Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2011.

Armon vuotta 2012

Luuk 13:6-9:
Jeesus esitti vielä vertauksen: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'"


Vielä yksi vuosi. Vielä yksi vuosi armonaikaa viikunapuulle. Vielä yksi vuosi armonaikaa meille.

Oletko tehnyt uudenvuodenlupauksia? Niiden kanssa kannattaa olla varovainen. Ettei vain lupaisi itselleen liikoja, kohtuuttomasti. Ettei lupaisi niin paljon, että lupauksesta kiinnipitäminen tai siihen pyrkiminen kääntyy itseään vastaan. Elämästä hälvenee ilo, kiitollisuuden tilalle tulee ryppyotsainen suorittamisen tarve.

Jeesuksen vertauksessa viikunapuu…

Siinä on rakkaus

Viikkomessun puhe 29.12.2011 klo 13

1. Joh. 4: 9-16

Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.

Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.



Puhe

Tuskin kukaan kaipasi jouluunsa talvimyrskyä, joka t…

takaisin juurille

nimittäin blogin kirjoittamisen juurille.

toissailtana lueskelin historiaa, blogitekstejäni neljän, lähes viiden vuoden takaa. kävi sellainen nostalgian kaihoisa tulva ylitseni. miten riisuttuna ja arkailemattomana nuori isä avasi sydäntään. ja minne tämä rohkeus ja ylpeys on peittoutunut.

nopeasti ynnättynä löydän neljä syytä. 1) facebook. status-päivitykset nielaisevat yksioikoisuudellaan luovuuden. 2) pappisviran julkisuus. se laittaa varovaiseksi. varovaisemmaksi. 3) lukijamäärän kasvu. en tiedä, ehkä puheiden julkaiseminen tai jokin muu selittämätön syy on tuonut blogilleni ja kirjoituksilleni kasvavan määrän uskollisia seuraajia. 4) aineksen ylitsevuotava runsaus.

huomaan, että kun jotain suurta elämässä tapahtuu ja se jää mainitsematta, on siihen hankalampi myöhemmin palata. kun näitä tapahtumia tulee lisää ja lisää, onkin yhtäkkiä vaikea aloittaa. mistään.

blogini alkujuurilla (käy selaamassa, jos tahdot, en jaksa tähän nyt nostaa poimintoja) oli selkeitä teemoja, joita sanojen av…

Jouluaattona 2011

Armorikasta joulua. Se on tämän päivän toivotukseni. Tämä joulu on erityisen armollinen, koska saan viettää sitä yksinomaan perheen kanssa. Viiden päivän jouluvapaa hellii muutenkin tämän syksyn jälkeen. Kaksi viimeistä kuukautta on ollut enemmän tai vähemmän stressaavaa aikaa mm. talonrakentamisen tähden.

Joulu on armon aikaa myös siksi, että se tulee joka vuosi. Olimmepa valmiit tai emme. Joka vuosi joulu meitä muistuttaa, että vaikka olemme monintavoin keskenkasvuisia, on täydellinen rakkaus laskettu meitä varten seimen oljille. Tämän armon varassa on hyvä kasvaa kokoon.

Tänään istuimme lasten kanssa Pyhäjärven kirkossa aattohartaudessa. Samassa kirkossa, samassa hartaudessa olen istunut itsekin lapsena. Sama evankeliumi, samat virret, sama kirkkokuoro. Vuosi vuoden jälkeen, joulu joululta, armo kestää. Osaavatko lapset käyttäytyä, olenko onnistunut heitä kasvattamaan, tai osaanko itse rentoutua ottamaan joulua vastaan, ne ovat toisarvoisia kysymyksiä sen rinnalla, mitä Jumala on min…

Kaikki mitä jouluun tarvitaan

Saarna 18.12.2011
4. adventtisunnuntai

Jes. 29: 17-19; Room. 15: 8-13;
Matt. 1: 18-24


Saarna

Marialla oli mukanaan jo matkalla Betlehemiin kaikki mitä jouluun tarvitaan.

Näin oivalsi piirtäjä Maija Paavilainen uusimman Kotimaa-lehden piirroksessaan. Piirroksessa, jossa tekivät matkaansa Joosef, Maria ja aasi. Mutta matkalla oli mukana muutakin. Joku muu. Kätkettynä silmiltämme. Piilossa mutta läsnä. Marialla oli jo matkalla Betlehemiin mukana kaikki mitä jouluun tarvitaan. Hän kantoi joulun suurta ihmettä.

Mutta mietitäänpä hetki tuota Marian tilannetta. Ja erityisesti Marian tilannetta ennen Jeesuksen syntymää. Sillä lapsen syntymisen ilo muuttaa asioita. Se saa ehkä unohtamaan raskauspahoinvoinnit ja synnytyskivut ja huolen siitä miten kaikesta selvitään. Mutta ennen syntymää tilanne on toinen.

Maria, nuori tyttö vasta, saa hämmästyttävät uutisen. Luukkaan evankeliumin 1. luvussa kerrotaan, kuinka enkeli ilmoittaa Marialle: ”Älä pelkää, Maria, Jumala on suonut sinulle armonsa. Sinä tul…

"Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle"

Saarna Kaupunginkirkon rippikoulusunnuntaina 6.11.2011

5. Moos. 31:6-8; Kol. 1:9-11;
Luuk.10:1-12

"Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle."

Miltä sinusta tuntuu uusissa tilanteissa? Tilanteissa, jotka ovat uusia, vieraita, sellaisia joista ei kovin paljon tiedä. Tilanteissa, joihin joku toinen on sinut ehkä lähettänyt tai joissa sinun täytyy olla syystä tai toisesta mukana.

Voin kertoa, että minua itseäni tuollaisissa tilanteissa usein hermostuttaa. Pelottaa, että jotain menee pieleen. Kaikkein eniten silloin, kun olen itse epävarma ja tuntuu ettei minulla ole homma hallussa.

Ne ovat usein niitä tilanteita tai polunpätkiä elämän matkalla, joissa tuntuu, ettei minulle ole annettu mukaan leipää, laukkua, sauvaakaan. Ei mitään kättä pidempää, jotain sellaista mihin tukeutua kun oma osaaminen, taito tai varmuus ei riitä ja matkanteko on hapuilevan pelokasta. Silloin tuntuu kuin olisin lammas susien keskellä. Avuttomana kaikkien mahdollisten uhkakuvien edessä. Mikä k…

Sydän kun auki on

Saarna Lohikosken rippikoulusunnuntaina 30.10.2011
Usko ja epäusko
Joh. 9:24-38

Millainen asunto tai huone sinulla on? Muuttuisiko sen sisustus, jos Jeesus sisustaisi sen? Entä millainen se olisi, jos sekä sinä että Jeesus asuisitte siellä yhdessä?

Laulussa laulettiin: ”Sydän kun auki on sinne Jeesus tekee asunnon.” Jeesus tulee luo. Jeesusta kiinnostaa elämämme. Häntä kiinnostaa, mitä sydämessämme on, mitä ajatuksissamme liikkuu. Mitä meille kuuluu? Mutta Jeesus ei käy peremmälle väkisin. Hän ei rymistele sisään kutsumattomana vieraana. Jeesus odottaa sydämen kynnyksellä, josko ovi olisi hänelle auki. Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.

Tai niin kuin yhdellä kesän riparilla laulettiin: "Sydän kun auki on sinne Jeesus tekee kaksion." Kaksio on asunto, jossa on huone minulle ja huone Jeesukselle. Oltaisiin Jeesuksen kanssa kämppiksiä. Minusta se on oikeastaan varsin hieno vertauskuva uskosta. Usko Jeesukseen on elämän jakamista hänen kanssaan. Luottamista siihen, että J…

Kiitos ja kaipuu

Saarna 25.9.2011
15. sunnuntai helluntaista
Kiitollisuus

Jes. 24: 14-16; 2. Kor. 9: 6-15;
Joh. 5: 1-15

Joka päivä on jotain kiitettävää. Ainakin jos haluamme uskoa skotlantilaista pappia Alexander Whytea. Hän oli tunnettu rukouksistaan, joihin hän aina löysi jotain, mistä olla kiitollinen.

Eräänä sunnuntaiaamuna, kun Whyte oli nousemassa lukupulpettiin rukoilemaan, ulkona oli todella ankea ja synkkä ilma. Eräs seurakuntalaisista ajatteli itsekseen, että ”pastorilla ei varmasti näin kurjana päivänä ole mitään kiitoksen sanoja meidän Herrallemme”. No, seurakuntalaisen yllätykseksi, Whyte aloitti rukouksen sanoen: ”Jumala, me kiitämme sinua siitä, että aina ei ole tällainen sää.”

Minulle tulee tästä kertomuksesta mieleen, että ehkä kiittämisessä tärkeintä ei ole se, mistä kiitetään, vaan se ketä kiitetään. On sanottu, että kiitos nostaa katseen lahjasta sen antajaan. Kiittäminen siirtää katseemme siitä, mitä saamme tai mitä olemme saaneet, häneen, joka on tämän lahjan antanut. Kiittäminen saa …

Mutta mitä tekeekään Isä?

Saarna Kaupunginkirkossa 11.7.2011 klo 10
4. sunnuntai helluntaista
Kadonnut ja jälleen löytynyt

Hoos. 12: 6-7; Room. 4: 1-8; Luuk. 15: 11-32

Tuhlaajapoika. Poika, joka sai isältä mitä pyysi. Poika, joka käänsi selkänsä ja lähti isästään kauas pois. Poika, joka tuhlasi kaiken, mitä isältään oli saanut. Poika, jonka oli paha elää isästä etäällä, kaukana, erossa.

Tähän poikaan on helppo samaistua. Eipä taida omakaan elämämme aina mennä niitä polkuja, joita soisimme. Tai joita Taivaallinen Isämme hyvyydessään toivoisi meidän kulkevan. Omaa matkaamme silmäillessämme saa tuhlaajapojan kertomus tuttuja sävyjä. Rivien välistä luemme ja kuulemme oman syntisyytemme, omat väärät valintamme, oman häpeämme kolkutuksen.

Mutta vaikka kyseessä onkin kertomus tuhlaajapojasta ja vaikka itsensä tutkistelu, sen oman polun tallaamisen arvioiminen onkin tärkeää, sopisiko, jos tänään tuhlaajapojan tai oman itsemme sijaan tarkastelisimmekin ennen kaikkea sitä, mitä tekee tässä kertomuksessa isä. Sillä eikö tämä k…

Sakkeuksille

Viikkomessun puhe 7.7.2011

Luuk. 19:1-10

Oletko mielestäsi rikas? Sakkeuksesta sanotaan, että hän oli hyvin rikas. Hän oli tehnyt rahaa korkeassa virassa toimiessaan, mutta myös vilpillä. Publikaaneja, noita veronkerääjiä, pidettiin syntisinä, koska he käyttivät asemaansa väärin, keräsivät ihmisille rahaa myös omaan pussiinsa. Varastivat, etsivät omaa etuaan.

Näin kaiketi oli Sakkeuskin rikkautensa koonnut. Mutta onko pankkitilin saldo tai kukkaron sisältö ainoa mittari, jolla voimme rikkautta arvioida? Joku on joskus antanut viisaan neuvon: ”Älä mittaa rikkauttasi niillä asioilla, jotka omistat, vaan niillä asioilla, joita vastaan et ole valmis ottamaan rahaa.”

Tällä määritelmällä jokainen meistä voi olla rikas. Meistä tekevät rikkaita ne asiat, joista emme tahdo luopua, emme mistään hinnasta. Perhe, läheiset, ystävät, terveys, seurakunta, usko. On paljon asioita, joita en vaihtaisi tai antaisi pois.

Ehkä Sakkeuskin ymmärsi, että Jeesuksen kohdatessaan hänen maallinen omaisuutensa ei lopu…

"Joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu"

Saarna 19.6.2011 Pyhän Kolminaisuuden päivä
Konfirmaatiomessu Viro 9951

Joh. 15:1-10

Kaksi päällimmäisintä muistoa riparista. Ensimmäinen viimeiseltä illalta Virossa. Istumme ringissä hämärässä yläkerrassa. Jokaisella on kädessään tuohus, rukouskynttilä. Yksi kerrallaan, vuorotellen tuohukset syttyvät. Liekki leviää. Valo kasvaa. On hyvä istua yhdessä. Jokainen saa sanoa, miltä tuntuu. Tuntuu, että huoneessa on rakkautta.

Toinen muisto. Paluumatkamme lopulta. Linja-auto jaksaa vielä viimeiset kilometrit. Linja-autossa soi laulu. Lauletaan yhdessä riparilauluja. On hyvä istua kyydissä. Laulu menee sydämeen. Tuntuu, että bussissa on rakkautta. Yhdessä lauletaan sun salaisista haaveistas, joissa "joku rakastaa sua niin että sydämeen sattuu."

Prinsessa Alice rakasti niin että sattui. Alice eli 1800-luvun Englannissa ja oli Englannin kuningatar Victorian tytär. Tarina kertoo, kuinka prinsessa Alicen lapsi oli sairastunut kurkkumätään. Lääkärit varoittivat ankarasti, ettei lasta saa …

Suojele näitä nuoria, varjele heitä.

Saarna 15.5.2011
Talviriparin 9944 konfirmaatiomessu
3. su pääsiäisestä (Jumalan kansan koti-ikävä)

Joh. 17: 11-17
Jeesus rukoili ja sanoi:
"Minä en enää ole maailmassa, mutta he jäävät maailmaan, kun tulen luoksesi. Pyhä Isä, suojele heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Kun olin heidän kanssaan, suojelin heitä nimesi voimalla, sen nimen, jonka olet minulle antanut. Minä varjelin heidät, eikä yksikään heistä joutunut hukkaan, paitsi se, jonka täytyi joutua kadotukseen, jotta kirjoitus kävisi toteen.
Nyt minä tulen sinun luoksesi. Puhun tämän, kun vielä olen maailmassa, jotta minun iloni täyttäisi heidät. Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuu…

Kuka lohduttais murheista mieltä?

Saarna 2. pääsiäispäivänä 25.4.2011
Ylösnouseen kohtaaminen

Joh. 20: 11-18

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu." Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois." Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi: "Rabbuuni!" - se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljill…

What Would You Do?

Palmusunnuntain saarna 17.4.2011

2. Kor. 2:14-17
Joh. 12:1-8

Saarna

Kuinka hän tekee Jeesukselle noin? Näin saattaisin hyvinkin Juudaksen kanssa kauhistella, jos olisin mukana tuossa pöytäseurueessa ja näkisin Marian kaatavan tuon hyvin kalliin nardusöljypullollisen Jeesuksen jalkoihin. Kuinka Maria tekee Jeesukselle noin?

Kuinka he tekevät Jeesukselle noin? Ihmettelisin yhdessä opetuslasten kanssa katsoessani palmunoksia heiluttavia pyhiinvaeltajia, pääsiäisjuhlille tulijoita, jotka ilohuudoin ottavat aasin varsalla ratsastavan Jeesuksen vastaan. Kuinka nämä ihmiset tekevät Jeesukselle noin?

Kuinka he saattavat tehdä Jeesukselle noin, hätääntyisin, kun sotilaat Getsemanessa ottavat Jeesuksen kiinni, vangiksi. Ja itkisin ääneen, kun he Golgatalla lyövät naulat Jeesuksen käsiin ja jalkoihin. Kuinka he ikinä voivat tehdä Jeesukselle noin, minun Jeesukselleni.

Minä ymmärtämätön. Opetuslasten tavoin olen kovin usein niin hidas käsittämään, mitä Jeesukselle hänen viimeisinä päivinään tapahtui. Mi…

Rukous ja usko

Saarna 20.3.2011
2. paastonajan sunnuntai
Rukous ja usko

Mark. 9:17-29
Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: "Opettaja, minä toin poikani sinun luoksesi. Hänessä on mykkä henki. Se ottaa hänet valtaansa missä vain. Se paiskaa hänet maahan, ja hän kuolaa ja kiristelee hampaitaan ja menee aivan jäykäksi. Pyysin, että opetuslapsesi ajaisivat hengen pois, mutta ei heistä ollut siihen."
Silloin Jeesus sanoi heille: "Voi tätä epäuskoista sukupolvea! Kuinka kauan minun on vielä oltava teidän keskuudessanne? Kuinka kauan minun pitää kestää teitä? Tuokaa poika minun luokseni." He toivat pojan Jeesuksen luo. Jeesuksen nähdessään henki heti kouristi poikaa, ja tämä kaatui, kieriskeli maassa ja kuolasi. Jeesus kysyi pojan isältä: "Kuinka kauan hänellä on ollut tämä vaiva?" "Pienestä pitäen", vastasi mies. "Henki on monet kerrat kaatanut hänet, jopa tuleen ja veteen, jotta saisi hänet tapetuksi. Sääli meitä ja auta, jos sinä jotakin voit!" "…

comeback

ystävänpäivä sai selaamaan blogiarkistoa. joskus olen jaksanut kirjoittaa. joskus potea syyllisyyttä siitä etten. viime aikoina en ole jaksanut kumpaakaan.

itseasiassa minulla on tämän blogin lisäksi sekä muistikirja satunnaisia muistiinpanoja varten että ns. psalmipäiväkirja johon on tarkoitus peilata kuulumisia psalmien kautta. sivuja ei juuri kulu mistään.

jos jotain täytyy syyttää, syytetään kaikkea sitä luomisen pakkoa, joka täytyy kärsiä toimittaakseen työnsä hyvin. vapaaehtoiseen runoiluun eivät näytä sanat riittävän.

ehkä virkaan kiinni kasvaminen on saanut aikaan myös sen, että kynnys kasvaa. kynnys julkisesti lausumiselle. kynnys kielen tasolle. huomaan ennen olleeni värikkäämpi. miksi sama mies harmaantuu?

ystävänpäivästä. soitin tänään ystävälle. vaikka ajat ja tilanteet muuttuvat, ystävät ja ikävä eivät. ne pysyvät väreinä kaiken tämän harmaan seassa.

kun yhteys saa vallita vain oman itsen ja oman historiansa, oman mielen ja sydämen välillä, vähitellen alkaa olla vaikea edes k…

Kristityn vaelluksesta

Saarna 9.1.2011
1. sunnuntai loppiaisesta

Kasteen lahja

Ps. 89:19–22,27–30; Jes. 61:1-3; Ap.t.8:26–40; Joh. 1: 29–34

Mitä kaste sinulle merkitsee?

Jotta tällaisen kysymyksen voi täältä saarnatuolista esittää, on ensin pysähdyttävä ja kysyttävä itseltään, mitä kaste minulle merkitsee. Siksi kutsun sinut mukaan jakamaan muutama etappi omasta kristityn vaelluksestani.

Kaikki alkoi, kun vanhempani toivat minut kasteelle ollessani pieni lapsi. 15-vuotiaana menin rippikouluun, minut konfirmoitiin ja minusta tuli seurakunnan itsenäinen jäsen. Tuttu polku monelle. Olin mukana seurakunnan nuorten toiminnassa, kuten isosena rippileireillä. En kuitenkaan kokenut, että usko olisi mitenkään korostunut elämässäni. Pidin siitä, että seurakuntanuorissa sain kuulua joukkoon, jossa sai turvallisesti olla oma itsensä.

Sitten täytin 17, tie teki mutkan, kun lähdin vaihto-oppilasvuodeksi Yhdysvaltoihin. Siellä jouduin käymään läpi suhdettani omaan uskooni ja omaan kasteeseeni ensimmäisen kerran toden teolla. Is…

uuden vuoden mitaton

lapsuudenkotona on ikkuna kuurassa.
ulkona pakkasta ja sininen hetki.
kuin hetki oli tämäkin vuosi,
joka loppui toki aivan ajallaan.

lapsena oltaisiin tänään kahlattu
hangesta eilisen raketteja.
lapsena, kun vähempi riitti.

aikuisena sitä miettii aikaa ja sen arvoa.
paljonko vuosi painaa.
paljonko vuodet hartioita.

ulkona yhä on sama piha
samat puut ja naapuritkin.
kaiken yllä vielä sama taivas.
tuon taivaan alla me muutumme.

ja koetamme muuttaa kaiken,
peittää ajan kulumat
kuin lumen puhtaudella.
mutta siihen ei luova kätemme pysty.