Valo ei ehdy vaan laajenee

Saarna Kaupunginkirkon messussa 02.02.2020

- Kynttilänpäivä, neljä ripariryhmää, vanhempia ja Yhteisvastuustartti

Luuk. 2:22-33

Kuva Pexels Pixabaystä 

"Kun sytytän omasta kynttilästäni muita kynttilöitä,

tuli ei suinkaan ehdy, vaan valopiiri laajenee.

Kun todistan uskostani toisille ihmisille,

uskoni ei heikkene, vaan vahvistuu."

(Johnson Gnabaranam)

Päivän raamatunteksteissä puhutaan paljon valosta ja kirkkaudesta. Valo ja kirkkaus ovat Jumalan ominaisuuksia. Hän asuu valossa. Hänen kirkkautensa kertoo hänen läsnäolostaan. Vanha Simeon nosti lapsen syliinsä, ylisti Jumalaa ja näki Jeesuksessa maailman valon, valon kaikille kansoille.

Valolla on toki ihan meidän arjessakin tärkeä tehtävä. Elämä on valon kanssa helpompaa. Näkee eteensä paremmin. Valo näyttää minne mennä. Valo auttaa jaksamaan ja saa kasvitkin kasvamaan. Valoisat asiat kiinnittävät huomiomme ja onhan se mukava kuljeskella talvisäässä, kun maa on vihdoin valkoinen ja hohtaa auringon valoa.

Elämän arjesta ovat tuttuja auton etuvalot, jotka syttyvät lähdettäessä markettiin tai kuskatessa harrastuksiin. Tai jääkaapin valo, joka muistuttaa, että jotain muutakin olisi hyvä näkyä, kun kylmiön ovi avautuu. Tai ruokapöydän yllä loistava lamppu, jonka alle perhe käy yhdessä syömään. Tai sitten kännykän tai muun ruudun kasvoille hohtava valo, jonka taakse on itse kunkin helppo unohtua. Ja sitten on se sosiaalisen median pettävä valo, joka kuvilla ja muilla päivityksillä häikäisee rajusti heijastellessaan kaiken maailman odotuksia siitä, millaisia meidän pitäisi nuorina tai aikuisina olla ja millaista vanhemmuutta tai kotielämää tulisi osata pitää yllä.

Valosta on paljon iloa ja hyötyä, mutta se myös paljastaa tarkemmin, miten asiat ovat. Villakoirat ja muut roskat on helppo piilottaa sohvan alle, mutta jos sinne taskulampulla sohaisee, joutuu tuonkin todellisuuden kohtaamaan.

Vanha Simeon nosti lapsen syliinsä ja kiitti valosta, joka tuli maailmaan. Jeesuksen vanhemmat ihmettelivät, mitä lapsesta sanottiin. Ajattelen itse vanhempana, kuinka lapsen syntymä tuo mukanaan monenlaisia tunteita. Iloa, lämpöä, rakkautta, ihmetystä, epävarmuutta, pelkoa, huolta. Miten tästä selvitään? Mitä kaikkea tuleekaan vielä vastaan? Eivätkä ne tunteet häviä mihinkään, kun vuodet vierivät, lapset kasvavat ja heidän mukanaan vanhemmuuden vastuu. Ehkä jokin tunne haalistuu, jokin voimistuu, mutta elämään mahtuu yhä kaikenlaisia tunteita ja kysymyksiä.

Simeon näki Jeesuksessa maailman valon. Jokainen lapsi ja nuori on monella tavalla valona vanhempiensa ja lähipiirinsä elämässä. Valona, joka näyttää elämästä ihan uuden puolen ja paljastaa, mitä kaikkea elämässä voikaan olla. Mitä kaikkea hyvää, kaunista ja ihanaa oma perhe ja lähipiiri voi merkitä. Ja valona, joka myös paljastaa ja näyttää senkin, miten välillä on vaikeaa, miten vanhemmuuden vastuu painaa ja kuluttaa, miten välit voivat välillä hiertää, ja miten helppoa on jäädä yksin kipeidenkin asioiden kanssa.

Tänään me voitaisiin muistaa kaikkia vanhempia. Ajatella näitä maailman tärkeintä työtä tekeviä, lapsiaan ja nuoriaan kasvattavia ja heistä huolehtivia ja sitä kaikkea ihmetteleviä äitejä ja isiä. Muistaa heitä, kantaa heitä ajatuksin, lausua mielessämme rukous heidän puolestaan. Omien vanhempien tai muuten joidenkin lähellä elävien vanhempien puolesta. Kaikkien niiden puolesta, jotka kantavat huolta lapsistaan, nuoristaan tai jo aikuisista lapsistaan ja toivoisivat, että joku kantaisi välillä heitäkin. Kannetaan me tänään heitä rukouksin.

Tänään alkaa siis tämän vuoden Yhteisvastuukeräys. Yhteisvastuukeräys on kirkon oma lähimmäisenrakkauden kansanliike ja suurkeräys, joka viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlaa. Vuodesta 1950 Yhteisvastuukeräys on kantanut kortta kekoon hädänalaisten ihmisten puolesta Suomessa ja maailmalla. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys tukee juuri vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Moni vanhempi uupuu ja jää vaille tukea. Moni vanhempi joutuu maailmalla kuivuuden tai muun katastrofin takia jättämään kotinsa ja perheensä ja lähtemään toisaalle hankkimaan elantoa.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia käytetään vanhemmuutta vahvistaviin matalan kynnyksen tukitoimiin Suomessa yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Pelastakaa Lapset ry:n sekä seurakuntien kanssa. Tuki voi olla esimerkiksi vertaistukea vanhemmalle, perheen yhteinen harrastusmahdollisuus tai luotettavan aikuisen tuki kuormittuneille perheille.

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Maailmalla tuetaan erityisesti naisten ja äitien koulutusta ja toimeentulomahdollisuuksien kasvattamista.

On tärkeää laittaa kädet ristiin. On myös tärkeää laittaa käsi lompakkoon tai mennä Yhteisvastuun nettisivuille ja osallistua tähän keräykseen. Kun jaan valoa toisille, valo ei ehdy vaan laajenee. Kun autan ja rakastan lähimmäistä lähellä tai kaukana, rakkauteni ei vähene vaan kasvaa. Lähimmäisen kantaminen, rakkaus, välittäminen, huolenpito. Nämä Yhteisvastuun ydinsanat ovat meidän kristillisessä uskossa valoisia ja hyvää tekeviä asioita.

Rippikoulu ja oikeastaan koko elämän ja uskon koulu on kukkasen lailla ojentumista kohti valoa, pyrkimystä valoon ja elämään Jumalan kasvojen edessä ja elämään yhdessä toisten kanssa. Jeesuksen isä ja äiti veivät lapsensa Jumalan eteen temppeliin. Meistä monet ovat vanhempamme kantaneet lapsena kastettavaksi. Kasteessa Jumala on siirtänyt meidät pimeydestä valoon. Ja tässä me olemme nytkin, Jumalan edessä ja hänen valonsa loistaa meille.

Simeon oli vanha mies, joka odotti luvattua pelastusta. Hänen odotuksensa toteutui. Hän sai nähdä Jeesuksessa maailman valon. Valolla on monta tehtävää. Millainen valo Jeesus, maailman valo, voisi olla?

Ehkä Jeesus on kuin valokyltti, joka loistaa kaupan tai ravintolan ovella ja sanoo OPEN, AUKI. Jeesus, maailman valo, lupaa että taivas on auki. Yhteys Jumalaan on "open".

Tai ehkä Jeesus on kuin majakan valo, joka näkyy elämän myrskyn keskellä ja varoittaa törmäämästä karikkoon. Pienikin valonpilkahdus pimeän keskellä antaa toivoa, kannattelee ja vie oikeaan suuntaan.

Tai ehkä Jeesus on kuin auton etuvalot, jotka näyttävät tietä eteenpäin. Sen avulla päästään perille.

Tai ehkä Jeesus, maailman valo, on näkyvä ja kirkas merkki Jumalan rakkaudesta sinua ja minua, meitä kaikkia kohtaan. Kuin saapuneen viestin merkiksi syttyvä kännykän ruutu. Jumala ottaa yhteyttä, streakia pukkaa ja hänellä on viesti:

”Sinä, lapseni, olet minulle rakas. Minä kannan sinua, älä stressaa. Sinä riität. Minä pidän sinusta huolta.”

Tänään voimme kiittää kaikesta hyvästä elämässämme, vaikkapa omista vanhemmista ja kaikesta muustakin, mitä Jumala on meille antanut. Kiitetään uskontunnustuksen sanoin.