maanantai 9. lokakuuta 2017

Uutta kohti!

Saarna 8.10.2017

Mark. 2: 18-22
Johanneksen opetuslapset ja fariseukset paastosivat. Jeesukselta tultiin kysymään: ”Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa, kun kerran Johanneksen opetuslapset ja fariseusten opetuslapset paastoavat?” Jeesus vastasi: ”Eivät kai häävieraat voi paastota silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Niin kauan kuin sulhanen on heidän joukossaan, he eivät voi paastota. Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin, sinä päivänä he paastoavat. Ei kukaan ompele kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Silloinhan vanha vaate repeää uuden paikan vierestä ja reikä on entistä pahempi. Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”

Tule mukaan ja kulje kanssani.
Tule mukaan, sillä yksin en uskalla.
Minun takanani lojuu tuttu maisema, mutta edessäni reitti on tuntematon.
Jos tästä risteyksestä tahdon kääntyä, pyydän:
tule mukaan ja kulje kanssani.

Tule mukaan, katsotaan yhdessä, kun lehdet vaihtavat ulkona väriä.
Vihreästä tulee keltaista, keltaisesta punaista, punaisesta ruskeaa, joka putoaa pois.
Lehdetkin uskaltavat muuttua.
Miksi se on minulle niin pelottavaa?
Muutos siis.
Tule ja kulje kanssani, niin kysellään yhdessä.

Kysymys muutoksesta kolahtaa kaikille meille, jotka joskus ovat empineet valinnan edessä, jättäneet askeleen ottamatta ja pysytelleet tutussa ja turvallisessa. Vanhassa vara parempi, kyllä vanha kansa tietää. Vaikka vanha olisi pelkkää paikallaan polkemista ja uusi vetäisi kutsuvasti puoleensa. Vaihtelu virkistää. Ummehtunutta huonetta on joskus tuuletettava.

Muutos on askel vanhasta kohti uutta. Voi tehdä tiukkaa pahoittaa niiden toisten mieli, jotka ovat vakaasti menneessä kiinni. ”Kun me ollaan aina tehty näin, tähän me ollaan totuttu, ei kai tästä kannata lähteä mitään muuttamaan.”

Entä jos kannattaa. Entä jos vanhasta on maku väljähtänyt ja uudessa on tallella tuoreus ja raikas olemus. Se asian tosi ydin, josta vielä tunnistaa, mistä siinä onkaan oikeasti kysymys. Puut vaihtavat väriään selvitäkseen talvesta. Kuinka värikkäiden lehtien tavoin uskaltaisikin ottaa askeleen irti tai jaksaisi nostaa jalkansa siitä, mihin on ehkä jäänyt jumiin. Yksin on niin pelottavaa olla radikaali ja erilainen. Kun kaikki kuitenkin katsoisivat ja paheksuisivat, puistelisivat päätään ja kysyisivät: Mikset sinä, kun me muutkin?

Muutos on pelottavaa, koska vanha ja tuttu on turvallista.
Muutos on pelottavaa, sillä silloin voi jotain olemassaolevaa mennä rikki. 
Muutos on pelottavaa, jos joutuu kokemaan sen yksin. 

Mutta kaikki, mikä on tuttua, ei välttämättä ole tavoiteltavaa. On asioita, joissa uudistuminen on tarpeellista. On aikoja ja tilanteita, joissa nimenomaan kaipaa vapautumista vanhan kahleista, irti pääsyä, eteenpäin ojentautumista.

Ehkä tämän päivän tärkein kysymys onkin kysyä: 
Onko sinun elämässäsi jotain, mistä haluaisit päästä vapaaksi?
Jotain vanhaa, jotain kahlitsevaa, jotain mikä pitää otteessaan?
Tunnelukkoja, vaatimuksia, oma tarve suorittaa. Sitovia ihmissuhteita. Kipeitä kokemuksia, joihin juuttunut jumiin.

Ehkä kristityn vapaus merkitsee jonkinlaista uudistumista. Uuteen kasvamista ja lupaa laittaa vanha syrjään. Mahdollisuutta päästää irti ja päästä irti. Mahdollisuutta aloittaa uudelleen. Mahdollisuutta yrittää vielä kerran.

Jeesus puhuu uudesta ja vanhasta puhuessaan paastoamisesta.
On säännöt, joihin on totuttu ja joista poikkeaminen herättää ihmetystä.
On omaa uskonnollisuutta korostavat ja huomiotaherättävät tavat, joista muut voivat panna merkille ne, jotka niitä uskollisesti ja näyttävästi ja mielelstään erinomaisesti noudattavat.
Ja sitten on Jeesus, uuden sanoman saarnaaja, muutoksen mies, uuden elämän antaja, armon tuoja, radikaali ja erilainen.

Hän on se, joka sanoo, että uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Sillä vanhat leilit uusi viini rikkoisi. Uusi rikkoo vanhan. 

Entä jos vanhan täytyykin mennä rikki, jotta uuden voima ja vahvuus voisi paljastua. Entä jos uudistuminen meissä tarkoittaa sitä, että jonkin on ensin murruttava. Ehkä sen vanhan paksun kuoren, jonka alla koemme olevamme suojassa. Suojaukset murtuvat, kun suostumme uuteen. Oma ote kirpoaa, oma varmuus katoaa kuin matto jalkojen alta, oma yrittäminen hajoaa käsiin. Lehdet putoavat maahan luovutettuaan elinvoimansa oksiin ja rungolle. Sitten tuuli tarttuu niihin ja riepottelee kerran niin vihreydessään vahvat ja itsevarmat syrjään sateisille pientareille.

Sillä Jeesuksen sanoma on vanhat rakennelmat kaatava sanoma. Hän vetää käsijarrua ja pysäyttää meidät pientareen reunaan. Näyttää tietä, jota kuljemme, ja kysyy, aiommeko vielä pitkäänkin jatkaa tuolla samalla, vanhalla, tutulla, ehkä tylsälläkin tienpätkällä, joka vie lopulta ihan metsään. Vai lähdemmekö hänen mukaansa, uudelle tielle, armon tielle, jolla hän istuu kuskin paikalla ja vapauttaa meidät ihailemaan maisemia.

Sillä mitä muuta kristityn vapaus on kuin vapautta elää yhteydessä Jumalaan. Vapautta luottaa Jumalaan. Vapautta olla elämässä Jumalan kannateltavana. 

Tänään sain olla mukana juhlassa, jossa kummitäti kannatteli pientä poikalasta ja sain kastaa tämän meidän seurakuntamme jäseneksi. Hän makasi kummin sylissä, kun Jumala kutsui hänet nimeltä omakseen. Merkiksi kasteen armosta hänen otsaansa ja rintaansa piirrettiin ristinmerkki. Ristinmerkillä on sinutkin ehkä kerran merkitty. Eikö juuri tuo merkki, eikö juuri risti kerro meille murtumisesta ja särkymisestä ja samalla Jumalan suuresta rakkaudesta. Armosta, joka uudistaa. Armosta, joka järisyttää totuttuja rakenteita. Armosta, joka kutsuu muutokseen. Sillä kun Jeesus ristillä antoi henkensä, maa vapisi ja järähteli, vanha kangas repeytyi, temppelin väliverho meni keskeltä kahtia. Ja silloin yhteys Jumalaan avautui koko maailmalle. 

Uusi viini on laskettava uusiin leileihin. Jeesus itse on uusi viini. Hänen veressään on uusi liitto Jumalan ja meidän välillä. Hänen verensä toi ristillä uuden vapauden. Siksi kristityksi ristitty saa kasteessa kuulla armon sanat: ”Vapahtajamme Jeesus Kristus on vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta.” Se on totta jokaisen kohdalla. Sinä olet vapaa. Vapaa uudistumiseen ja uuteen elämään, kuten 500 vuotta sitten teesejä oveen naulannut Martti Luther sanoo kirjoittaessaan kasteesta Isossa katekismuksessa: 

”Kasteessa näet annetaan armo, henki ja voima, jotka nujertavat vanhaa ihmistä, niin että uusi pääsee nousemaan esiin ja vahvistumaan. Siksi kaste pysyy aina voimassa. Vaikka joku meistä luopuisikin siitä ja lankeaisi syntiin, meillä on kuitenkin aina avoin tie siihen takaisin, jotta vanha ihmisemme saataisiin jälleen nujerretuksi.”

Muutos on pelottavaa, jos siihen joutuu yksin. Mutta muutos on mahdollista. Uudistuminen on mahdollista. Siksi sinäkin saat luottaa Jumalan lupaukseen, aivan kuten tämänpäiväinen pieni poika kastemekossa: Minä olen sinun kanssasi kaikki päivät. Sinä olet minun. Kun omat voimat murtuvat, minä kannattelen sinua. Ja vaikka joskus välillemme tuleekin välimatkaa ja tiesi ajautuu ihan metsään, olet aina vapaa palaamaan takaisin. Sinut on kerran ristillä vapautettu. Se vapaus kestää tänääkin. Tule mukaani ja kulje kanssani. Minä kuljen sinun kanssasi.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Juoksujalkamies

Saarna riparin 113 konfirmaatiossa 23.7.2017

Nuoret antoivat evankeliumikertomukselle nimen "Juoksujalkamies". Se on kelpo nimi. Kelpo oli riparikin. Kelpo on myös olo konfirmaatiopäivän iltana, loman kynnyksellä. Olen kuukauden lomalla ja palaan töihin uusissa haasteissa uudessa tehtävässä. Kokeilen, millaista on kasvatuksen papin sijaisuus. Ilolla ja innolla - ehkä myös juoksujalkaa! - lomaa ja uutta kohti.

+++

Mark. 10:17-27

Minkä perässä sinä juokset? Riparilla tuli juostua monen asian perässä. Itse juoksin lenkillä pari kertaa itseäni liian paljon nopeampien nuorten perässä. Teki tiukkaa pysyä vauhdissa mukana. Nuoret juoksivat ryhmäkilpailuissa. Juostiin koripallon perässä. Juostiin sateessa numeroitujen tehtävälappujen perässä. Ja samalla juostiin hyvän yhteishengen ja tutustumisen takia, juostiin lähemmäksi toista ihmistä.

On monia syitä juosta elämänsä läpi. Sitä voi juosta terveyden perässä, treenata ihan hulluna, jotta pysyisi kuosissa. Sitten voi juosta rahan takii, tehdä mitä vaan, jotta saisi fyrkkaa. Voi juosta työn perässä. Opiskella, päntätä, hoitaa läksyt kuntoon, valita oikeita aineita, tehdä suunnitelmia ja valvoa pitkiä öitä, jotta saisi itselleen haluamansa työn tai edes jonkin homman. Voi juosta hyvinvoinnin tai maineen tai kunnian perässä tai minkä vaan, mikä on itselle tärkeää ja mitä arvostaa. Sen eteen sitä on sitten valmis tekemään ja juoksemaan hiki hatussa tai kieli pitkällä, usein ihan ilomielelläkin. Minkä perässä sinä siis juokset?

Tuo evankeliumin juoksujalkamies oli juossut rikkauksien perässä, hänellä oli paljon omaisuutta. Mutta en tiedä, oliko omaisuus tuonut hänelle elämään haluttua onnea, sillä nyt hän juoksee vastauksen perässä. Hänellä on Jeesukselle kysymys. ”Mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?”

Jeesuksella oli vastaus. Hän kehotti elämään oikein. Käskyjen mukaan. Tekemään toisille hyvää. Rakastamaan lähimmäistä. Antamaan rikkaudet köyhille. Että älä pidä kaikkea hyvää itselläsi, vaan anna muidenkin hyötyä siitä. Ei elämä ja sen hyvyys ole vain sinua varten. Se on kaikkia varten.

Ripari on kyllin pitkä aika saada selville, että näillä nuorilla on paljon hyvää. Paljon, mitä antaa. Monia lahjoja. Juoksemisen, pelaamisen, musiikin, piirtämisen, ajattelemisen, ihan vaan olemisen lahjoja. Ja ihan varmasti teillä jokaisella muullakin täällä on jokin lahja, jotain hyvää, mistä voi toisille jakaa. Joku tuolla jossain tarvitsee juuri sitä, mitä sinä voit antaa. Sinulla on mahdollisuus mennä ja olla toiselle hyvä, vaikka se joskus mahdottomalta tuntuisikin.

No, Jeesuksella on myös toinen vastaus. Että ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” On Jumalan mahdollisuuksista kiinni, pääseekö juoksujalkamies iankaikkiseen elämään. Sillä juoksujalkamies juoksi myös rikkauksien perässä. Ne olivat hänelle niin rakkaita, että ajatus luopumisesta teki kipeää. Hän oli ne haalinut itse. On vaikea päästää irti siitä, mitä on itse saanut aikaan. Mutta Jeesus kääntää juoksujalkamiehen ja meidän katseen kohti Jumalaa. Sitä, että Jumala on hyvä ja rakastava. Että Jumala antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme. Tätä elämää ja iankaikkista elämää varten.

Mutta vaikka juoksujalkamies olisi antanut kaikkensa, tai vaikka me antaisimme kaikkemme, emme voi sillä ostaa lippua taivaaseen. Lippu on Jumalan käsissä. Lippu on Jeesuksen ristillä. Jeesuksen ristillä on Jumalan rakkaus ja tuo rakkaus ei vaadi tai edellytä juoksemista sinne tai tänne tai sen ja tuon tekemistä ennen kuin olemme rakastettuja. Jumala rakastaa ehdoitta. Se on hänelle mahdollista.

Sillä opettelimme riparilla muutakin kuin juoksemaan asioiden perässä tai pohtimaan, miten pitäisi elää toisten kanssa. Opeteltiin, että aina ei tarvitse juosta, saa pysähtyä välillä ja koettaa olla huoleton. Aina ei tartte ”syttyy ja räjähtää”. Riittää, kun on vain. Saa olla hiljaa ja aloillaan. Kuunnella omia ajatuksiaan, oman sydämensä ääntä. Kuunnella Jumalan hiljaisuutta. Antaa sydämen lyödä, hengityksen kulkea ja tuntea että Jumala on läsnä. Luottaa siihen, että Jeesus on kuin ystävä siinä vierellä ja pitää kättä olkapäällä. Ei tarvitse päteä tai yrittää olla jotakin muuta kuin on. Jeesus katsahtaa meitäkin tällaisina kuin olemme ja hän rakastaa meitä tällaisina kuin olemme. Ja koska me, jokaikinen meistä ollaan hänelle rakkaita, hän tahtoo, että me kohdeltaisiin toisiamme, muita hänelle rakkaita, hyvin. Jaettaisiin hyvää ja lovee. Että rakastettais toisiamme niin kuin hän on rakastanut meitä. Koska kaikki ollaan rakkaita, en vain minä tai sinä, vaan ihan jokainen.

Se, minkä perässä juoksemme, määrää elämäämme. Jos Jumala saa määrätä elämäämme, tai voisi myös sanoa, että jos rakkaus saa määrätä elämäämme, elämän ei tarvitse olla juoksemista ja tekemistä, riittää että elämä on olemista ja elämistä. Ja sitä minä toivon teille nuorille. Toivon, että elämä ei olisi vain odotusten täyttämistä tai suorituksia, vaan että elämä voisi olla teille enemmän olemista ja pysähtymistä ja elämistä rakastettuna just sinuna itsenäsi. Olet rakastettu, jotta voit rakastaa toisia. Olet siunattu olemaan siunaukseksi muille. 

Juoskaa edelleen kysymysten kanssa ja vastausten perässä. Olkaa rohkeita, juoskaa ja etsikää rakkautta. Uskaltakaa pysähtyä ja luottaa, että rakkaus on siinäkin sun kanssa, vaikka olisit ihan paikoillaan. Voit vaikka hypistellä rukoushelmiä ja muistaa: 

Sinä olet rajaton, sinä olet lähellä, sinä olet valo. 
Ota yksinäisyyteni, olen sinun. 
Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä.

Nyt rakkaat nuoret, suuret ihmeet, astukaa alttarin ääreen.

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Tuhlaajapojan mantelitumake (päivän saarna vol. 2)

Konfirmaatio 2.7.2017 klo 14 Taulumäen kirkko 
VIRO 9952

SAARNA

Riparilla oppii monenlaista. Minä opin, että on hyvä silittää kaveria käsivarresta. Sillä tavoin voi nimittäin lähettää viestejä aivoissamme olevalle mantelitumakkeelle, että kaikki on hyvin, olet turvassa, pelko pois, kaikki järjestyy. Voitaisiinkin nyt lisätä vieruskaverin hyvinvointia ja silittää häntä hetki. Jos ei halua silittää niin halaus ajaa saman asian.  Tai voi silittää itseäänkin. Viesti menee perille. Kaikki on hyvin, olen tässä lähellä, ei ole mitään hätää, vaikka pappi aloittikin juuri saarnan.

Eikä meillä ollut mitään hätää riparillakaan. Jokainen sai olla oma itsensä. Oltiin hyvässä hoidossa. Ruokaa riitti. Saatiin uusia kavereita. Nähtiin uusia paikkoja. Vaikka vähän meinasi joitakin pelottaa Suur Munamäelle eli Baltian korkeimpaan kohtaan pystytetyssä näkötornissa.

Näiden nuorten kanssa oli hyvä olla yhdessä, oli hyvä oppia elämästä, oli hyvä oppia Jumalasta. Siitä, millainen Jumala on, siitä millaista on tämä ihmisen elämä suhteessa toisiin ja suhteessa Jumalaan. 

Elinan ja Jessican lukema Jeesuksen vertaus oikeastaan jatkaa juuri tästä samasta teemasta. Millainen Jumala on? Millainen ihminen on?

Jeesus esittää vertauksen kahdesta veljeksestä ja heidän isästään. Toinen poika sai isältä omaisuuden ja päätti sitten lähteä. Poika lähtee. Isä päästää lähtemään. Isä avaa oven eikä seiso edessä. Nuoruus on sellaista etäisyyden ottamisen aikaa. Viikko riparilla on hyvä kokeilu, miltä tuntuu olla poissa kotoa. Siinä saattaa nuori kysellä, että onko ovi minun kohdallani auki. Saanko kokeilla rajojani? Luotetaanko minuun? Saanko itsenäistyä? Saanko minä etsiä omaa tietäni? Saanko yrittää, saanko erehtyä?

Tuhlaajapojalle ovi aukeni. Hän päätti lähteä kauas vieraille maille. Siellä hän menetti kaiken. Hukkasi yhteyden kotiin, yhteyden isään, yhteyden oikeastaan itseensäkin. Hän erehtyi. Mutta hän myös tajusi erehtyneensä. Entä sinä ja minä? Saammeko mekin palata takaisin, jos menee pieleen? Saammeko tehdä virheitä, vai onko kaikki sitten menetetty? Suljetaanko ovet takanamme? Kenen luokse voimme mennä, kun jäljellä ei ole enää mitään?

Poika palasi arkana kotiin. Kotona hänet otettiin rakkaudella vastaan. Isällä oli syli auki. Isä juoksi poikaa vastaan kädet levällään. Hän sulki pojan syliinsä, otti takaisin, antoi anteeksi ja järjesti iloisen juhlat.

Ehkä moni kyselee tänään mielessään, saanko olla sellainen kuin olen. Saanko minäkin luottaa siihen, että minua rakastetaan tällaisena? Saanko minäkin iloita.

Saat. Sinäkin saat. Erehtyä, palata takaisin, iloita. Saat luottaa, että Jumalan syli, taivaan Isän syli on aina myös sinulle auki. Ja koska se on auki, me saamme tänään viettää tätä iloista juhlaa.

Konfirmaatio on elämän, nuoruuden ja ilon juhla. Se on myös uskon juhla. Konfirmaatio merkitsee vahvistamista. Se voi vahvistaa uskoa ja luottamusta Jumalaan, joka avaa sylinsä uudelleen ja uudelleen.

Sillä Jeesuksen vertaus kahdesta veljestä on oikeastaan vertaus siitä, millainen Jumala on ihmisiä, keskenään erilaisia ihmisiä ja paikkaansa kyseleviä ihmisiä kohtaan. Sekä tuhlaajaveljelle että sille, joka jäi kotiin, isä oli hyvä ja rakastava. Jumala on jokaista kohtaan rakastava Jumala. Hän on antelias ja anteeksiantava. Hän lahjoittaa hyvyyttään jokaiselle. Jokainen on Jumalan silmissä kaunis ja arvokas ja ainutlaatuinen helmi. Jokainen saa lausua sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.”

Miten sitten toimii rakastava Jumala? Minulle tuhlaajapojan isän toiminta kertoo siitä, että koska hän rakastaa, hän avaa oven ja antaa vapauden lähteä. Hän antaa etsiä, kulkea omia teitä ja kokeilla rajojaan. Saa valita, jäädäkö vai lähteäkö.

Rakastava Jumala odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.

Rakastava Jumala ottaa vastaan, kuin isä juoksee poikaa vastaan, Jumala tulee ihmistä vastaan.

Rakastava Jumala avaa sylinsä. On paikka, johon tulla.

Rakastava Jumala iloitsee. Jokaisesta näistä nuoresta Jumala iloitsee.

Eikä ole asiaa, joka voisi viedä liian kauas Jumalan ulottuvilta. Vaikka menisi kuinka kauas, vaikka menisi meren yli, vaikka menisi kauas vieraille maille, Baltiaakin kauemmas, silti saa aina tulla takaisin. Vaikka ajautuisi joskus elämässään Jumalasta etäälle tai usko Jumalaan olisi koetuksella, ei Jumalan syli silloinkaan mene kiinni. Hän pitää sylin auki, jotta me voitais aina palata hänen luokseen. Jotta me voitais tuntea ja kokea sen, kuinka rakkaita me hänelle ollaan.

Sillä Jumalan syli on turvallinen paikka. Kun isä halaa takaisin tullutta poikaa, välittyy viesti mantelitumakkeelle: kaikki on hyvin, ei mitään hätää, minä olen tässä, sinä olet minulle rakas.

Jumalan syli lähettää tämän viestin meille jokaiselle. Jumalan rakkaus meitä kohtaan on niin suuri, että me emme pääse sitä pakoon, vaikka minne menisimme, vaikka minne bussikuskimme Aki meitä kyydittäisi. Jumalan syli on siellä, missä sitä tarvitsemme ja kaipaamme.

Mutta Jumala ei pakota. Hän ei sulje meitä syliinsä väkisin. Hän antaa meidän valita. Hän antaa vapauden ottaa ja lähteä. Hän antaa mahdollisuuden tulla takaisin ja juosta syliin. Hän antaa mahdollisuuden jäädä hänen luokseen. Hän ei pakota, mutta hän lupaa itse: "katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Nuo sanat on kirjoitettu tuohon alttarikaiteeseen, jonka äärelle kohta astutte. Jeesus on luvannut olla kanssanne kaikki päivät tätä päivää ennen ja kaikki päivät tämän päivän jälkeen. Jumala on avannut sylinsä jo kasteessa ja jo silloin sulkenut sinut rakkauteensa. Alttarin ääressä voi luottaa siihen, että hän on joka päivä sun kanssa. Tänäänkin saa olla sylissä, joka on sinua varten auki. Sylissä, joka lupaa: Et ole yksin. Kaikki on hyvin, sillä sinä olet Jumalalle rakas.

Kun jotain avataan, voi jotain tapahtua

TAIDERIPARIN KONFIRMAATIO 2.7.2017 klo 10 Taulumäen kirkko

Toukokuussa sain puhelun. Tarvittiin saarnaaja konfirmaatioon, jonka ripariryhmälle ei ollut vielä omaa pappiakaan tiedossa. Saarnaaja piti kuitenkin saada sovittua, sillä konfirmaatiomessu radioitaisiin. Suostuin. Tänään sain sitten olla kahdessa iloisessa juhlassa, joiden ilosta vastasivat nuoret itse. Ensimmäinen oli radiojumalanpalvelus, toinen oman ryhmän konfirmaatio. Molemmista jäi hurjan hyvä mieli. Sellainen, että kun uskalletaan olla aitoja ja olennaisen äärellä, päästään kauas. Tai lähelle. Ytimeen.

Luuk. 15: 11-32
Jeesus sanoi:
    ”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
    Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
    Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
    Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”


Saarna

Avautuminen on monen asian edellytys. 
Ennen kuin piirtäjä ryhtyy piirtämään, hän avaa piirustuslehtiön, eikö vain. 
Soittaja avaa soitinkotelon. 
Maalaaja avaa maalirasian. 
Valokuvaaja avaa ensin kameralaukun ja kamerasta linssinsuojuksen. 
Laulaja avaa suunsa.
Näyttelijälle avataan esirippu.
Käsimimiikassa ja varjoteatterissa avataan kämmenet.

Avautuminen on edellytys monenlaiselle tekemiselle ja taiteelliselle olemiselle, kuten tälläkin riparilla on koettu. Vasta kun jotain avataan, voi jotain tapahtua. Myös yhteishengen kannalta avautuminen on tärkeää. Kun jokainen uskaltaa avautua edes hieman, oppivat erilaiset persoonat tulemaan juttuun. Yhdessä heittäydytään leikkeihin ja skaboihin ja kirjoittelemaan salaisille kirjeystäville. Huomataan, että jokainen saa olla sellainen, mitä on, ja että itse asiassa ollaankin aika samanhenkisiä.

Nuoruus on avautumisen aikaa. Maailma avautuu. Silmät avautuvat näkemään elämän monet värit ja sen huikeat ihmeet. Nuoruudessa avautuvat elämän tiet ja mahdollisuudet.

Riparilla avataan uskoa ja sen kysymyksiä. Sydänkin voi avautua. Tunteita herää. Ystävyyden nuput aukeavat.

Konfirmaatiossa avautuu tie moneen suuntaan. Saa oikeuden kummin tehtävään. Avautuu mahdollisuus ehtoollispöytään ihan itsekseen. Avautuu tie täysivaltaiseksi seurakunnan jäseneksi.

Avautuminen on siis ihan hyvä juttu. Myös tuossa Jeesuksen vertauksessa tuhlaajapojasta ja hänen veljestään on monia avautumisia. Ainakin kolme asiaa avautuu, nimittäin ovi, syli ja vaatekaappi.

Jeesuksen vertauksessa avautuu ovi pojalle, joka sai isältä omaisuuden ja joka päätti sitten lähteä. Poika lähtee. Isä päästää lähtemään. Nuoruus on sellaista etäisyyden ottamisen aikaa. Viikko riparilla on hyvä kokeilu, miltä tuntuu olla poissa kotoa. Siinä saattaa nuori kysellä, että onko ovi minun kohdallani auki. Saanko kokeilla rajojani? Luotetaanko minuun? Saanko itsenäistyä? Saanko minä etsiä omaa tietäni? Saanko yrittää, saanko erehtyä?

Tuhlaajapojalle ovi aukeni. Hän päätti lähteä kauas vieraille maille. Siellä hän kuitenkin menetti kaiken. Yhteyden kotiin, yhteyden isään, oikeastaan yhteyden omaan itseensäkin. Hän erehtyi ja tuhlasi lahjansa. Mutta hän myös tajusi erehtyneensä. Entä sinä ja minä? Saammeko mekin palata takaisin, jos menee pieleen? Saammeko tehdä virheitä, vai onko kaikki sitten menetetty? Suljetaanko ovet takanamme? Kenen luokse voimme mennä, kun jäljellä ei ole enää mitään?

Poika palasi arkana kotiin. Kotona hänet otettiin rakkaudella vastaan. Isällä oli siellä syli auki. Isä juoksi poikaa vastaan kädet levällään. Hän sulki pojan syliinsä, otti luokseen, antoi anteeksi ja järjesti iloiset juhlat. Avattiin vaatekaappi ja poika puettiin parhaisiin vaatteisiin. 

Ehkä moni kyselee tänään mielessään, saanko olla sellainen kuin olen. Saanko minäkin luottaa siihen, että minua rakastetaan tällaisena? Saanko minäkin iloita?

Saat. Sinäkin saat. Erehtyä, palata takaisin, iloita. Saat luottaa, että Jumalan syli, taivaan Isän syli on aina myös sinulle auki.

Sillä Jeesuksen vertaus kahdesta veljestä on oikeastaan vertaus siitä, millainen Jumala on ihmisiä, keskenään erilaisia ihmisiä kohtaan. Sekä tuhlaajaveljelle että sille, joka jäi kotiin, isä oli hyvä ja rakastava. Jumala on jokaista kohtaan rakastava Jumala. Hän on antelias ja anteeksiantava. Hän lahjoittaa omaisuuttaan ja hyvyyttään jokaiselle. Hänen kasvojensa edessä jokainen on hänen luomistyönsä taideteos ja mestaripiirros. Jokainen näistä nuorista on Luojan kaunein ajatus.

Miten rakastava Jumala sitten toimii? Minulle tuhlaajapojan isän toiminta kertoo siitä, että koska Jumala rakastaa, hän avaa oven ja antaa vapauden lähteä. Hän antaa etsiä, kulkea omia teitä, kokeilla rajoja. Saa valita, jäädäkö vai lähteäkö.

Rakastava Jumala odottaa. Ja odottaa. Ja odottaa.

Rakastava Jumala ottaa vastaan. Kuin isä juoksee poikaa vastaan, Jumala tulee ihmistä vastaan, ihmisen luo.

Rakastava Jumala avaa sylinsä.

Rakastava Jumala iloitsee. Hän iloitsee jokaisesta mestaripiirroksestaan. Jokaisesta näistä nuoresta Jumala iloitsee.

Eikä ole mitään asiaa, joka voisi viedä liian kauas rakastavan Jumalan ulottuvilta. Mikään riitasointu tai töhry paperilla, mikään sotku tai virheliike ei saa Jumalaa sulkemaan syliään. Vaan hän pitää sylin auki, jotta me voisimme päästä hänen luokseen ja voisimme kokea, miten rakkaita me hänelle ollaan.

Tänään nämä konfirmoitavat nuoret on puettu parhaisiin vaatteisiin. Heillä on yllään alba, valkoinen vaate, joka muistuttaa toisesta asusta, kastepuvusta. Jo kasteessa Jumala on avannut sylinsä ja sulkenut rakkauteensa. Jumalan rakkaus peittää ja suojaa meitä kuin albat nuorten yllä. Uskossa avautuu mahdollisuus joka päivä palata aina uudelleen siihen syliin, joka meille on kerran kasteessa avattu.

(Avautuminen on edellytys. Et voi sulkea ketään syliin, ellet ensin avaa syliä. Et voi vangita mielikuvitustasi paperille tai valokuvaan, ennen kuin avaat piirustuslehtiön tai kameran linssin. Jumala avaa sylinsä sulkeakseen sinut siihen. Sulkeakseen sinut rakkauteensa ja hyvyyteensä. Hän avaa sylinsä, jotta sinulla säilyy vapaus valita. Hän avaa oven, jotta sinulla säilyy vapaus lähteä. Hän avaa armon vaatekaapin, jotta sinulla säilyy vapaus, johon Kristus on sinut vapauttanut. Vapaus synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Siitä tuo valkoinen vaatekin muistuttaa.)

Jumalan sylin avautuminen on siis meille edellytys. Jumalan syli avautuu ja me saamme kokea rakkautta ja välittämistä, turvaa ja monenlaista hyvyyttä. Siitä sylistä, siitä rakastetuksi ja välitetyksi tulemisen kokemuksesta, turvallisuuden ja hyvyyden kokemuksesta voi meidän oma sylimme avautua. Me voimme avautua toisillemme niin, että äänemme soi, kätemme piirtävät, sisimpämme luomisvoimat aukeavat ja kaikenlaiset lahjamme pääsevät irti.

Siksi yhä piirtäkää, kuvatkaa, maalatkaa, huovuttakaa ja soittakaa. Uskaltakaa, heittäytykää ja eläkää tätä täyttä elämää ja ihmeellistä nuoruutta. Olkaa sylejä toinen toisillenne. Älkää tuhlatko lahjojanne. Sillä kun ne taidot ja lahjat laittaa käyttöön, voi aavistaa, että Jumala on antanut jokaiselle mahdollisuuden rakastaa ja jakaa ympärilleen hyvyyttä. Hän sulkee sinut syliinsä, jotta sinä voi sulkea syliisi koko maailman.

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Aarre on löydettävissä

Tänä sunnuntaina saarnasin Tartossa. Olemme täällä päin riparilla. Kirkossa oli reilut 30 seurakuntalaista, me tuotiin 28 lisää. Saarnan jälkeen nuoret lauloivat Juha Tapion Väsyneet maan. Joku huomasi vanhan naisen kyynelehtivän.

Saarna Tarton Jaanin kirkossa 18.6.2017
Katoavat ja katoamattomat aarteet

Matt. 13:44-46
Jeesus sanoi: ”Taivasten valtakunta on kuin peltoon kätketty aarre. Kun mies löysi sen, hän peitti sen uudelleen maahan, ja sitten hän iloissaan myi kaiken minkä omisti ja osti sen pellon. Taivasten valtakunta on myös tällainen. Kauppias etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden kallisarvoisen helmen, hän myi kaiken minkä omisti ja osti sen.”

Rakkaat ystävät, hyvät tartolaiset. Terveiset Jyväskylästä, Suomesta. Olemme saaneet rippikouluryhmän kanssa viettää leiriä kauniissa maassanne. Täällä näemme, kuinka Jumala antaa meille monenlaista hyvää. Olemme löytäneet monia asioita. Olemme löytäneet vieraanvaraisuutta, uusia kokemuksia luonnon keskellä, uusia ystäviä. Tänään löysimme tänne kirkkoon. On ilon ja kiitoksen paikka, kun saamme tulla yhteiseen messuun, saamme palvella yhteistä Jumalaa, oppia hänestä uutta ja kiittää häntä siitä, mitä hän on meille antanut.

Me ollaan rippikoulussa opeteltu tuntemaan Jeesusta ja hänen opetuksiaan. Jeesus opetti usein vertauksin. Hän kertoi tarinoita. Piirsi kuulijoiden mieliin kuvia. Miksi Jeesus teki niin? Ehkä kuvat ja esimerkkitarinat oli helpompia muistaa. Ehkä niitä oli helpompi ymmärtää, kun vertaukset nousivat tutusta ja tavallisesta elämästä. Ehkä täytyi käyttää vertauskuvia, kun puhuttiin asioista, joita on sanoilla vaikea tavoittaa. Siitä, millainen Jumala on. Siitä, millainen taivas on. Siitä, millainen on taivasten valtakunta. Uskon kieli tarvitsee kuvia, joita katsella.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu ja piirtää kuvan aarteesta. Hän vertaa taivasten valtakuntaa aarteeseen, joka on kätketty maahan. Taivasten valtakunta on siis jotain, mikä on kätketty, se on piilossa, se täytyy etsiä, mutta sen voi löytää. Taivasten valtakunta ei siis ole jotain, mikä kiiltää ja kimmeltää, kuten ne rikkaudet, joita me pidämme aarteina. Raha, auto, asunto, uusimmat trendivaatteet, kallis kello, tyylikkäät korut ja niin edelleen. Taivasten valtakunta on aarre, jonka löydettyään mies iloissaan myy kaiken, siis kaiken muun itselleen arvokkaan, kaikki muut aarteet, kellot ja korut, jotta voi ostaa löytämänsä aarteen. Taivasten valtakunta on siis jotain, minkä rinnalla muut aarteet kalpenevat eivätkä enää tunnukaan niin tärkeältä.

Sitten Jeesus vertaa taivasten valtakuntaa kallisarvoiseen helmeen. Sama idea kuin aarteen kohdalla. Kun kauppias löytää helmen, hän myy kaiken, jotta voi ostaa sen. Kauppias etsi helmiä. Mitä sinä etsit? Mitä sinä tavoittelet? Mitä sinä tarvitset? Jokainen etsii jotain, mihin turvautua. Jotain, minkä varassa voisi elää. Monelle se on jotain rikkauksia ja omaisuutta. On helppo ajatella, että voi rakentaa elämänsä omaisuuden varaan. Että kun on tarpeeksi varaa, ei ole mitään hätää. Että silloin elämästä selviää.

Mutta entä kun elämässä tulee eteen jokin tiukka paikka, koettelemus, vastoinkäyminen, josta ei noin vain rahalla pääsekään eroon. Entä kun uusi auto tai uudet tennarit eivät pelastakaan hädästä. Riparillakin pohditaan sitä, mikä elämässä on todella tärkeää, sitä, mikä on elämän tarkoitus. Kun ihminen etsii merkitystä elämälleen, sitä mitä hän voisi merkitä toisille ihmisille tai merkitä itselleen, löytyy aarre kätkettynä. Taivasten valtakunnassa, Jumalan luona, ihmisellä on merkitys ja apu tiukassa tilanteessa. Jumala paljastaa apunsa hiljaisuudessa, näkymättömissä, salaisuudessa. Ja mikä parasta, Jumalalle ei raha kelpaakaan. 

Luterilainen maailma viettää tänä vuonna reformaation merkkivuotta. 500 vuotta sitten Martti Luther etsi merkitystä Jumalan edessä. Hän löysi ahdinkoonsa pelastavan sanan Raamatun kätköistä. Lutherin löydön voi tiivistää iskulauseeseen: ”Ihminen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen tähden.” Armo on Jumalan lahja. Se ei maksa mitään. Se on ilmainen aarre, joka odottaa löytäjäänsä. Usko voi sydämen kätköissä etsiä ja löytää sen.

Ei siis väliä onko rikkain tai köyhin, Jumalan edessä jokainen on kallisarvoinen helmi sellaisenaan. Jokainen on Jumalalle rakas. Sen merkityksen löytyminen on aarre, jonka rinnalla kaikki muu menettää arvonsa. Sillä omaisuus hupenee ja häviää. Jumalalta ei armo koskaan lopu, sitä saa pyytää aina lisää. Vaikka kaikki olisi mennyt, rahat ja maine ja ystävyyssuhteet, armo pysyy. Jumala ei arvioi meitä sen perusteella mitä meillä on tai mitä meiltä puuttuu. Hän arvioi meitä sen perusteella, mitä hän voi meille antaa: rakkautta ilmaiseksi.

Siksi Jumala lähetti Jeesuksen maailmaan. Etsimään meitä, Jumalan kadonneita helmiä. Parantamaan sairaita, armahtamaan syntisiä, lunastamaan meidät eli ostamaan meidät vapaiksi kuolemalta. Jeesus tuli meidän luoksemme, jotta me pääsisimme Jumalan luokse. Jeesuksen ansiosta saamme elää lähellä Jumalaa, hänen aarteinaan. Saamme luottaa, että hän tahtoo omistaa meidät ja pitää meistä huolta.

Taivasten valtakunta, kätketty ja salainen. Valtakunta, jossa tärkeää on rakkaus. Jumalan todellisuus, jossa välitetään ja pidetään huolta. Jumalan rakkaus on valtakunta, joka odottaa meitä jokaista, jos sitä tahdomme etsiä. Me olemme päässeet tuon valtakunnan sisälle jo kasteessa. Kasteessa Jumala on kutsunut meidät valtakuntaansa ja luvannut rakastaa meitä kaikkina päivinä. Usein elämässä käy niin, että tuo valtakunta katoaa jonnekin elämän muiden tärkeiden asioiden alle piiloon. Elämässä on monenlaista hyvää. Jumala on antanut meille paljon. Ja hänen rakkautensa on löydettävissä aina uudestaan.

Katsotaan ristiä. Se kertoo Jumalan rakkaudesta. Katsotaan ympärillemme. Toiset ihmiset kertovat Jumalan rakkaudesta. Katsotaan kaunista luontoa. Se kertoo Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Taivasten valtakunta ja Jumalan rakkaus on löydettävissä. Ja kuten mies, joka löysi aarteen pellon kätköstä, mekin saamme iloita siitä, että olemme rakastettuja ja armahdettuja. Siksi ilo kiiltää kasvoillamme kauniimpana kuin kulta tai hopea. Tätä iloa me jaamme toisillemme ja se voi levitä naapurimaahan ja koko maailma

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kolmiot ja naamiot ja mitä näitä onkaan, että ymmärtäisi paremmin

Saarna Pyhän Kolminaisuuden päivänä 11.6.2017
Salattu Jumala
Saarn. 8: 16-17; Ef. 4: 1-6; Joh. 15: 1-10

”Vaikka ihminen kuinka ponnistelee yrittäessään ymmärtää, ei hän käsitä. Ja vaikka viisas väittäisikin ymmärtävänsä, ei hän kuitenkaan ymmärrä.”

Saarnaajan oivallus osuu tähän päivään kuin nenä päähän. Jumalan kanssa ymmärtäminen ja käsittäminen menee ponnisteluista huolimatta helposti pään rapsutteluksi.

Sanan ymmärtäminen taustalla on sana ympäri. Ymmärtäminen on ympäri kulkemista, asian kiertämistä ja katselua eri näkökulmista. Sitä paremmin ymmärtää, mitä enemmän jaksaa tarkastella eri suunnilta.

Sanan käsittäminen taustalla on puolestaan kädet. Käsittäminen on sitä, että tartutaan asiasta kiinni, otetaan se käsiinsä ja tutkitaan ja hypistellään vähän lähemmin.

Mutta Jumalaa ei voi sillä tavalla ymmärtää tai käsittää. Emme voi kulkea Jumalan ympäri. Emme voi pyöritellä Jumalaa käsissämme. Hän on liian suuri sellaiseen. Ennemminkin Jumala ympäröi meitä, hän pitää meitä käsissään. Hän ymmärtää ja käsittää meidät, sillä hän on meidät luonut, lunastanut ja pyhittänyt.

Vaikka Jumala on salattu ja ymmärrystämme suurempi, usko pyrkii aina ymmärtämään, tai ainakin ihmettelemään, hämmästellen katselemaan ja tutkimaan, millainen Jumala on.

Tänään katselemme Jumalaa kolmesta näkökulmasta. Kristityt ovat ensimmäisistä vuosisadoista lähtien puhuneet kolmiyhteisestä Jumalasta. Se on yritys kuvata sitä, miten Jumala toimii suhteessa ihmiseen. Yksi tapa kuvata Jumalan kolmea persoonaa on käyttää symboleita. Siitä messumonisteestakin löytyy tasasivuinen kolmio, ja sen sisältä lisää symboleja. Palava pensas, jossa Jumala ilmestyi Moosekselle. Betlehemin tähti Jumalan Pojan syntymän merkiksi. Kyyhkynen Pyhän Hengen symbolina. Kolmiossa on kolme kulmaa, kuten Jumalalla on kolmea persoonaa. Kolmion kulmista voi meitä kohti osoittaa aina vain yksi kulma kerrallaan. Jokainen kulma kertoo jotain Jumalasta. Jumala lähestyy meitä Isänä tai Poikana tai Pyhänä Henkenä. Voisiko usko kolmiyhteiseen Jumalaan merkitä jotain sellaista, että katselemme Jumalaa ja hänen tekojaan eri näkökulmista, voimme nähdä vain vähän kerrallaan siitä, millainen Jumala on ja millainen on hänen suhteensa meihin.

Sanotaan, että Jumalalla on kolme persoonaa. Sana persoona tarkoitti alunperin naamiota, jonka kreikan näyttelijät asettivat kasvoilleen esittäessään eri rooleja. Ehkä yksi ja sama Jumala laittaakin kasvoilleen aina eri naamion, lähestyy meitä eri rooleista, eri tehtävistä käsin. Lähestyy meitä naamioituneena, salattuna, joskus myös tuntemattomana. Emme aina edes tajua, miten Jumala elämässämme toimii, miten paljon ja millä tavoin. Se on ihmeellistä.

Jumalaa on mahdotonta rajoittaa sanoihin ja mielikuviin. Mutta koska yritämme ymmärtää, tahdomme Jumalan tuntea, me tarvitsemme joitakin sanoja ja joitakin kuvia. Joku onkin sanonut, että Jumala on niin suuri, että emme voi hänestä puhua mitään, mutta koska Jumala on niin suuri, hänestä on pakko puhua.

Tänään haluaisin etsiä merkitystä kolmelle kuvalle täällä Kaupunginkirkossa. Täällä on paljon erilaisia symboleja, rikasta kuvakieltä, puhuttelevia lasimaalauksia, paljon kaunista katseltavaa. Mutta keskitytään tänään kolmeen eri kuvaan. 

Ensiksi katselen tähtiä. Täällä me vietämme messua aina tähtitaivaan alla. Tähdet kertovat Jumalasta Isänä, taivaan ja maan Luojana. Kun me istumme ja katsomme, hengitämme ja ihmettelemme, voi tulla tunne, että miten pieniä me tähtien vinkkelistä ollaankaan. Mutta samalla me istumme, katsomme, hengitämme, koska Jumala on tahtonut niin. Hän on tahtonut antaa meille elämän. Hän on tahtonut antaa meille jalat, joilla tulla koolle. SIlmät, joilla katsella. Aivot, joilla ajatella ja synnyttää merkityksiä. Me olemme itsekin symboli Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta. Tässä tähtitaivaan alla.

Toinen symboli, jota katselen, on tuo merkillinen kirjainyhdistelmä alttaripöydässä olevan ympyrän sisällä. IHS. Oletko miettinyt mistä nuo kirjaimet tulevat? Sillä kyseessä ei ole Imatran tai Ilmajoen tai mikään muukaan Hiihtoseura. Kyseessä on kyllä lyhenne, mutta kyseessä ovat kreikkalaiset isot kirjaimet I, pitkä E ja S. Kreikan pitkä e eli eeta, näyttää meidän Hoolta. Siksi se hämää. Oikeasti siinä ei siis lue IHS vaan IES. Lausuttuna se sanotaan Iees. Suomalaisittain siinä lukisi Jees. Se on Jeesuksen lyhenne samaan tapaan kuin vaikkapa Johanneksen lyhenne on Joh ja Efesolaiskirjeen lyhenne on Ef. 

Alunperin IES on siis lyhenne nimelle Jeesus, mutta sille on annettu myös muita merkityksiä, kun on haluttu lukea siinä nimenomaan IHS. Silloin lyhenteen on sanottu tulevan kreikan sanoista Iesus, Huios, Soter. Suomeksi Jeesus, Poika, Pelastaja. Alttaripöytään on siis merkitty, kuka on tuon pöydän isäntä. Kuka tarjoilee siinä anteeksiantamuksen ja sovinnnon ateriaa. Ja mistä tuossa ateriassa on kysymys. 

”Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä.” sanoo Jeesus päivän evankeliumissa. Poika rakastaa meitä Isän rakkaudella. Isä rakastaa meitä, tuon rakkauden me kohtaamme, kun katselemme kaikkea mitä Jumala on luonut. Poika rakastaa meitä ja tuon rakkauden me kohtaamme, kun käymme tuohon Jeesuksen isännöimään pöytään, jossa hän antaa itsensä meille. Poika on lunastanut meidät vapaiksi synnistä ja kuolemasta. Hän on kuollut meidän puolestamme. Hänen rakkaudestaan me saamme anteeksi ja uuden elämän. Vaikka tähtien alla tuntisimme itsemme kuinka pieniksi ja vähäisiksi tahansa, Jumala on tahtonut rakastaa juuri meitä ja pelastaa Poikansa kautta juuri meidät. 

Kolmas symboli, jota tänään katselen, on tuo messumonisteen kolmiostakin löytyvä kyyhkynen. Kirkosta kyyhkynen löytyy alttarin yläpuolella, aivan tuosta alttaritaulun päältä. Kuten viime sunnuntain, helluntain sanoma muistutti, kyyhkysellä kuvataan Pyhää Henkeä, joka laskeutuu linnun lailla meidän luoksemme. Pyhä Henki on Jumalan kolmas persoona. Pyhä Henki on se, joka synnyttää ja saa meissä aikaan uskon Jumalaan. Hän välittää meille Isän rakkauden ja Pojan rakkauden. Hän toimii sanan ja sakramenttien kautta.

Pyhä Henki saa meissä aikaan hyviä hedelmiä, kun pysymme kiinni Kristuksessa, kuin oksa pysyy kiinni puussa tai köynnöksessä. Mitä tuo kiinni pysyminen voisi olla? Ainakin se voisi olla sitä, että tulemme koolle, vietämme aikaa kirkossa, ihmettelemme yhdessä, olemme yhdessä Kristuksen ruumis tai oksista koostuva puu. Seurakunta on Kristuksen ruumis. Sen jäseninä me olemme kiinni Kristuksessa. Ilman häntä me emme saa aikaan mitään. Siksi me tarvitsemme yhteyttä. Tuon yhteyden me saamme kokea, kun Pyhä Henki välittää meille Jumalan rakkauden sanansa kautta, kasteen kautta ja ehtoollisen kautta. Kyyhkynen alttarin yläpuolella kuvaa sitä, kuinka Pyhä Henki voi auttaa meitä luottamaan ehtoollisen lahjaan. Pyhä Henki tuo leivässä ja viinissä Kristuksen meidän luoksemme. Saamme ottaa vastaan pelastuksen lahjan. Meidät on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Meidät on kasteessa liitetty oksina viinipuuhun. Meidät on liitetty Jumalan rakkauteen. Isän rakkauteen. Pojan rakkauteen. Pyhän Hengen vakuuttamaan ja välittämään rakkauteen.

Jumala toimii monin tavoin. Me saamme katsella hänen salaisuuttaan monelta puolelta. Kukin aina omasta elämän kulmastaan käsin. Vaikka Jumala on salattu, vaikka häntä ei täysin ymmärtäisi tai käsittäisi, vaikka hänellä on monia naamioita, on kaikkien noiden naamareiden takana joku, joka rakastaa meitä tällaisina kuin olemme. Hän on meidät luonut tällaisiksi. Hän tahtoo, että voimme elää lähellä häntä. Hän tahtoo antaa meille uuden elämän ja mahdollisuuden hänen yhteydessään. Hän on kanssamme joka hetki. Hän ymmärtää meitä ja ympäröi meitä rakkaudellaan. Saamme olla ja ihmetellä hänen käsissään, hänen sylissään, häntä lähellä. Saamme tunnustaa uskomme tai sen pienuuden, saamme ylistää Jumalaa hänen rakkaudestaan ja pelastusteoistaan nousemalla lausumaan uskontunnustuksen.