
Hän ei saapunut vapaalipulla vaan maksoi täyden hinnan.
Hän ei tullut testailemaan tai treenaamaan vaan laittoi itsensä kokonaan likoon.

Hän ei lähettänyt vain tähteä taivaalle loistamaan valoa pimeään yöhön, 
eikä hän lähettänyt vain enkeliä laulamaan iloisia lauluja,
hän ei lähettänyt vain joulukorttia, jossa oli sinänsä koskettava tervehdys.
Vaan hän lähetti oman Poikansa.
Hän tuli itse valoksi pimeyteemme,
hän tuli itse iloksi murheen ja levottomuuden keskelle,
hän tuli itse tervehtimään meitä rauhallaan, hyvällä tahdollaan ja rakkauden katseellaan,
katseella, jonka maailma näki ihmislapsen silmissä, jotka avautuivat Betlehemin seimessä ensimmäisenä jouluyönä.

Katseella, joka tuijotti uupunutta äitiään,
katseella, joka rohkaisi epäilevää Joosefia,
katseella, joka ihmetteli vieressään valvovia härkiä ja aaseja,
katseella, joka valaisi yössä valvoneiden paimenien kasvot,
katseella, joka tänään hakee myös meitä ja meidän silmiämme.

Näemmekö me lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä?
Näemmekö me hänen avuttomuutensa ja haurautensa,
hänen kallisarvoisuutensa ja kauneutensa,
ihmeen hänessä, lahjan joka hän on, lahjan jonka hän voi antaa?

Näemmekö hänen katseensa, joka kutsuu pitämään huolta,
katseen, joka pyytää lähelle,
katseen, joka rohkaisee, joka lohduttaa, joka voimauttaa,
katseen, joka kaipaa tulla nähdyksi ja joka huomaa jokaisen?
Katseen, joka on Jumalan katse,
hyvyyden ja rakkauden, armon ja lempeyden, 

elämän ja joulurauhan katse, joka katsoo 

ihmissilmien kautta,
ihmisrinnan läpi, 

ihmissydämeen asti.

Tänäkin jouluna.
Tässäkin kaupungissa.
Sinunkin kohdallasi.

Sinäkin olet ihminen, jota hän rakastaa.
Sinullekin hän tahtoo antaa rauhansa.
Sinuakin hän kutsuu luokseen ja lähettää viemään joulun sanomaa eteenpäin.
Tieltä kohti joulua tielle, joka joulusta voi alkaa.