tästä keväästä puhuminen graduhelvettinä on lopulta melko perusteltua. se ei ole ollut elämäni kevät. sen sijaan se on ollut joka päivä uudelleen väsymisen ja kuolemisen ontto kevät. helvetissä ei ole rakkautta. se on jatkuvia vaatimuksia ilman armahdusta. helvetti on armoton. se on kontaktiton. helvetissä ollaan totaalisen yksin. rinnalla ei ole elämän antaja eikä elämän jakaja.
graduntekoni oli suorittamista ilman armoa. siinä kärsivät ihmissuhteeni, henkinen jaksamiseni ja olemisen mieli ja halu. kumma kyllä, vaikka pelkäsin itseni soimaamista ja katumusmieltä, oi, miksi? -kysymyksiä ei ole noussut. minulle on todella ihan sama, mitä latinaksi siitä lausutaan. tämän tein käänteisesti elämää varten. tein sen, jotta en elämää kokonaan hukkaisi ja helvettiini uppoisi.
asiasta toiseen. nyt, kun olen työnhaun aloittanut, olen herännyt minustako tähän -pelkoihin. minustako papiksi? minustako paimenen työtä tekemään? vaikka publiikki kesäkuussa koittaa, ei se minusta valmista saa. tämä ottelu kestää loppuun asti ja päättyy ratkaisemattomaan. ehkä on hyvä niin, mutta tämän varpailla olevan askeleen ottamisen epävarmuus tekee menosta hiipimistä ja sipsuttelua. ehkä on hyvä niinkin.
lopuksi lapsiraportti. molemmat ovat flunssaisia, mutta jaksavat silti nauttia elämästä siemauksin, toisin kuin isänsä. sohvi liikkuu vatsallaan jo ympyrää muutaman asteen kerrallaan. hänestä on tullut nopeasti jo iso vauva. hymyilevä tyttö. tyttäreni. elia puolestaan koettelee sekä hermojen että ilon rajoja. toisaalta hän osaa jo vaikka mitä, mikä ihmetyttää ja ihastuttaa. esimerkiksi mielikuvitusasioiden kerääminen lattialta koriin. tai kukkien kerääminen ja vieminen äidille. toisaalta, tuo tutkiskelu ja maailman avartuminen tekee kipeää. poika on esimerkiksi löytänyt huoneestaan tuuletusikkunan. eilen hän työnsi kymmenkunta kirjaansa siitä ulos. toisesta kerroksesta on kyllin pitkä pudotus saada minut hermostumaan. mutta se on kaikki isyyden autuutta ja kasvatuksen riemua. kolikon kääntöpuoli on tietysti otettava lukuun.
graduntekoni oli suorittamista ilman armoa. siinä kärsivät ihmissuhteeni, henkinen jaksamiseni ja olemisen mieli ja halu. kumma kyllä, vaikka pelkäsin itseni soimaamista ja katumusmieltä, oi, miksi? -kysymyksiä ei ole noussut. minulle on todella ihan sama, mitä latinaksi siitä lausutaan. tämän tein käänteisesti elämää varten. tein sen, jotta en elämää kokonaan hukkaisi ja helvettiini uppoisi.
asiasta toiseen. nyt, kun olen työnhaun aloittanut, olen herännyt minustako tähän -pelkoihin. minustako papiksi? minustako paimenen työtä tekemään? vaikka publiikki kesäkuussa koittaa, ei se minusta valmista saa. tämä ottelu kestää loppuun asti ja päättyy ratkaisemattomaan. ehkä on hyvä niin, mutta tämän varpailla olevan askeleen ottamisen epävarmuus tekee menosta hiipimistä ja sipsuttelua. ehkä on hyvä niinkin.
lopuksi lapsiraportti. molemmat ovat flunssaisia, mutta jaksavat silti nauttia elämästä siemauksin, toisin kuin isänsä. sohvi liikkuu vatsallaan jo ympyrää muutaman asteen kerrallaan. hänestä on tullut nopeasti jo iso vauva. hymyilevä tyttö. tyttäreni. elia puolestaan koettelee sekä hermojen että ilon rajoja. toisaalta hän osaa jo vaikka mitä, mikä ihmetyttää ja ihastuttaa. esimerkiksi mielikuvitusasioiden kerääminen lattialta koriin. tai kukkien kerääminen ja vieminen äidille. toisaalta, tuo tutkiskelu ja maailman avartuminen tekee kipeää. poika on esimerkiksi löytänyt huoneestaan tuuletusikkunan. eilen hän työnsi kymmenkunta kirjaansa siitä ulos. toisesta kerroksesta on kyllin pitkä pudotus saada minut hermostumaan. mutta se on kaikki isyyden autuutta ja kasvatuksen riemua. kolikon kääntöpuoli on tietysti otettava lukuun.
Kommentit