Kärsimyksen tien, jolla koit ihmisen osan,
tunsit omissa nahoissasi kivun,
sisimmässäsi tuskan, jota mekin joskus tunnemme.
Sinä kuljit tien, jonka varrella seisoskeltiin,
ivattiin ja naureskeltiin,
ymmärrettiin väärin,
seurattiin sivusta kuin näytöstä,
tuijotettiin katseella,
mutta torjuttiin ajatuksilla, sydämellä ohitettiin.
Ja vaikka huudahdukset repivät sinun sisintäsi rikki
kuin kivet, jotka raapivat jalkojasi verille,
kuin piikit, jotka otsaasi,
sinä kuljit tien.
Tien, jota sinut kutsuttiin kulkemaan,
laitettiin mittaamaan,
uuvuttavan pitkän, raastavan raskaan tien.
Viimeisin voimin otit vielä yhden askeleen,
kätesi levitettiin,
naulaniskut,
tuomio,
jota et ansainnut.
Jäädä siihen avuttomana,
yksin ja alasti,
toisten takia,
toisten vuoksi.
Suostua ottamaan viimeisin askel,
viimeisin henkäys, viimeisin katse.
Nousta siihen, kaikkien tuijotettavaksi,
ihmeteltäväksi,
pilkattavaksi.
Mutta sieltä, ristiltäsi, sinä katselet takaisin,
katsot säälien meitä,
jotka kamppailemme oman maljamme äärellä,
juodako vai työntääkö sivuun,
seuratako kutsua vai paetako pois, helpommille reiteille.
Sinä katsot sieltä meitä, jotka kipeästi koemme
sen julmuuden,
kun elämästämme heitetään noppaa
ja keskinäinen kilpailu
nyhtää meistä irti enemmän
kuin tahtoisimme antaa.
Sinä katsot meitä, jotka tunnistamme keskipäivän pimeyden,
aamun väsyneet silmät, harmaat arkihuolet,
unettomat yöt, murheen joka valvottaa,
sen pohjattoman mustan sumun,
jossa onnea, iloa, valoa ei riitä sädettäkään.
Katsot surullisin silmin meitä,
jotka tässä valottomuudessa raahustamme eteenpäin,
silmät kiinni kenkiemme kärjissä
kuljemme toistemme ohi,
ja jäämme itsekin vaille hymyä, katsetta ja kosketusta.
Katsot meitä, jotka elämän arpapelissä
häviämme yksinäisyyteen,
täysin ilman yhteyttä, lämpöä tai läheisyyttä.
Meitä, jotka sinun kanssasi älähdämme ilmoille tuskan:
”Miksi minut hylkäsit!
Missä olet, Jumalani, tässä pimeydessä?
Miksi et vastaa? Miksi sallit tämän tapahtua?”
Sinun silmäsi kohtaavat meidät,
meidän elämämme, meidän katseemme.
Sinun sanoissasi kaikuvat meidän kysymyksemme.
Sinun haavojasi vihloo meidän rikkinäisyytemme.
Sinun tiesi, sinun elämäsi, sinun levitetyt kätesi
osoittavat meille, kuinka paljon tahdot meitä ymmärtää,
kuinka paljon olet valmis tekemään puolestamme,
ja kuinka paljon meitä rakastat.
Siksi: kiitos, että noin paljon.
Kiitos, kun kuljit tien loppuun asti ja jaksoit sen, mitä itse emme.
Anna meidän löytää voimaa sinun rististäsi,
anna askeltesi äänestä sydämeemme rytmi.
Anna luottamus, että mitä tahansa käykään,
tai mihin tahansa oma tiemme johtaakaan,
niin sinä olet siellä kanssamme,
että sinä et hylkää, vaan kestät ja autat kestämään
kaiken
pimeän, kipeän ja särkyvän.
Kiitos, kun yhä lempein silmin katsot meitä,
rakas Jeesus, kuninkaamme ja ystävämme.
Sinua
pitkänäperjantaina 2021 kiittäen,
sinun tietäsi ja työtäsi muistaen,
me täältä ristisi juurelta.
Kommentit