Neljän lauseen ihmiset

Matt. 6: 14-15

Jeesus sanoo:
"Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa,

antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

Mutta jos te ette anna anteeksi toisille,

ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Voisiko olla niin, että on olemassa neljänlaisia ihmisiä, riippuen siitä, minkä lauseen he näistä Jeesuksen sanoista valitsevat?

Että olisi niitä ihmisiä, jotka valitsevat lauseen: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa”. Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että anteeksiantamus on välttämätöntä ihmisten keskinäiselle elämälle. Että toiselta on pyydettävä anteeksi, että toiselle on annettava anteeksi. He sen kyllä ymmärtävät, tiedostavat, mutta ei se aina ole helppoa. Ehkä siksi tuo lause alkaa sanalla ”jos”. Jos te annatte anteeksi.

Olisiko myös niitä ihmisiä, jotka valitsevat ennemmin tuon toisen lauseen, lauseen jossa luvataan, että: ”antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” He ovat niitä, joiden Jumala on armollinen. Niitä, jotka elävät armosta ja luottavat siihen, että tapahtuipa mitä tahansa, aina voi tulla Isän luo, saada anteeksi ja aloittaa uudelleen.

Kolmannet ihmiset voisivat valita lauseen: ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisille.” Heille tuo a:lla alkava sana on liian vaikea sanoa ääneen. Se on vaikea lausua hiljaa mielessäänkin. Heillä on ihmissuhteita, joissa asiat ovat menneet niin solmuun, ettei sopiminen tunnu lainkaan mahdolliselta. He valitsevat mieluummin riidassa pysymisen kuin sen myöntämisen, että saattoivat olla itse väärässä. He mieluummin hautovat pahaa mieltään kuin antavat anteeksi.

Sitten ovat he, jotka valitsevat viimeisen lauseen. ”Ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Niitä, jotka elävät sellaisessa syyllisyydessä ja häpeässä, etteivät millään voi uskoa, että mikään tai kukaan voisi heitä armahtaa. Ei ainakaan sellainen Isä, joka on jäänyt tai tullut etäiseksi tai Isä, joka on suuttuvaista ja vihastuvaa tyyppiä. Sellaisen armottoman Jumalan nämä neljännet ihmiset tuntevat.

Vai. Olisiko sittenkin niin, että on vain yhdenlaisia ihmisiä. Ihmisiä, jotka niin kovin helposti lokeroivat toisiaan. Ihmisiä, jotka löytävät toisistaan kyllä virheitä ja kaikenlaisia erottavia tekijöitä ja asioita jotka rikkovat välit. Että on vain ihmisiä, jotka kaikki on kuitenkin yksi Jumala rakkaudessaan luonut. Ihmisiä, jotka kaikki on Kristus lunastanut. Ihmisiä, joita kaikkia Pyhä Henki täällä kutsuu luokseen, anteeksiannon lähteelle, anteeksiantavan Jumalan luo. Ja joita kaikkia Jumala kutsuu elämään myös keskenään niin, että he antavat toisilleen anteeksi. Että me antaisimme toisillemme anteeksi, niin kuin taivaallinen Isämme on antanut meille anteeksi Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden.

Tähän lupaukseen me kaikki saamme turvautua. Tunnustakaamme siksi rikkomuksemme yhteen ääneen.