Saarna Marian ilmestyspäivänä 21.3.2021
Tämän Marianpäivän evankeliumissa kuulemme Marian kiitosvirren, jonka hän lausuu tai laulaa muutama päivä enkelin ilmestymisen jälkeen käydessään vierailulla Johannes Kastajan äidin Elisabetin luona.
Maria sanoi:
- Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.
Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi,
sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja.
Hänen nimensä on pyhä,
polvesta polveen hän osoittaa laupeutensa
niille, jotka häntä pelkäävät.
Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja,
hän on lyönyt hajalle
ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään.
Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan
ja korottanut alhaiset.
Nälkäiset hän on ruokkinut runsain määrin,
mutta rikkaat hän on lähettänyt tyhjin käsin pois.
Hän on pitänyt huolen palvelijastaan Israelista,
hän on muistanut kansaansa ja osoittanut laupeutensa
Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen, ajasta aikaan,
niin kuin hän on isillemme luvannut.
(Luuk. 1:46-55)
Mielestäni aikamoinen teksti! Siis kaikessa myönteisyydessään, luottamuksessaan ja eteenpäin katsomisessaan varsin huikea ääneen lausuttu tunnustus. Nimittäin jos kuvittelemme sen tilanteen, jossa Maria oli. Nuori nainen elämänsä käännekohdassa. Valtavan uutisen kuultuaan. Käsittämättömän tehtävän saadessaan. Kutsuttuna rooliin, jota hän ei itse valinnut, vaan joka hänelle annettiin.
Voisi kuvitella, että nuori Maria oli melkoisen neuvoton tai ainakin hämillään. Täysin uuden edessä. Täysin poissa omalta mukavuusalueelta. Eikä meidän tässä tarvitse ajatella edes sitä sotkua, mikä ehkä ympäröivässä yhteisössä kehkeytyy, kun Joosefille kihlattu saa kuulla tulevansa raskaaksi. Ylipäänsä raskaus, synnyttäminen, äidiksi tuleminen saavat varmasti aikaan kylliksi kysymyksiä, epävarmuutta, epäröintiä, riittämättömyyttä. Ja vieläpä, että tulee odottamatta, varautumatta kutsutuksi tehtävään, johon Jumala on valinnut. Ainakin itse olisin ihan ällikällä lyöty, että mitähän nyt sitten, miten tästä selvitään.
Mutta Mariassa kohtaamme upean esimerkin siitä, mitä usko voi todella merkitä, mitä on luottamus Jumalaan kaikenlaisissa elämän käänteissä. Vaikka hän on ehkä epävarma tulevasta, hän silti kiittää, puhkeaa kiitosvirteen. Vaikka hänellä on ehkä miljoona kysymystä, miten kaikki tulee menemään, hän silti osoittaa lujaa uskoa ja luottamusta. Vaikka hän seisoo täysin tuntemattoman edessä, hän silti jättäytyy tässä taitetilanteessa Jumalan haltuun.
”Minun sieluni ylistää Herran suuruutta,
minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani,
sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa.”
Maria kokee itsensä vähäiseksi, pieneksi ihmiseksi, jonka Jumala valitsee suureen tehtävään. Mutta ehkä monet muutkin näkivät hänet vähäisenä, ehkä koska hän oli niin nuori, ehkä koska hän oli nainen. Mutta tässä Minna Canthin ja tasa-arvon päivän jälkilämmössä Maria on myös mahtava esimerkki siitä, kuinka Jumalalle jokainen on arvokas ja tarpeellinen, eikä kukaan ole liian vähäinen. Kuinka hänellä on ehkä suunnitelma ja tehtävä jokaista varten. Ehkä hän kutsuu sinuakin kohti jotain uutta.
Tänään on meilläkin kiitosvirren paikka, kun meitä kutsutaan taas tauon jälkeen alttarille, ehtoolliselle, jolla Jumala tulee luokse, jossa Kristus antaa itsensä meille, sinulle ja minulle. Mutta entä sitten, kun Jumala kohtaa minut ja tulee luokseni keskeneräisyyteen tai epävarmuuteen, jota koen, tähän tyhjyyteen, jota tunnen, tähän voimattomuuteen tai tuntemattoman pelkoon, joiden kanssa joudun kamppailemaan elämäni kysymyksissä, miten minä vastaan hänelle, miten otan hänet lähelleni, mitä haluaisin sanoa hänelle tänään.
Sanonko, etten uskalla. Sanonko, että ei, kutsu on liian vaikea ja tehtävä liian suuri. Vai kuuntelenko Mariaa, joka hämmennyksen keskellä ja uuden edessä luottaa vain. Kuuntelisinko häntä ja sanoisin yhdessä hänen kanssaan, että ”tapahtukoon minulle.” Tapahtukoon niin kuin hyväksi näet. Tapahtukoon niin kuin olet suunnitellut. Tapahtukoon minulle, kunhan sinä pysyt kanssani.
Siitä kai uskossa on kysymys. Kaikkea emme voi itse käsittää tai selittää, ajatuksin tai tuntein hallita ja kontrolloida, mutta silti voimme luottaa ja voimme toivoa. Lausutaan siksi yhdessä uskontunnustus.
Kommentit