pyörälenkki

tulin kotiin. ehdin vaihtaa ylleni räikeän punaiset shortsit, kun jo perheeni saapui järkyttymään pöksyjä. olivat ostamassa sadeasua pikkusammakolle, joka lätäköistä pitää. ostivat.

lähdimme siitä kypäröinemme polkemaan, sillä ulos oli vielä päästävä. ajoimme tutun lenkin. ensin suuntasimme koskelle, joka oli kasvanut. sade antaa luonnolle kasvua. elia säntäili sinne tänne, mutta vaaratilanteilta vältyttiin.

siitä hurautimme siirtolapuutarhan toiselle puolelle, mätäjoen ylityspaikalle golf-kentän luona. se on ankkapaikka. paikalle olivat ajaneet maijallaan myös poliisit. kysyin, onko tilanne päällä, luulleen, että maassa lepäsi sammunut. sammunut ta ei, tien laidassa makasi eläin, peuranvasa arvatakseni. emme jääneet seuraamaan miesten mietiskelyä siitä, mitä pitäisi tehdä.

sen sijaan ajoimme sillan yli ja parkkeerasimme tuttuun tapaan tuttuun kohtaan. nostin elian alas ja hän totutusti säntäsi rinnettä alas joenrantaa päin. siellä ankat uivat sankoin joukoin. tämän kevään/kesän pesue. pienet uteliaat olivat kohdata, kun elian oli vaikea pysyä aloillaan poikasia rauhallisesti katsomassa. nuo puolestaan nälkänsä perässä räpiköivät maalle miltei naukkaamaan poikaani varpaasta.

siitä ajoimme vielä pajamäen laitaman leikkipuistoon, jossa elia tuhosi kaikki hiekkalaatikkoon rakennetut kakut.

tullessamme pyörävaraston ovelle luimme käskyn käydä vielä ostamassa jauhoja. äiti ei saa kastiketta valmiiksi. tämä oli ajelumme ainoa reittimuutos, -lisä. mutta vaikka ajaisimme kolmen pysähdyksen taktiikkaamme kuinka paljon tahansa, en usko kyllästyvämme. meillä on kivaa. luonto täällä helsingin laidallakin elää ja yllättää. sitäpaitsi, täällä ei ole niin kauheasti ötököitä!