Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Tapaninpäivänä tunnelma muuttuu

Saarna Tapaninpäivänä 26.12.2013 2. Aik. 24:18-21;  Ap. t. 6: 8, 11-15, 7: 51-60 ;  Luuk. 12: 8-12 Jos palautamme vielä mieleemme jouluevankeliumin, muistamme kuinka siinä on yksi selkeä ydinsanoma: Vapahtaja on syntynyt. Jumala toimii ihmiskunnan hyväksi. Tapaninpäivän raamatuntekstit liittyvät tähän sanomaan. Jumala toimii. Pyhä Henki toimii. Henki valtasi Sakarjan. Stefanos oli täynnä Pyhää Henkeä. Pyhä Henki neuvoo meitä, lupaa Jeesus. Jumala toimii. Eikä hän pidä joululomaa, vaan toimii myös jouluna. Joulun herkkyydessä Pyhä Henki puhuttelee meitä, soittelee meissä liikuttavia säveliä, virittää mielen joulun ilosanoman taajuudelle. Seimen äärellä Henki koskettaa meitä syvästi ja saa meidät uskomaan hyvään ja ihmeelliseen sanomaan Vapahtajasta. Jotenkin on vain kovin suuri tuo harppaus joulun kauniista ja armorikkaasta asetelmasta tapaninpäivän kuviin ja tunnelmiin. Voisi jopa kysyä, että miten tapaninpäivä muka edes liittyy jouluun? Mitä tekemistä Stefanoksell

Joulu on kirkossa

Jouluaaton saarna, jossa reippaalla otteella hyödynsin sakasti.evl.fi -aineistoa. Kiitos ideoijille! JOULU ON KIRKOSSA Lammas Siellä oli paimenia yöllä kedolla vartioimassa laumaansa. Löydätkö täältä kirkosta lampaan? Lammas on pehmeä. Voidaan silittää lammasta tekemällä näin. [silitetään kättä] On hyvä, että näillä lampailla on kavereita. Lampaat ovat laumaeläimiä. Ne tarvitsevat laumaa ja paimenta. Yhdessä on turvallisempaa, helpompaa, mukavampaa. Tässä mekin olemme yhdessä koolla. Kuten lampaat, mekin tarvitsemme toisiamme. Me tarvitsemme lähelle jonkun, joka välittää ja huolehtii. Nyt on hyvä hetki vaikka sanoa siinä vieressä istuvalle, kuinka tärkeä hän on. Että on tärkeää, että olet meidän perheessä. Että on tärkeää istua tässä vieressäsi. Koska sinä olet siinä, minä en ole yksin. Me tarvitsemme toisiamme. Me etsimme toisistamme turvaa, ehkä anteeksiantamusta, ehkä luottamusta, ehkä lämpöä ja valoa. Me etsimme yhdessä, niin kuin lampaatkin etsivät. Ja ehk

Älkää olko tyhmiä! eli toisen rippikoulusunnuntain saarna

Saarna Tilkkutäkkimessussa 17.11.2013 Rippikoulusunnuntai Lahjaharjun kappelissa (Valvomisen sunnuntai) Matt. 25:1-13 Tässä tekstissä on monta hämärää kohtaa. Monta sellaista, joita täytyisi hieman valaista. Asioita, joita ei ihan heti välttämättä tajua. Kuten vaikkapa se, miksi morsiusneitojen piti lähteä sulhasta vastaan. Tai se, kuka huutaa keskellä yötä, että ylkä, siis sulhanen, tulee. Tai, että mitä tekemistä sulhasen tuntemisella ja ajoissa ehtimisellä on toisiinsa, kun myöhästyneille sanotaan: minä en tunne teitä. Jeesus puhui usein vertauksin. Kaikkiin emme löydä nyt  selvyyttä tai vastauksia. Jotain jää omalle pohdinnalle ja selvittelylle. Mutta osoitetaanko lampulla ainakin tätä tuntemiskysymystä kohti? Sillä vaikuttaisi siltä, että kannattaisi tuntea tämä sulhanen, joka saapuu, jotta pääsee juhliin mukaan. Jos bileiden isäntä ei tunne vierasta, voi bileisiin pääsy mennä sivu suun. Ei niihin kuokkimaan olla menossa, vaan kutsuttuna. Jokainen on kutsuttu

Omaa tietä etsimässä - saarna rippikoulusunnuntaina, isänpäivänä 10.11.2013

Tekstit: Saarn. 3:1-11; 1.Kor. 15:35-44; Matt. 9:18-26 Viikonlopun leirillä me pohdimme isosten sitä, kuinka meillä on usein erilaisia rooleja. Kuin naamareita, joiden taakse piiloudumme. Nuorten kanssa etsittiin yhdessä rohkeutta olla oma itsemme. Ettei tarvitse vetää mitään roolia. Mutta tänään, isänpäivänä, rippikoulun alkaessa, jumalanpalveluksessa kysyn silti, kehen noista Jeesuksen kohtaamista ihmisistä sinun on helpoin samastua? Isään, joka pyytää apua lapselleen? Vai kärsivään, mutta rohkeaan naiseen? Tai ehkä tuohon lapseen, nuoreen josta isä on huolissaan? Jumala, minun käteni eivät yllä suojelemaan lastani hänen matkoillaan. Uskon, että se on monen isän ja äidin huokaus. Vanhemmat rakastavat, välittävät, huolehtivat. Vaikka välillä tuntuisi että he vain hössöttävät tai tekevät elämästä vaikeaa. Mutta he rakastavat. Siltikin. Vaikka isä tahtoo suojella lasta kaikelta, mitä ikinä hän keksisi pelätä, ja vaikka äiti pitäisi lapsen aina lähellään, tietää hän että oma turva ja

Unelmien maailma

Saarna 3.11.2013 Kaupunginkirkon messussa klo 10 24. sunnuntai helluntaista Kahden valtakunnan kansalaisena 1.Aik. 29: 10-12; Fil. 3: 17-4: 1 Matt. 22: 15-22 Fariseukset menivät neuvottelemaan keskenään, miten saisivat Jeesuksen sanoistaan ansaan. He lähettivät hänen luokseen opetuslapsiaan yhdessä Herodeksen kannattajien kanssa. Nämä sanoivat: ”Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Jumalan tietä totuuden mukaisesti. Sinä olet ihmisistä riippumaton etkä tee eroa heidän välillään. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei?” Mutta Jeesus huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: ”Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkää sitä rahaa, jolla maksatte veronne.” He ottivat esiin denaarin. Jeesus kysyi heiltä: ”Kenen kuva ja nimi siinä on?” ”Keisarin”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.” Kuullessaan tämän he hämmästy

Huolenpitoa huolehtijoille

Saarna Kaupunginkirkossa 8.9.2013   Ps.127:1-2; Gal.6:2-10; Matt.6:25-34 ” Jokaisen on kannettava oma kuormansa” kirjoitti Paavali. Jokaisella on oma kuormansa. Oma taakka, jota kantaa ja joka päivän matkalla painaa. Ehkä huoli huomisesta, ehkä läheisen vointi, ehkä oma paha olo. Ehkä olet tänään kantanut oman kuormasi tänne kirkkoon, tuonut sen Jumalan eteen. Luottaen Jumalan huolenpitoon, turvautuen siihen, että Jumala pitää sinusta kuormasi allakin huolta. ” Älkää murehtiko” sanoi Jeesus. Mutta entä kun murheesta voi tulla se taakka. Kuorma, jota kannan ja murehdin. Kuinka olla murehtimatta. Kuinka olla huolehtimatta, kun on paljon huolehdittavaa. Tulee mieleen arkinen tilanne vaikkapa lapsiperheessä. Ainakin pienten lasten vanhempana tuo Jeesuksen kielto koettelee. Kun pitäisi päivä toisensa perään saada pöytään jotain kunnon syötävää ja pyykit pestyä, tuo huoleton suhtautuminen muonitukseen ja vaatehuoltoon kuulostaa epäreilulta. Mitä arjesta tulisi jos tuolla

Merkityksistä, niiden aukenemisesta, ja sensellaisesta

Lahjaharjun kappelissa 18.8.2013 13.su hell Jeesus, parantajamme Mark. 7: 31-37 Jeesus lähti sitten taas Tyroksen seudulta ja tuli Sidonin ja Dekapoliin alueen kautta Galileanjärvelle. Siellä hänen luokseen tuotiin kuuro mies, joka ei pystynyt kunnolla puhumaan, ja häntä pyydettiin panemaan kätensä miehen päälle. Jeesus otti hänet erilleen väkijoukosta, pani sormensa hänen korviinsa, sylkäisi ja kosketti hänen kieltään. Sitten hän katsahti taivaalle, huokasi ja sanoi kuurolle: »Effata.» Se merkitsee: aukene. Silloin miehen korvat aukenivat ja hänen kielensä vapautui, niin että hän puhui selkeästi. Jeesus kielsi ihmisiä kertomasta tästä kenellekään, mutta mitä enemmän hän heitä kielsi, sitä enemmän he levittivät siitä tietoa. Kaikki olivat ylen määrin hämmästyksissään ja sanoivat: »Hyvin hän on kaiken tehnyt. Kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan. Saarna Tämä on kertomus uskosta. Ja kertomus parantumisesta, eikö vain. Ja sen äärellä mieleeni tuleekin kaksi

Vuorisaarna?

Saarna 14.7.2013 Kaupunginkirkossa Kirkastussunnuntai Nouskaa, älkää pelätkö, rohkaisee Jeesus opetuslapsia. Nouskaa. Nouskaa vuorelle, nostakaa katseenne minuun, tulkaa mukaani, seuratkaa minua. Kirkastussunnuntai on suuri päivä, valkoinen Kristus-juhla. Silti ajattelen arkea. Ajattelen, kuinka Jeesuksen seurassa kulkeminen oli opetuslapsille paljon muuta kuin juhlahumua. Ehkä se oli alituista ihmettelyä ja kysymyksiä reppu pullollaan. Aprikoimista, että kuka tämä mies, kuka tämä Jeesus oikeastaan on. Innostumista Jeesuksen seurasta, silti pettymistä ja toivottomuutta kun matka vei lähemmäs Golgataa. Ajattelen, kuinka opetuslapsena eläminen ja kasvaminen on usein juuri sitä kivikkoista vuoristopolkua, vai mitä sinä tuumaat? Ajattelen, että ehkäpä siksi tarvitsemme kirkastusvuoren. Huipun, josta näkee paremmin, paikan jossa ilma on raikkaampaa hengittää. Emmekö tarvitse tuota valoa, joka Kristuksesta hohtaa, kun oma soihtumme, uskon soihtumme hiipuu. On nostet