nimimerkki mm oli eksynyt näille sivuille ja lukenut konfirmaatiopuheeni, tarttunut ajatukseen rippikoulusta kaksoispisteenä ja soveltanut ajatusta elämään. niin teen nyt minäkin:
matkamme on saapunut virtain vaskivedelle, maaseudun rauhaan. kun iltasella kärryttelin sohvia uneen, puunrunkojen väleistä välkehtivä järvi teki vaikutuksen. ymmärsin, että elämässä on pysähdyttävä nähdäkseen ja tartuttava hetkeen nauttiakseen. aivan liikaa stressaan ja murehdin asioista, joiden aika ei vielä ole. tällainen turha huolehtiminen vie ilon niiltä asioilta, joiden aika on.
jokainen päivä on pysähdys matkalla. päivä kerrallaan tapahtuva elämä on tavoittelemisen arvoista, arvokasta, arvaamatontakin. tällä lomalla olen maistanut murusia siitä. se, että olen pystynyt olemaan täysillä läsnä perheen kanssa, on antanut paljon, myös voimia jaksaa niitä hetkiä, joissa olen perheestä erossa.
molemmista on kasvanut jo niiiin isoja. elia kiipeili tänä aamuna isompien poikien perässä suurilla kivillä. ihastelin ja kauhistelin. kun sitten kiersimme pomppulinnan, autoradan, keinut ja hiekkalaatikon (sen jälkeen kun olin tiskannut keittiöllä astiat), valtasi sekä minut että poikani syvä haikeus. tulkitsin sen merkiksi siitä, että reissu onnistui.
sohvi puolestaan kiipeää (hänkin) jo portaita ylös ja hiekkakasan huipulle. missä välissä hän on senkin oppinut! on kaunista katsoa häntä, ottaa katse takaisin, ja hymy, valloittava hymy. kahta en vaihtaisi. toinen on elia ja toinen on sohvi. (enkä vaihtaisi muuten vaimoakaan.)
kun ajattelen tulevaisuutta, näen kaksoispisteen. työelämän, muuton, uuden alun. näen mahdollisuuden kasvaa pysähtymään. ja siinä näen jaksamiseni kannalta keskeisen tekijän.
"matkamme on vielä kesken, Isä hoitaa uupuneet."
matkamme on saapunut virtain vaskivedelle, maaseudun rauhaan. kun iltasella kärryttelin sohvia uneen, puunrunkojen väleistä välkehtivä järvi teki vaikutuksen. ymmärsin, että elämässä on pysähdyttävä nähdäkseen ja tartuttava hetkeen nauttiakseen. aivan liikaa stressaan ja murehdin asioista, joiden aika ei vielä ole. tällainen turha huolehtiminen vie ilon niiltä asioilta, joiden aika on.
jokainen päivä on pysähdys matkalla. päivä kerrallaan tapahtuva elämä on tavoittelemisen arvoista, arvokasta, arvaamatontakin. tällä lomalla olen maistanut murusia siitä. se, että olen pystynyt olemaan täysillä läsnä perheen kanssa, on antanut paljon, myös voimia jaksaa niitä hetkiä, joissa olen perheestä erossa.
molemmista on kasvanut jo niiiin isoja. elia kiipeili tänä aamuna isompien poikien perässä suurilla kivillä. ihastelin ja kauhistelin. kun sitten kiersimme pomppulinnan, autoradan, keinut ja hiekkalaatikon (sen jälkeen kun olin tiskannut keittiöllä astiat), valtasi sekä minut että poikani syvä haikeus. tulkitsin sen merkiksi siitä, että reissu onnistui.
sohvi puolestaan kiipeää (hänkin) jo portaita ylös ja hiekkakasan huipulle. missä välissä hän on senkin oppinut! on kaunista katsoa häntä, ottaa katse takaisin, ja hymy, valloittava hymy. kahta en vaihtaisi. toinen on elia ja toinen on sohvi. (enkä vaihtaisi muuten vaimoakaan.)
kun ajattelen tulevaisuutta, näen kaksoispisteen. työelämän, muuton, uuden alun. näen mahdollisuuden kasvaa pysähtymään. ja siinä näen jaksamiseni kannalta keskeisen tekijän.
"matkamme on vielä kesken, Isä hoitaa uupuneet."
Kommentit