maanantai 17. joulukuuta 2007

maisteri

vaimoni on valmis.

juhlat saivat omankin työmotivaation kiitoradalle. lähtölaskenta käy kovin hitaasti, tammikuun alusta on ajattelukapasiteetti ladattu ruutia täyteen. vaan tuskinpa se iso g ihan raketin lailla tapahtuu.

onnea kuitenkin rouvalle!

perjantai 7. joulukuuta 2007

ristiäiset ja muita juhlimisen aiheita

sohvista tehtiin sunnuntaina luterilainen kristuksen seuraaja. juhla aiheutti myös seuraavat ilmiöt:

ylensyöminen. maanantaina aioin aloittaa pienen paaston jouluun asti. ei onnistunut millään. kakkua, torttua, makeisia, keksejä piti popsia, etteivät vain pääsisi pilaantumaan. olo kuitenkin pilaantui. se on ollut huono jo monta päivää.

angiina. juhlista (kaiketi) tarttunut. elialle nousi tiistaina korkea kuume. keskiviikkoiltaan odoteltiin, että lääkäriin lähdettiin. lastenklinikalla vierähti reilut pari tuntia, apteekissa tunti lisää. tänään kävimme lääkärin määräyksestä koko perhe nielunviljelyssä. tuloksia varrotaan.

tänään istuin pari tuntia kotikirjastossa konkordanssin ja gradutekstini seurassa. tein niin kovan löydön, että en voinut jatkaa tekemistä. ajatukset menivät tukkoon. hyvä niin. motivaatio sai tuulta alleen.

jouluun asti pysyvät silti jalat maassa. töitä piisaa, ensi perjantaina menen tenttiin ja joulun laittamistakin on. tänä vuonna jäämme näet jouluksi tänne. kotiin. perheenä. no, anoppi tulee viettoon mukaan.

uutta vuotta odotan. rauhallisempaa.

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

lasten kanssa

alan vasta tajuta, että minulla on aarre saviastioissa.

elämään olen kyennyt suhtautumaan iisimmin muutamina viime päivinä. se johtuu siitä, että olen saanut kalenteriini tilaa gradua varten. se rauhoittaa. melko ikävää seuraa olen kotona ollutkin, kun päässä hektisyys on pitänyt teknobileitä. siis sellaisia, joissa väkisin takova rytmi on jäänyt junnaamaan.

iisimpi perspektiivi on tarkoittanut yksyhteen lapsista nauttimista. vaikka olenkin joutunut heräämään töihin jo ennen kuutta, on kotona ollut helppo hymyillä. elian kanssa puuhastelu saattaa viedä hermot välillä liiterin taakse, mutta pääsääntöisesti suhtautuminen perheenisinä olemiseen on palkitsevaa ja korvaamatonta. vai mitä muuta voi sanoa pojasta, joka ottaa isiä sormesta, että vielä kerran rapsuttaisin nenänpäätä.

sohvista tulee sitäpaitsi iso tyttö. senkin tajuaminen on vienyt kummasti aikaa. ehkä syy-yhteyksien yksipuolinen havaitseminen, eli että vauvan tulo taloon on aiheuttanut väsymystä, stressiä ja uusia huolia, on vaikeuttanut ilon kokemista, kauneuden näkemistä ja rauhan elämistä. sillä kuten virsi 590 päättyy:

"rauha ja autuus on Lapsessa vain."

maanantai 26. marraskuuta 2007

jotain tännekin

olen ollut sanaton. asiaintilaa kuvattakoon siten. olen lisäksi: edennyt gradussa, hoitanut taloutta, perunut opintotukea, suntioinut liikaa, valvonut yöllä, aloittanut dieetin, lopettanut sen, löytänyt facebookin, järjestänyt ristiäisiä, iloinnut lapsista, menettänyt hermoni, innostunut kolikoista, selannut asuntoilmoituksia, miettinyt tulevaisuutta, menneitä. ja tätä päivää ja yötä.

perjantai 16. marraskuuta 2007

11 sanaa

töitä, vajaita öitä, kynttilöitä,

kotiolot, ketunkolot, ketunpojat polot,

muskarissa, tuska, pissatöitä.

perjantai 9. marraskuuta 2007

kuvia viime viikoilta


pikkumiehen maja


lapset
sohvukka

tutin ja kahvivehkeiden esittelyä omassa huoneessa


hietaniemi


väsynyt isi

encore

kentin ilme näkyy levyjen viimeisessä raidassa. ainakin se ilme, jota kaipasin, se jonka edessä on helppo avata sydämensä.

tiistain keikalla setti päättyi uuden levyn lopettavaan ensammast i sverigeen. livenä kappale kuulosti särmikkäämmän hyvältä. sopivan herkältä.

encoret avasi nerokkaasti puolestaan uutukaisen avausbiisi. sitä seurasi itselleni tuntematon, ff-sinkun kylkiäinen, vinternoll2. kolmas (!) encore olikin salaa toivomani, oma pitkäaikainen suosikkini: 747. upea kappale! (ja isolan viimeinen)

yleisö ei suvainnut yhtyeen poistumista, vaan alkoi vaatia en gång till! ja kävi kuin kävikin, että du&jagdödenin päättävä mannen i den vita hatten (16 år senare) sanoi viimeisen sanan. se jäi korviin soimaan koko kotimatkan ajaksi. kotona huomasin korvissa humisevan. vaan on se mahtavaa, kun soitetaan taidolla ja kovaa!

tässä illan soittolista suurinpiirtein (variaatio oli kiitettävä):

vy från ett luftSlott (tillbaka till samtiden)
berlin (tillbaka)
max 500 (du&jag döden)
columbus (tillbaka)
kungen är död (hagnesta hill)
pojken med hålet i handen (kent (!))
revolt iii (hagnesta)
lsd, någon? (tillbaka)
romeo återvänder ensam (du&jag, en ole aivan varma, tässä vaiheessa oli käytävä miestenhuoneessa)
kevlarsjäl (hagnesta)
generation ex (tillbaka)
music nonstop (hagnesta)
ingenting (tillbaka)
ensammast i sverige (tillbaka)

encore:
elefanter (tillbaka)
vinternoll2 (ff-singel)
747 (isola)

+en gång till:
mannen i den vita hatten (du&jag)

maanantai 5. marraskuuta 2007

autoista ja miehistä

tänään oli auton päivä. heräsimme pakkasaamuun, pihalla autojen ikkunat olivat umpikuurassa. joitakin päiviä ilmassa harhaillut ajatus renkaiden vaihtamisesta oli pantava käytäntöön.

aloitin noutamalla manuaalin hansikaslokerosta. nostin sen hyllyn päälle, jotta elia ei innostuisi. siitäkin. virhe. se ei saanut silmäystäkään ennen kuin olin jo ulkona tavaratilan kimpussa, saattelemassa perhettä kerhoon ja tonkimassa esiin välineitä. tunkkia, rengasavainta jne. ei löytynyt. mutteri, jonka kimppuun halusin päästä (vinssi), tarvitsi avaimen. sen lainasi naapuri, joka tutki lämmitystolpan säätöjä. kiersin mutterin auki asti. katsoin auton alle. vararengas! mukana tuli tunkki. mutta millä pölyn kyllästämä rengas takaisin alle? manuaali kertoi. pari tuntia myöhemmin.

palasin sisälle. etsin bilteman kuvaston ja sieltä lämmittimen johdon ja ristikkoavaimen. tein jo lähtöä ostoksille, kun tajusin manuaalin. se näytti rengasavaimen löytyvän verhoilusta. löysin. sitten verkkarit ylle ja uroon uhoa uhkuen ulos.

renkaiden vaihtaminen oli vapauttava kokemus. miehekäs puuhastelu auttoi purkamaan viime päivien uupumista elian kiukutteluun. nukahtamiset ovat olleet hirviöitä. viimeksi 42 minuuttia. aamut ovat olleet aikaisia. eilen klo 5.48. muuten olen nauttinut meidän poikien yhteisestä ajasta, jota olemme saaneet reilusti jakaa. uusin innostuksemme on kolikoiden keräilemine. ostimme kansionkin. siellä on jo suomen, ruotsin, norjan, tanskan ja amerikan rahoja. niitä hän silmät tuikkien esittelee äidille.

tänäänkin kävimme miesten kesken miesten asioilla. autotarvikeliikkeissä. biltemasta ei johtoa löytynyt, vaihdoimme motonetiin. katselimme työkaluja. elia naureskeli sanalle vatupassi. ostimme myös taskulampun ja uuden palapelin, joka vielä automatkan oli kiva mutta kotona synnytti kiukunpuuskan, kun lentokala ei suostunut asettumaan koloonsa.

näin isänpäivän alla mietin, mitä haluan pojalleni opettaa. kyllä, aion neuvoa hänelle, miten renkaat vaihdetaan, ja että se on miehen työ. mutta myös sen, että tunteiden näyttäminen on (miehellekin) jees, jopa must. kiukun, innon, kyllästymisen, ihmetyksen.

maanantai 29. lokakuuta 2007

julistus pimeästä lastenhuoneesta

autuaita ne, joiden lapset nukahtavat, että iltasatu ja naps. jokainen minuutti alle puolen tunnin on kiitoksen arvoinen ja syytä ottaa lahjana vastaan. autuaita nekin, jotka jaksavat ne kaikki kolmekymmentä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2007

talviaikaan siirtymisen sunnuntai

elia on nuhassa. kuumetta ei onneksi ole. päivän juttu ovat kuitit ja muut lappuset. vanha junalippu kädessä nukahdettiin päiväunillekin.

sohvi nukkuu varsin paljon - päivisin. öisinkin nukutaan mutta kyllä kukutaankin. viime yönä valvoin tytön kanssa puolikolmeen.

huomenna palaan töihin. kahden viikon isyysloma loppuu, mutta arkeen astutaan pehmeästi. se on tavoite. yritän olla niin paljon kotona kuin voin. töitä on tehtävä hieman. gradun ääreen palaan ehkä vasta seuraavalla viikolla. riippuen siitä, miten puhki kotona ollaan.

tämän viikonlopun muihin mainittaviin kokemuksiin kuuluvat perjantailta muskari (isin neitsytmatka tämän syksyn osalta, tulevien perjantaiaamujen sijoituspaikka on sitten siellä), lauantailta kirja- ja viinimessut (tunnelmia kenties myöhemmin), tältä päivältä auton imuroiminen elian kanssa(!), mikä oli tehtävä, muistutti muista autoon liittyvistä velvoitteista ja sujui vailla ristiriitoja. mikäs meillä. isi-poika-suhde voi hyvin.

tiistai 23. lokakuuta 2007

kolmas havainto

sohvin syntymä ja sen oikeuttama isyysloma ovat aiheuttaneet jälleen uuden havainnon. tein sen tänään suihkussa ja jo eilen yrittäessäni käydä päiväunille. nimittäin, mieli assosioi, ajatukset harhailevat, seilaavat merta kuin odysseus, villisti vilistävät, yllätyksiin yltävät reittivalinnoillaan.

tämän mahdollistaa elämän selkeys, kiireettömyys, tietty vapaus olla vain.

maanantai 22. lokakuuta 2007

tillbaka till samtiden



niin. kentin uusi levy ilmestyi viime keskiviikkona. itse noudin omani perjantaina asioiduttuamme elian kanssa leppävaaran kelassa.

sieltä tulevat tuet kustantavat minulle myös marraskuun alun keikan kulttuuritalolla, jonne levyn avausraidat kuultuani pelkäsin meneväni pettymään. missä on se kent, johon ihastuin? missä ovat isolan ja hagnesta hillin herkät, minun tunteistani puhuvat balladit?

nyt olen kuunnellut levyä läpi ja läpi. alkaa upota. hesari kutsui soundia kimmeltäväksi. diskopallo kieltämättä biiseissä välkkyy. mutta syvyyttä on lopulta kuitenkin. onneksi.

yhtye on kasvanut, löytänyt itsestään uutta. kuten minäkin. lasten hipsuttavat varpaat ja hullunhauskat leikit soivat minun kepeässä kentissäni. ja silti melankoliaa, hengitystäni. mutta nyt se on raikkaampi.

vauva viikon verran

muu perhe lähti perhekerhoon. elia nukahti jo kotikulmilla, ennen aikojaan. herösikin aamulla jo kuudelta. no, se aiheuttaa vain rytmihäiriöitä, ei kohtauksia. enää.

sohvi on asunut meillä viikon. alku on sujunut kohtalaisen pehmeästi. olen saanut viettää aikaa poikani kanssa enemmän kuin tavallisesti. se on tuntunut hyvältä. en väitä, etteikö jatkuva touhuaminen väsytä. väsyttää. mutta pysytään yhdellä sektorilla. minnekään muualle ei ole tarvinnut viuhtoa.

kuitenkin se, että tänä iltana tulee mummi kylään, ilahduttaa. lasti kevenee hieman.

sohvi on joka tapauksessa suloinen. on jotenkin virkeämpi kuin mitä elia oli ihan vauvana. nukkuu yhtä mukavasti. tykkää olla sylissä ja sylissä pidetään. eliakin, innoissaan.

elämme perhe-elämää. siihen kuuluu elämästä kaikki.

tiistai 16. lokakuuta 2007

kaksi havaintoa

kaksi tuoretta havaintoa kahden lapsen isän elämästä:

1) elia oli kasvanut kahden päivän aikana hurjan paljon. vauvan rinnalla hän on jo niiiin iso poika.

2) nukkuminen on valtavan ihanaa. herättiin juuri sikeiltä puolentoista tunnin päiväunilta. isyysloma on jees!

tyttö tuli taloon

kotiuduimme jo eilen. eliaa oli ikävä. ja toisinpäin. lääkäri totesi, että jäntevä tyttö ja päästi meidät lähtemään sillä ehdolla, että käymme torstaina jälkitarkastuksessa.

elia otti pikkusiskon hyvin vastaan. sisarukset vaihtoivat lahjoja. sohvi antoi elialle kovan paketin, josta paljastui puinen nooan arkki ja joukko eläinpareja. sekä nooa rouvineen. sohvi sai isoveljeltään unitiikerin, joka jo viskaistiin sohvin laatikkoon.

siinä hän ei tosin ole juuri nukkunut. päiväsaikaan köllii olohuoneessa vaunuissa ja yöllä oli meidän välissä, äitinsä sylissä tai rinnalla. isi sai nukutuksi katkonaisesti mutta suhteellisen hyvin. äiti saisi nukkua enemmän. aina kun tyttärensäkin.

tuula-täti lähti aamupäivällä, joten olemme nyt perheen kesken. nelisten. se on hassua. outoa sanoa ääneen nelihenkinen perhe ja tajuta puhuvansa itsestään.

eilen kävellessäni viimeisen kerran haikaranpesän keittiöstä huoneellemme tunsin sen ensimmäisen kerran harteillani. suuren ja kalliin vastuun. olen perheenisä. pojan ja tyttären.

sunnuntai 14. lokakuuta 2007

sohvi on syntynyt, tähti on syttynyt


sohvi ester tikkanen syntyi 14.10.2007 klo 2.59 kätilöopiston haikaranpesässä. pikkukaunottaren strategiset mitat olivat syntyessään 3755 grammaa ja 51 senttiä, päänympärys 35 senttiä. tukka oli tummempaa kuin isoveljellään ja sitä oli myös enemmän. muuten prinsessa muistuttaa prinssiveljeään kovasti.

synnytys kävi melko nopeasti. puhelin soi yöllä klo 0.21. isi oli synnytyssalissa klo 0.45. pian laittoi lääkäri epiduraalipuudutuksen, sen vaikutus auttoi lepäämään puolitoista tuntia. vähän vaille kolme äiti yllättyi haluavansa ponnistaa. ponnistaminen kesti virallisesti kaksi minuuttia. äiti suoriutui hienosti ja pieni tyttö putkahti ihailtavaksi punaisena ja kinaisena.

kätilöillä ei ollut mitään kiirettä. vauva sai maata äitiään vasten pitkään. isi sai leikata napanuoran ja supattaa pikkuiselle asioita, joita isit vastasyntyneille lapsilleen supattavat.

pian opeteltiin, mikä on tissi ja miten sitä käytetään. typy oivalsi sen nopeasti ja tankkasi reilun tunnin ennen mittauksia ja kylpyä. sitten hänet käärittiin lämpimään ja isi kantoi aarrettaan ympäri salia. äitikin peseytyi ja pääsimme tyttären ensimmäiselle matkalle, välikön läpi toiselle käytävälle, omaan huoneeseen.

siellä on nyt elelty ensimmäisiä tunteja, ensimmäistä päivää niin kuin elämän ensikertalaiset konsanaan. kaikki on mennyt hyvin.

kirjoitan tätä nyt kotoa. tulin laittamaan isoveljeä nukkumaan. tuula-täti on tullut lapsenvahdiksi. tarkoitus oli palata takaisin leidien luokse, mutta elian voivoteltua sängyssään yli tunnin ennen nukahtamista, päädyimme siihen, että minun paikkani on tänä yönä täällä, esikoisemme luona.

post scriptum, nimiasiaa:
kun vauva nostettiin syliin, katsoimme toisiamme, äiti ja minä, ja totesimme, että hän näyttää ihan sohvilta. sohvi esteriltä. ester tulee äidin äidinäidinäidin mukaan. se on sitä paitsi persiaa ja tarkoittaa tähteä, joka päivän vanhan testamentin lukukappaleessa (1. moos. 15:1-6) on valtavan hieno metafora. sohvi tulee puolestaan kreikan sofiasta (=viisaus). ja kuinka ollakaan, tänään kuulin, että oman mummoni äiti oli sohvi. lisäksi vaarini äidin toinen nimi oli sofia.

ja vielä ihan lopuksi:
kyllä yhä vielä olen samaa mieltä. on mahtavaa olla isä.

lauantai 13. lokakuuta 2007

huomenna hän tulee: vauva

huomenna hän tulee on kuulema samuel beckettin kuuluisin teos. olen lukenut siitä puolet. tai, ensimmäisen näytöksen.

tämän toisen draaman aion mennä loppuun asti.

sen ensimmäinen näytös on käynyt tänään, näin: äiti aavisteli aamulla lapsiveden tihkuvan. soitettiin osastolle. kahdeksi sovittiin tarkastus. isä sai kolmelta alkavan työvuoron vaihdettua. (kiitos katja!) äiti kävi testeissä. lapsivettähän se. äiti palasi kotiin. supistusten alkamiselle annettiin aikaa iltaseitsemään. niitä tuli harvakseltaan, vaihtelevin volyymein. kahdeksaksi labraan. isä ja poika palasivat kotiin. äiti jäi osastolle. esirippu sulkeutuu.

toinen näytös alkaa siten, että isä pitää puhelimessa äänet päällä läpi yön ja on valmiudessa lähtemään, mikäli synnytys alkaa. siksi mummi hälytettiin paikalle. (kiitos anoppi!) jos synnytys ei käynnisty, aamulla se käynnistetään. huomenna hän tulee. vauva.

seuraa väliaika. loppu on avoin mutta loppumaton. odotan sitäkin innolla, kauhulla ja onnella.

olo nyt: epätodellinen. tällä kertaa ajankohta tiedetään melko tarkasti. huomisen yli sen ei anneta mennä. saamme sunnuntailapsen. uudestaan. esikoinen nukkuu kauniisti sängyssään. huoneessa, jonka saimme juuri parahiksi, eilen, viimeisteltyä. tuntuu siltä, että juuri kun olemme oppineet elämään kolmestaan ja elämä on asettunut uomiinsa, tulee tupaan uusi ihminen, neljäs. pienen pieni, joka laittaa koko järjestyksen nurin, kiilaa paalupaikalle suloisena, itkevänä, tarvitsevana. saa (ainakin) isänsä tuntemaan jälleen itsensä pieneksi, ihmeelliseksi, avuttomaksi, armoitetuksi.

yksikin voi muuttaa maailman. [tähän aplodit]

maanantai 8. lokakuuta 2007

on mahtavaa olla isä

vaikka sen toteaminen saattaa kuulostaa paradoksiselta juuri tänä aamuna, sellaisen yön jälkeen jona hampaita itkettiin ikenistä puhki. voivotuskonsertit pitivät vanhempia jalkeilla ja väsyneinä. puoliseitsemältä, kolmen pidemmän vieressävalvomisjakson jälkeen, olin varma, että nyt noustaan kahvinkeittimen ja puurokattilan ääreen. siirryin joskus sitä ennen sohvalle nukkumaan, siitä oli helpompi kömpiä ylös, maailman parhaan vaimonkin eduksi. no, elia nukkui kuitenkin puoli yhdeksän päälle. se sopi.

mutta juuri tämän yön(kin) vuoksi isänä oleminen on ihanaa. vaatimus vanhemman vierelle saapumisesta on suloinen. (lukija älköön käsittäkö ihan vinoon: yöllä heräämisen kokemus ei siltä toki tunnu. olisi upeaa nukkua joka yö kahdeksan tuntia putkeen.) pienen pojan itkahdus kutsuu täyttämään tehtävän, joka minulle on suotu. se korvien riipimisestä huolimatta on sisällöltään yhtä viaton kuin päivällä takertuminen jalan ympärille. se on tarvitsemista. halua olla lähellä.

olin eilen kirpputorilla. toivoin tavaroista eroon. toivoin sisäistä siivousta. siihen ei kierrätyksestä ihan ollut. mutta pojastani on. hän sai tänä aamuna vastenmielisen väsyneet silmäni aukenemaan elämälle. pari tuntia heräämisemme jälkeen tiskasin (äiti ja poika lähtivät kerhoon). kuppeja harjatessa alkoivat oman elämänpolun kaatumiset juosta silmissä. ymmärsin tämän hetken, isänä olemisen, oman kulkemiseni erityislaatuisuudesta jotain, mihin en ole niin tärkeiden kiireitteni uuvuttamilta silmiltäni nähnyt. oli pakko laskea harja vaahtoon ja ottaa astiakaapista tukea.

pienestä pojasta on paljoksi. kohta tulee toinen ihmeellinen. se on mahtavaa!

tiistai 2. lokakuuta 2007

nyt se iski!

todellisuus, nimittäin. vauva voi tulla minä hetkenä tahansa. olen nyt vähemmän valmis(tautunut) siihen kuin viimeksi, elian syntymän alla. siihen on kaksi syytä:

1) kotia on koetettu valmistaa vauvalle. järjestelty ja koluttu kaappeja yms. tehty niitä asioita, joille kohta ei ole aikaa. asiat etenevät hitaasti, hieman kerrallaan, mutta varmasti. oma epävalmius on helppo kietoa puuhasteluun ja kodin keskeneräisyyden kuteisiin.

2) työt. olen niin paljon työssä tai gradun ääressä tai muussa puuhassa, että en ehdi ymmärtää, että kohta meitä on neljä, kolmannes enemmän kuin nyt, kohta kotona asuu ihan uusi pieni tikkanen, joka vaatii ja saa vaatia kaiken sen välittämisen, mikä tälle kuuluu. tänään, esimerkiksi, roudasin aamulla varastosta sohvan ja hyllyt, jotka saimme myytyä (eläköön!) kierrätykseen, ja laitoin miltei loputkin varastoitavat laatikot ojennukseen syntyneeseen tilaan. sitten lähdin gradua tukevalle luennolle, sieltä tähän kirjaston lukupaikalle (josta on nyt aivan pakko kuitenkin nipistää aikaa tälle) käyttämään parin tunnin "graduajan". seitsemäksi on noustava tuomiokirkonmäelle työvuoroon. kotona olen yhdeltätoista.

olen hahmotellut ns. sektorielämistä. koti-, työ- ja opiskelusektorien pitäminen toimivassa tasapainossa tuntuu äärimmäisen vaikealta. gradun edessä koen voimattomuutta sille jäävän ajan pirstaloituneisuuden vuoksi. pari tuntia silloin tällöin. työvuorot syövät tärkeää aikaa sekä gradulta että kodilta. kotona oleminen alkaa olla yhä tärkeämpää nyt lopun aikoina, viimeisinä raskausviikkoina. jotta äitikin saisi levätä. mutta perheellisen on tienattava. tienestejä nostaakseen on valmisduttava. valmistuakseen on synnytettävä tutkielma. tutkielman tekemiseen tarvitaan aikaa. mistä sitä voisi ostaa? anybody?

tässä näitä koti-isin raskausarpia. tunnelmia, joita joku jo kovasti kyseli.

mutta, jottei valitus olisi huudoista suurin, pari riemunkiljaisua lienee syytä mainita lopuksi:

1) sain kuin sainkin teknisten ongelmien aiheuttamasta hässäkästä huolimatta kirppispöydän sunnuntaiksi. tervetuloa kaikki ostamaan tavarat minulta pois! valtterin kirppis, pöytä 719.

2) elia on nukkunut upeasti omassa sängyssään yö toisensa perään. satunnaisesti on tarvinnut käydä paijaamassa. puolikahdeksalta, kahdeksalta heräämisen sulostuttavat huoneistomme aamuja. tänään hän nukahti itse jopa päiväunille.

kyllä me selviämme. minäkin.

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

perhekirkko ja muuta sunnuntaimaista

k&k lupasi aamuksi perhemessun ja liitteeksi lounasta ja muuta kivaa etenkin perheen pienimmille. epäilymme osoittautuivat aiheellisiksi: jo johdantosanoissa liturgi oikaisi, ettei kyseessä ole messu.

no, ajauduimme istumaan eturiviin, mikä oli mainio ratkaisu. lastenohjaajat olivat viritelleet lattialle puuhamaton. oli leluja ja kaikkea. vuorotellen seurasimme palvelusta sammakkoperspektiivistä. välillä elian piti juosta alttarille vievää pyörätuoliramppia ylös ja alas.

elian viihtyvyyden osalta palvelus meni siis hyvin. perhekirkon/-messun saarnaa on kuitenkin aina syytä jännittää myös. esiintyminen oli sujuvaa ja havainnollistavaa. oli oikeaa savea ja oikeita saviastioita ja kilistinkin. ja verho ja liikkumista kesken kaiken. jesh! pituuskaan ei häirinnyt, kyllä, otin aikaa: 7 min.

iltapäivällä keksin perheelle tekemistä. lähdimme munkkiniemen uimarantaan katsomaan merta ja nauttimaan kauniista syyspäivästä kahvilan antimin. ajatus oli jalo ja kaunis. jostain syystä kokemus oli toinen. päästin odotukset liian ylös. rannassa ei tuullut kuten kuului. kahvilassa oli kiireinen tunnelma. saimme aikaan riidan.

lepyin kävelyllä, jonka aikana poikani keräsi ämpäriinsä lehtiä ja kukkia. itse keräsin ajatuksiani. tämä on raskauspahoinvointia. odottavan isin mielialan vaihteluita. henkisiä supistuksia.

ei auta kuin odottaa. raskaus loppuun. kun(nes) alkaa taas uusi odotus. täydellisen maailman. unelmien täyttymisen. taivaallisen jerusalemin laskeutumisen kuolevaisen keskelle.

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

aarreämpäri

kävimme tänään poikien kesken kauniissa syysaamussa. kiersimme pitkän lenkin. poikkesimme myös metsään. elia kulki urheasti miltei koko matkan itse tepastellen kädessään ämpäri. aarreämpäri. siihen hän keräilee aarteitaan. ruusunmarjoja. kukkia. tammenterhoja. tänään pari tielle pudonnutta omppuakin.

ämpäri tulee sitten kotiin sisälle. se kumotaan ja aarteet laitetaan uudelleen sisään. tätä hän jaksaa tehdä vaikka kuinka kauan. oli kyse sitten purnukoista tai kylpyleluista, hän ihailtavalla keskittymisellä asettelee tavaroita erilaisiin sommitelmiin.

hän on tänään 1v 7kk.

sitä voidaan pitää merkkipaaluna, sillä viime yön elia nukkui ensi kertaa isojen poikien sängyssä. pelossa ja jännityksessä isi ja äiti odottivat, josko poika herää keskellä yötä ja tulee vetämään varpaasta kirjaa lukemaan. mutta ei. vanhemmat heräsivät siihen, kun naapurihuoneesta kuuluivat askeleet, ovenkahvasta vedettiin ja tepsutus saapui makuuhuoneeseen. vartin yli kahdeksan. tuntui oudolta. ihanalta herätä.

poikamme on iso poika jo. isoveli pian. huokaus.

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

koti-isi kaappien kimpussa jälleen

vapaapäivä. mahtavaa. pikku-ukko otti ja nukkui päälle puoli yhdeksään. nyrjäytti päivärytmin niskoilleen, vaan ei se mitään. kahdeksan tunnin unet kelpasivat isillekin.

jostain kumpusi odottamaton vapaaehtoisuus käydä keittiön "romukaapin" kimppuun. se on ollut se kammottavin. niellyt ties mitä ja kaikkea reilun parin vuoden mitalla.

nyt lähinnä huvittaa: täytteitään pursunneeseen kaappiin jäi karsimisen, sijoittelun ja järjen käyttämisen jälkeen kaksi ylimääräistä tyhjää hyllyä. kahden viime vuoden puhelinluettelosetit jättivät paperinkeräyksen kannen pystyyn. toissajoulun kortitkin viitsin heittää jo pois. hetki vierähti hääonnittelujen äärellä. eniten nauratti nonnan, emmin ja saiman toivotus. ne säästin.

olohuoneessa on vaimo käynyt läpi vaatelaatikoita. iso osa lähtee takaisin sukulaisille. lajittelu on nyt valmis. illalla tehdään taas nostoharjoituksia kaksi kerrosta alaspäin.

enää eteinen. sinne toivotaan järjestystä ja lokeroita kengille. mamma tahtoo ja saa touhuta. isi odottaa pääsyä kirpputorille. pois pois tavarat. minä tahdon sisäisen siivouksen.

lauantai 22. syyskuuta 2007

kirjoittamisesta vol 2

vaikka gradu ei etenekään, olen lueskellut graham allenin tiukkaa tekstiä kirjasta intertextuality. kirja selvittää, mitä intertekstuaalisuus on ja mitä sen taustalla on. se auttaa minua tekstien välisessä lukemisessa, jota käytän gradun kirjoittamiseen.

mutta on siitä muuhunkin. siteeraan itseäni muistikirjan keskiviikon sivulta:

"kirjoittaminen maistuu myös. se selkeyttää efedriinin hämmentämää mieltä ja julistaa ajatukseni oikeiksi. teksti, joka kynän ja paperin yhtyessä itsenäistyy nopeasti, tappaa, ravistelee irti kynän toisessa päässä roikkuvan kirjoittajan. sanoo roland barthes. ja minä uskon. kun luen tekstiäni, se puhuu minulle. muuta kuin mitä itse aluksi ajattelin. siinä on potentia muutokselle, jonka kirjoittaminen (voi) saa(da) aikaan."

tekijän kuolema ja tekstin itsenäistyminen ovat siltoja vapaalle lukemiselle. lukemiselle, joka vapaana kaikista kahleista ja ehdoista voi puhua, puhutella, hoitaa.

siksi kirjoittaminen taas maistuu. koska sen voi maistaa.

runo keskiviikkona

luovu ideoista.
luuloista luovu
ja saduista jotka
aina päättyvät suudelmaan.

sankari. nainen.

luovu merkeistä kasvoillasi.
univormu yltäsi riisu
riisu ihosi paljaaksi kuin
aaltojen silittämä kallio.

sekin on kaunis. vaikka
ei suosittu kuten turistirannat.

olet ihme, ihminen,
arkisen todellinen.

perjantai 21. syyskuuta 2007

koti-isi kaappien kimpussa

haettiin kaikki kaksitoista pahvilaatikollista (kiitos sukulaisille!) läpikäymättömiä lasten vaatteita kellarista, jonka ovi saatiin vihdoin auki (kiitos huoltomiehelle ja isoille pihdeille!).

tässä kuitenkin kuva liinavaatteiden muutosta olohuoneeseen:



laitan tämän julkisuuteen ihan vain siksi, että tänään olivat muuten hymyt kuoppineen piilossa.

perjantaiaamuna ennen lähtöä töihin

kuinka kovasti tänne päästäkseen on ajatusten tultava jauhetuksi? tämä mitään purkkaa ole!

turhauttava writer's block. tämän ja gradun kanssa.

kentin tuore sinkkukin täynnä koneita. mitään ruotsiteknoa mene kuuntelemaan...

keskiviikko 12. syyskuuta 2007

puuhastelua

no niin. ei ole tullut juuri turistua. edellinen miehisyyden puhku kuvaa kuitenkin menneitä päiviä ihan tarpeeksi.

elialle on laitettu omaa huonetta. se on vaatinut kalusteiden siirtelyn ohella kaappien putsausta - samalla sisäistä putsausta, kun vuosia vanhoja papereita on tullut vastaan.

lastenhuoneeseen on hankittu pieni pöytä ja tuolit, kirjahylly ja sänky, joka on yhä kokoamaton, sillä sen mukana piilee pelko siitä, miten herkästi poika nousee keskellä yötä leikkimään itsekseen. viime yö meni taas niin ja näin. kävin muistaakseni seitsemän kertaa tyynnyttelemässä takaisin uniin.

järjestelyn lisäksi aloitin maanantaina gradun jatkamisen. perustin kirjastolla lukupaikan ja tein selvitystä, mitä on jo hanskassa. ei paljon.

emmi-täti lähti sunnuntaina saksaan (toivottavasti siellä kaikki hyvin.) mummi on ollut täällä auttelemassa muutaman päivää. olemme saaneet vaimon kanssa käydä teatterissa ja syömässä ulkona. eipä varmaan päästä vähään aikaan minnekään kaksin. no, seuraavaksi synnyttämään.

apua, meille tulee vauva! ja silti ihanaa!

sunnuntai 2. syyskuuta 2007

tosi miehekästä

tätä kirjoittaa tässä tosi mies. vai mitä sanotte?

aamulla isi ja poika tutustuivat pihapiiriin viikon loman jälkeen. sinisissä sadetakeissaan. satoi vettä. isi puki pojan lämpöisen suojaisaksi. piti huolen, ettei tämä vilustu.

päiväunien sijasta isi jännäsi mm-osakan keihäsfinaalia ja tunsi olevansa suomalainen. hyvä tero!

iltapäivällä, sateen tauottua, isi teki poikansa kanssa pyörälenkin. urheilu miesten kesken lujittaa isä-poika-suhdetta. yhdessätekeminen luo lisäksi pojalle turvallisen mieskuvan.

illalla isi korjasi pesukoneen (joka oli jumiutunut), asensi uuteen nurkkaukseen (makuuhuoneen) tietokoneen ja roudasi pianon (yksin!) olohuoneen yhdeltä seinustalta toiselle.

nyt tosimiesisi lähtee pikkumiehen kanssa kylpyyn. siellä katsotaan, kuka saa aikaan kovimman myrskyn. veikkaan, etten minä.

lauantai 1. syyskuuta 2007

eräs kotiinpaluu

pitkän väännön jälkeen päätimme eilen illalla, että lähdemme kotiin jo tänä aamuna klo 10. näin matka sujuisi sutjakkaimmin pysähdyksien ja niiden sisältämän aktiviteetin näkökulmasta.

lähdimme jo neljää vaille kymmenen. elia nukahti, kun pääsimme nelostielle ja nukkui hienosti miltei tikkakoskelle asti. siellä vilkutimme kiitoradalle ja isin armeijamuistoille.

pysähdyimme syömään mummolaan, jossa ei ollut mummia eikä muitakaan. pysähdys venähti mielestäni liian pitkäksi, mutta vaimo kaasutti joutsaan ripeästi ja pysyimme aikataulussa kutakuinkin. joutsan pappalassa huilasimme hyvän tovin. oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa appea ja perhettä.

loppumatkan ajoi isi ja lujaa ajoikin. kotipihassa oltiin tasan kaksi tuntia startin jälkeen. pikkumatkustaja nukkui reilun tunnin, isompikin torkun mittaisesti.

kamat oli kannettu sisään seitsemään mennessä. oven takana odotti iso pino postia, laskuja ja mainoksia (elia on repinyt ovesta "ei mainoksia, kiitos!" -tarran). sieraimiin nousi viikontakainen siivous ja kotiinpaluun riemun huipensi ilmestys keittiössä: sadat pikkukärpäspaholaiset olivat kuolleet!

oli hyvä reissu. parempi on tulla kotiin. parasta on se, että on koti, johon tekee mieli tulla. koti, johon alamme heti maanantaina kyhätä lastenhuonetta. isojen poikien sänkyä myöten.

koti, jonka lattialla jo niin ison pojan näköinen pikkuisemme leikkii eläintarhaa ja vatsa pyöreänä puhiseva äiti katsoo minut mukaan perheen suloiseen hetkeen.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

maalla

vatsa on pullollaan vaarin grillaamista lihoista ja takapihan perunoista, joita elia noukki ämpäriin. iltapäivä vaarilassa (josta isi on kotoisin) on lopuillaan. sade ei estänyt kaupunkilaisia ihmettelemästä maalaistunnelmaa. elia vietti valtaosan kyläilystä viinimarjapensaassa, mutta pääsi myös ihkaoikean traktorin kyytiin(!) toisessa mummolassa päästiin kisun kanssa ihan kosketukseen asti. pakenevan kisun perässä ryömittiin sängyn alle ja pois.

isin valtaa tutuissa maisemissa haikeus ja menneissä oleilu. oma historia on säkkituoli, johon istuttuaan tuntuu kuin siitä ei pääsisi ikinä pois. onneksi pääsee.

tiistai 28. elokuuta 2007

lomalla

sataa. selkään särkee.

vuosi sitten teimme lomareissun tukholmaan. tänä vuonna mummolaan. saavuimme eilen jyväskylään. tänään jatkamme pyhäjärvelle.

ei silti. on rentoa. odotan, että saan levätä, kun mummi hoitaa poikaa. ensi viikolla on varaston järjestämistä ja lastenhuoneen laittamista. kahden viikon päästä alkaa lukukausi. tämä viikko on siis aikaa puhdistaa mieli ja ruumis kesän pakkaamista tukoksista.

nyt sateeseen. poikani tahtoo pihalle.

lauantai 25. elokuuta 2007

taiteiden yö

työviikko huipentui lopulta taideiden yöhön. se alkoi vaimon kanssa kahdestaan kananrinnalla ja gorgonzolakastikkeella maustetulla spaghettilla. söimme ja seurustelimme, kuljeskelimme alkavassa illassa, kirjoja katsellen ja jäätelöitä lipoen.

ilta jatkui yksin. saattelin vaimon junaan, käyskentelin lopulta kiasmaan, ostin pikkuisen moleskinen, istuin kivetykselle, huomasin kirjan olevan väärää sorttia, palasin kiasmaan, kohtasin laupeutta, sain uuden yhä väärän- mutta enemmän oikeanlaisen, suuntasin tennispalatsiin, tilasin cappuccinon, en päässyt sen kanssa museoon, join kahvin rauhassa, kirjoitin avausrunon uuteen kirjaan, menin museoon, liikutuin, kirjoitin toisen runon, lähdin, harhailin keskustan kirjakaupoissa ja väentungoksessa, astuin rikhardinkadun kirjastoon, istuin hetken illassa runoilijain kanssa, elävät kuvat ilmoittivat tulostansa, menin vastaan, menimme takaisin ylös jouni inkalaa kuulemaan, kuljimme pyöriä parkkeeraamaan, kuuntelimme mustaa gospelia, pidimme pohjannaulaa hyvänä yhtyeenä, tuijotimme liian kirkkaisiin valoihin joissa keppiakrobaatit tanssivat, tilasimme evästä ja virvokkeita, lähdimme kotiin, minä junalla, he polkien.

yö oli menestys.

matkamuistomyyntiviikko

vessan sijainti on kysymyksen aiheista yleisin. turistiparat kipuavat rappuset ihan vain siinä toivossa, että perillä koittaisi helpotus. ne, joilla ei hätää ole, saattavat kysellä syvällisempiäkin: mitä materiaalia kirkonpenkit ovat? kehtaisimmeko myydä kastemaljan vettä? tai, täytyykö hissin käytöstä maksaa?

vastaaminen on taitolaji sinänsä. monen eienglantiaäidinkielenäänpuhuvan kysymyksen haaste on usein arvata oikein, mitä hän oikeastaan kysyy. kuten eräälläkin, joka kysyi onko kirkko ortodoksikirkko, mihin minä, että ei vaan luterilainen, mihin hän kysyvällä katseella selvennystä, mihin minä, että protestanttinen, mihin hän, että ok, ortodoksinen, ymmärrän.

viikon istuttuaan ja yhteensä noin kuutta tuhatta turistia katseltuaan huomaa, että turistit alkavat muistuttaa toisiaan: "eikös tuo käynyt täällä ja eilen ja toissapäivänä?"

joistakuista on vaikea ymmärtää, että kirkko on kirkko. eräänä päivänä sulkiessani kirkkoa päivärukouksen ajaksi (klo 11.50-12.20) ja sen merkiksi tyhjentäessäni salia turisteista ("no sightseeing, please!") sain kimppuuni kiivailijan: "isn't this the high season in finland? and this is one of the highlights. so why do you close at twelve? this is a highlight, it's the high season!"

viikosta jäi paljon käteenkin. 80 km pyöräilyä. petri tammisen enon opetukset. innostus vieraisiin kieliin. kontakti ihmisiin - joita turistitkin kaiketi ovat.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

korkeasaari kuvina



ne kujeilevat




ilvesemo (=raipe helminen?)




perheen miehet painivat




krokotiilimiehet




2000-luvun kansallisromantiikkaa




parisuhde




äijä




sarvi




karhun selätys




päivän meri-ilmastossa viettänyt isi

lauantai 18. elokuuta 2007

kiskot (2007 remix) eli henkiin elvytetty laulu siskolle, joka saksaan lähtee

oltiin asemalla
lähdit takaisin
siinä raiteella
hetken odotin

nykyään niin lyhyesti nähdään mietin
ennen oli aikaa muttei ollut kaipuuta
eikä neuvoja
ei veli paljon neuvonut ei ei

kiskot vie haaveisiin
juna odottaa
jos uskot ihmeisiin
jaksat jonottaa
ja katsot ihmisiin
yksi kerrallaan
niin pääset perille
yhä uudestaan
yhä uudestaan

nyt kun lähdössä oot taas
laulan sulle tän
nyt kun mulle tarkoitat
yhä enemmän

välillä on niin vaikeaa olla tyytyväinen
vaikka on niin paljon asioita joista pitäisi kiittää
kädet liittää yhteen
ja elämät

kiskot vie haaveisiin
juna odottaa
jos uskot ihmeisiin
jaksat jonottaa
ja katsot ihmisiin
yksi kerrallaan
pääset perille
yhä uudestaan
yhä uudestaan

ja uudestaan.

perjantai 17. elokuuta 2007

rakkaudesta työhön

olen minä romantikko. myönnetään.

kävin suorittamassa keravalla viimeisen voitelun: palautin avaimet ja loput paperit, kiitin kirkkoherraa tästä ja kuluneista kesistä, jututin paria pappia eron murtamaa mieltäni pehmittääkseni, käynnistin auton ja kaarsin nesteelle ostamaan lohduksi jäätelön ja kivennäisvettä.

kun starttasin sitten kotia päin, painoin ipod shufflen (joka siis soittaa kappaleensa, noin 250 kpl, satunnaisessa järjestyksessä, huomatkoon lukija tämän!) play:ta, ryhtyi james blunt, tuo kuningataräidin kaartilainenkin(!), laulamaan: "goodbye my lover, goodbye my friend, you have been the one, you have been the one for me."

no, en herkistellyt liikoja. mutta koin jälleen kiitollisuutta. sitä samaa, mitä lääkäri helinä siikala teoksensa elämän ekaluokkalaiset alkulehdillä ohjaa elämästä etsimään. että kiittäisi aamuin illoin siitä, mitä itsellä on. siitä, että minulla on juuri tällainen elämä.

keskiviikko 15. elokuuta 2007

takaisin lenkille

koko kesän leirikeskuksissa itseni ravinneena olen päättänyt tehdä comebackin maastoon, teille, huonoihin reebokin juoksutossuihini.

ylensyöminen ei toki ole ainoa syy. motivaattoreina toimivat lisäksi fyysisen rasituksen synnyttämä euforia, ajan saaminen/ottaminen itselle ja uusi ipod shuffle.

tänään astuin ensi kertaa pariin kuukauteen lenkkitamineet päällä ovesta ja laskeuduin rappuset alas. pääsin portaiden puoliväliin. elia aloitti riipaisevan itkun huomattuaan jääneensä tädin kanssa kahden. isi ei saanut lähteä. (äiti oli jo poistunut kirjoineen.)

no, aloitus olisi voinut olla huonompikin. nyt ei mikään paikka revähtänyt tai kipeytynyt muutenkaan. vältin vieläpä helleasteiden aiheuttaman lämpöhalvauksen. ylipäänsä, sain itseni valmiiksi lähtöön. ja se on minulle jo puoli matkaa.

tiistai 14. elokuuta 2007

hiki

on kuuma. kesän kuumimmat päivät. sisällä on kuuma. ulkona kuumempi. paita tarttuu ihoon kiinni jo, kun kumartuu laittamaan kengät jalkaan ja nousee ylös.

hiostava ilma muistuttaa minua kesäpäivistä indianassa. niistä on yhdeksän kesää. ajattelen aikoja samalla lämmöllä, jota vielä iltamyöhällä talomme takapihalla tähtiä katsellessa tunsin.

olen kiitollinen vuodestani siellä. menee vielä vuosia, että käymme perheenä vierailulla. kai käymme? veljekset ovat kasvaneet miehiksi pulisonkeineen. ystävät ovat muuttaneet ympäri maata, osavaltiota ainakin. siellä suku on, mikä pysyy.

parvekkeen ovesta puhaltaa viileää. tekee hyvää olla tässä.

maanantai 13. elokuuta 2007

sellossa

koti-isin työ jatkuu. jäin eilen lomalle. keravan kesä sulkeutui. käteen jäi erinomaisia työkokemushelmiä, hyvä mieli ja koti-isin hansikkaat. kesätyöt tulevat ja menevät kuin rusketusraidat. isiys on minuun tatuoitu.

tänään äiti lähti lukemaan opintojensa viimeiseen tenttiin. käymässä oleva vaari golfasi aamun, mutta kotiutui päiväunille. unien jälkeen tikkasen ukkelit lähtivät selloon, jossa on yli 160 liikettä ja palvelua.

vietimme laatuaikaa neljä tuntia, elia jaksoi upeasti, vaikka liki koko ajan piti vain istua (pienellä on kuumetta, lääkäri ei löytänyt korvista pipiä, mutta flunssa on vaivannut jo yli viikon, siksi ylimääräinen urheilu on kielletty.)

shoppailimme (isi löysi mainion syksyn värisen hupparin), söimme burgerit (elia uskaltautui viimein maistamaan ketsuppia ja jäi koukkuun) ja teimme ruokaostokset. hienon iltapäivän ainoa lokatahra oli hauhau-koiran katoaminen prisman käytäville. nyt täytyy keskittää hoivaaminen kisuun ja muihin pehmoihin - joita täällä kyllä riittää.

koti-isin ensimmäisen päivän raportti päättyy sellonsoittajan iloiseen c-duuriin, lasilliseen kivennäisvettä ja vaimon seuraan liittymiseen parvekkeelle.

lauantai 11. elokuuta 2007

aamulla varhain

on pyöräretki parhain.
kovin malttamaton
herättyään on
pyörähirmu pieni.
taas tiensä, tieni
sujui vauhdissa huimassa.
näimme sorsia uimassa.
niitä hiljaa katselimme.
sydän auki ajelimme.

perjantai 10. elokuuta 2007

leirin top3

1 viimeisen illan fiilisrinki. sytytimme tuohuksia ja jaoimme. kyyneliä putosi kauniiden, kaihoisten sanojen väliin. koko tuokio kimmelsi sitä yhteishenkeä, joka oli loistanut ihan alusta asti. sanoimme teemun kanssa toisillemme, että tässä on jotain, mitä ei valmistelemalla aikaan saa. eivät todellakaan ohjaajat tee riparia.

2 heidin ja varpun kaksiääninen lauluesitys leiriltä lähdön alla. tule kanssani herra jeesus. istuimme, teemu ja minä, kahvit kädessä, koko olemisen läpi virtasi ihana kiitollisuus. tytöt lausuivat laulullaan kiitoksen leiristä. minä lausuin tietäväni, miksi teen tätä työtä.

3 iltasauna ja -uinti eero-kanttorin kanssa. kolme miestä saunassa pitkän päivän päätteeksi. tuntuipa hiljaisuus hyvältä. uinti 24-asteisessa auringonlaskun maalaamassa vedessä oli herkkä hetki. siinä soivat varovaisesti kesän, työtoveruuden ja kenties keravan kauden päättymisen virittämät mollisoinnut.

koko viikon läpi kasvoi varmuus siitä, että tämä on minun paikkani. siksi tuntui pahalta lähteä, jättää nuo rakkaat nuoret. siksi rippikoulutyö on ihan kamalaa. se on eroprosessia eroprosessin perään.

kaunis ihminen eli nuottakoto vi:n leirilaulu


huomaatko minut
jos seison vierelläsi?
on yksi ainut
kysymys vain mielessäni
ymmärtääkö kukaan
minua, mun elämääni?
lähdetkö mukaan
etten joudu yksinäni

etsimään sitä mitä kaipaan
viipymään lähellä aivan?

kaunis ihminen
katsoo peiliin miettien
kaunis ihminen
on edessä Kirkkauden
kun kaunis ihminen
kuoli vuoksi syntiemme
kaunis, kaunis olen

tunnetko minut
etkä pelkkää pienuuttasi
iloitsen kun sinut
saan pitää aarteenani
ja ristin alla
olla sinun omanasi
kaikkialla kulkea
sun kanssasi.

sylissäsi koen sen mitä olen
näen sen mitä olen

kaunis ihminen
katsoo peiliin miettien
kaunis ihminen
on edessä Kirkkauden
kun kaunis ihminen
kuoli vuoksi syntiemme
kaunis, kaunis olen

kaunis, kaunis olen.

---

capo 4th

verse: Em C G D
pre-chorus: C D Em G
chorus: C D Em G

sunnuntai 5. elokuuta 2007

kuin juna

on junia, jotka kulkevat ouluun. on pikajuna, sininen klassikko. on intercity, kaksikerroksinen. on pendolino, italian nopea vaihtoehto. jokainen kulkee omaan vauhtiinsa. kukin päätyy kuitenkin ouluun.

tämä leiri lähti pendolinona. se oli suhteessa moniin ripareihin jo alussa edellä. monta välivaihetta, asemaa, saatettiin ohittaa. jo ensimmäisinä päivinä oltiin kuin loppuleirissä.

nyt kuljetaan intercityn yläkerrassa. ihaillaan maisemia. kunpa ei vielä tultaisi ouluun. saisin vielä viettää kallista kaunista aikaa kanssamatkustajien hämmästyttävässä seurassa. painaa kasvoja mieleen ennen kuin astumme ulos, eloon elokuun.

lauantai 4. elokuuta 2007

maksettu on velkani mun

ja pidetty tuntini on. hartaushetki jeesus-työskentelyssä oli onnistumisen laakeriseppele. jaksettiin keskittyä, kuunneltiin, oltiin ristin äärellä yhdessä hiljaa. itsellenihän työtapa aiheineen on se tärkein. sisimpäni pitää bileitä silkasta riemusta, jota tämä ryhmä minuun kiinni liimailee.

perhe on sillä välin toisissa kekkereissä. sukulaismiehen häissä. olen onnellinen, että olen jo rouvan kanssa naimisissa. kerroin päivällä synnytyksestä, isäksi tulemisesta, suloisesta nakestamme.

katson näitä kahta onnea kukkivaa asianlaitaa ja varovasti näköpiiriini ilmestyy paikka, johon kuulun. jonka olen löytänyt. oma paikkani. jes!

perjantai 3. elokuuta 2007

"minun sieluni janoaa kahvia"

sanoi tämän toisen leiripäivän puuhastelun lomassa maisteri, tuo kollega kultainen. kahvia tekevi itsenikin mieli, ja täällähän sitä saa.

täällä on myös mahdollisuuksia (muutenkin kuin bloginpitämiseen), iloitsi sydämeni ensimmäisen päivän iltana. illan laskeutuessa rauhaan havahduin siihen, että olemme vasta alussa. ilmapiiri näet hehkuu kipinöitä, jotka kimmeltävät yleensä vasta monipäiväisen leirielämän puhaltamina.

jengi on huikean innoissaan. työskentelyyn on vihdoin hedelmällistä ottaa aksöniä mukaan. nämähän tekevät! kuten kotiseurakuntani nykyinen kirkkoherra (terveisiä vaan!) silloista formulakuningastamme mukaillen tapasi sanoa: meillä on hyvä tiimi, meillä on hyvä moottori, meillä on hyvät renkaat jne.

ja itseäni lainaten: meillä on kivaa.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

leirien välisen olemisen sietämisestä

kolme leiriä kesässä alkaa jo tuntua. aiempina vuosina ei näin paljon. isyyden univelat, elämänkatsomuksen raskaus ja työssä otetun vastuun jäljet näkyvät kuin karhun raapaisemat kasvot. huomenna lähdemme nuottakotoon. kesä sulkeutuu.

ohjaajien kokoonpano on tismalleen sama kuin vuosi sitten tähän aikaan. iloitsen vasta viettämästämme viikosta maisterin kanssa. se luo jalkojen alle hyvää pohjaa. mitä tarvitaan.

voimaa antavat myös hetket, jotka olen ehtinyt viettää perheen kera. elia on ollut näinä välipäivinä isin poika. nukuttamiseen, syöttämiseen, vaipanvaihtoon ei kukaan muu kelpaa, jos isi on kotona (puhumattakaan pyöräajeluista, jotka ovat ihan meidän juttu). sellainen ihastuttaa: tuntuu hyvältä, kun suhteemme on niin läheinen. mutta samalla se tuo pahaa mieltä: äiti joutuu paitsioon ja isi heräämään kahden ja kolmen välillä viisi kertaa vain astuakseen huoneeseen, jossa itku sit(t)en katkeaa.

riparille lähden keskeneräisin (ei kai tässä välissä olisi pitänyt osata ehtiä nollata edellinen rupeama?!) mutta toiveikkain mielin. ryhmässä on iloista potentiaalia. ohjaajan tärkein tehtävä on nyt auttaa suuntaamaan kristikunnan nuoret versot kohti valoa, kasvua, elämän antajaa.

lauantai 28. heinäkuuta 2007

illan viimeinen helmi eli viitakko v:n leirilaulu

istun rannalla
katselen laineita
ne ovat kauniita
jokaisella on paikkansa

vesi lämmittää
kahlaan syvempään
haistelen elämää
siihen ihmettelemään jään
siihen ihmettelemään

oi, Herra, varjele meitä, suojele
ei kukaan kestä yksinään
oi, Herra, kuuntele, anna meille armosi
ethän hukkaa etsijää

lapset nauravat
on ranta aukea
ja minä kiitän Jumalaa
hän antaa tuulen puhaltaa
tänään tuuli puhaltaa

oi, Herra, varjele meitä, suojele
ei kukaan kestä yksinään
oi, Herra, kuuntele, anna meille armosi
ethän hukkaa etsijää.

verse: G C G C G C Em D C
chorus: G D Em C G D C

viitakko v:n konfirmaatiopuhe

Matt. 28:18-20

Hyvää päivää, hyvät Radio Tuusniemen kuuntelijat.

Muun muassa näin me kesäteologit yritimme luoda yhteishenkeä, kuivan huumorin kyllästämillä kuunnelmilla, joissa esitimme itse kaikkia osia ja rooleja. Yritys tuomittiin oitis. Roolitus meni ihan pieleen, pääosat, 25 kappaletta, kun oli jo jaettu. Eikä kahdesta miehestä saa aikaan yhteishenkeä. Siihen tarvitaan ne 25 pääosan esittäjää. Ja näiltä tapauksilta se sujui ihan luonnostaan. Esittämistä ei tarvittu. Kullakin oli oma paikkansa olla oma arvokas itsensä.

Tällaisella näyttämöllä oli hyvä olla ja viettää riparia. Askelkuvioiksi sovimme heti leirin alussa leirin yhteiset pelisäännöt. Ne sovittiin, jotta jokaisen oli mahdollista tuntea leirillä olonsa turvalliseksi. Miksi ei saa hyppiä laiturilta? Miksi pitää tulla ajoissa paikalle? Miksi pidetään yhteisistä säännöistä kiinni? Koska muuten tulee rangaistuksia, ehdotettiin parikin kertaa. Ei. Vaan siksi, että kaikilla olisi hyvä olla.

Nyt, kun ripari on ohi, eivät samat askelmerkit, samat säännöt ole sellaisinaan voimassa. Ei hätää. Käteen tai pikemminkin mieleen jäi uusi sääntökirja. Kymmenen käskyä. Jokainen riparilainen opetteli ja oppi käskyt ulkoa kuin vuorosanat ja opeteltiin myös sitä, mitä eri käskyt tarkoittavat? Rippikoululaiset kertovat nyt, mitä varten käskyt ovat olemassa:

1) Ne ovat elämänohjeita.
2) Siksi, että muuten olisi sekaista ja kaikki hilluisivat mielensä mukaan.
3) Käskyt ovat Jumalalta ja Jumalan antamia käskyjä on viisasta noudattaa.
4) Käskyt suojelevat ihmisten fyysistä ja henkistä turvallisuutta.
5) Käskyt ovat sitä varten, että rakastaisimme Jumalaa ja toisiamme niin kuin itseämme.

Kymmenen käskyä voidaan tiivistää rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä vuorosanoja tapailimme jo leirillä. Yhteisissä leikeissä, ruokailuissa, jalkapallokentällä, öisin huoneissa, uimarannalla ja niin edelleen, harjoittelimme sitä, miten voisin ottaa lähimmäisen elämässäni huomioon. [Järjestimmepä huutokaupankin, jonka tuotto, yli 80€, menee kaukaiselle lähimmäiselle, venezuelalaiselle päiväkotilapselle.] Itse toteuttamissamme aamujumalanpalveluksissa, hartaushetkissä ja rukouspäiväkirjaa kirjoittamalla hoidimme puolestaan suhdettamme Jumalaan, ja Jumala hoiti meitä.

Otan esille vielä yhden käskyn ja samalla toivon, ettei käsky-sanan viliseminen tässä puheessa jätä suuhun sellaista makua, että leiri olisi ollut läpeensä käskemistä ja tottelemista. Sillä sitä se ei todellakaan ollut, päinvastoin.

No niin. Niin sanottu kaste- ja lähetyskäsky löytyy tuosta Vilin äsken lukemasta evankeliumitekstistä. Siinä Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, sanoo: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Se on tehtävä, jonka on Jeesuksen Kristuksen seurakunta saanut. Eli miten Jeesuksen opetuslapseksi pääsee? Se on sellainen asia, johon ei ole valintakokeita. Jeesus selittää itse: ”kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa.”

Nyt olemme rippikoulun perustavan asian äärellä. Teidät, rakkaat nuoret, on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, Jeesuksen opetuslapsiksi. Te, hyvät vanhemmat ja kummit, muistatte tuon toimituksen varmastikin nuoria paremmin. Ripariviikon, te vanhemmat, muistatte viikkona, jonka oma lapsi, ihan äsken vielä pieni ja avuton, oli poissa kotoa. Mutta te, pian konfirmoitavat, toivottavasti muistatte sen viikkona, johon puoli vuotta kestänyt rippikoulu huipentui sekä viikkona, jonka aikana saitte opetusta siitä uskosta, johon teidät on kastettu. Opetusta uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen.

Mistä tuossa uskossa on sitten kyse? Siitä, ettei elämä ole ulkoa opittujen käskyjen varassa. Siitä ettei tarvitse esittää. Siitä, että Jumala on Isä, joka rakastaa lapsiaan siitä riippumatta, miten hyvin he osaavat elämän pelisääntöjä noudattaa. Tässä uskossa on kyse siitä, että Jumala on Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa sovittanut kaiken meidän pahuutemme, kaiken sen, mikä rikkoo itseämme, suhdettamme toisiin ihmisiin, suhdettamme Jumalaan. Tässä uskossa on kyse siitä, että Jumala on Henkensä kautta läsnä elämässämme. Jumala ei jätä meitä yksin. Jeesus sanoi: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

Tällaiseen Jumalaan on turvallista tunnustaa uskovansa. Kun kohta käyt sen alttarille tekemään, muista että Jumala varjelee sinua etsijänkin uskossa. Hän ei jätä yksin eikä sinua hukkaa. Sama Jumala, joka on sinut löytänyt jo silloin, kun olit vielä lapsi, kulkee yhä vierellä, antaa armonsa ja rakastaa niin vietävästi.

Keravan kirkossa 28.7.2007 klo 14

torstai 26. heinäkuuta 2007

lintsi

aurinko paistoi. nousimme bussiin, päädyimme ratikalla linnanmäen huvipuistoon.

elia sai minihupirannekkeen. kävimme kolmessa laitteessa plus jonotimme yhteen. huoltaja pääsi alle metrisen siivellä.

pisin jono ja suurin ilo oli rekkarallilla. auton katolta ei minihupimies olisi lähtenyt millään. kriisiä paikkailtiin heposilla. ratsastus sujui kuin länkkäreissä mutta jarrumies pysäytti ratsun kuin saluunan seinään. elia törmäsi suu edellä kiinnipitoripaan ja huusi ja itki ja näytti henkilökunnan edustajalle, olisiko syytä tehdä jotain.


pienten teekuppien jälkeen maksoimme riistohinnat burgereista ja laihasta spritezerosta. jäätelöpallot olivat puolestaan mahtavat. lopuksi pistimme 13 euroa peleihin & co. kaksi arpaa tuotti temppupelin (jonka myyn kirpputorilla). narunvedosta nousi nallepuh-taikapyyhe, pyyhe joka kasvaa (jee!) vedessä. lautasten heitosta (yksi hajosi) isi voitti pojalleen pienen punaisen pirun, joka sanoo i love you. huipuinta oli silti voitto rollen ajoista ja 600 grammaa hariboja. tuli ihan nostalginen olo.

nyt pieni mies lähtee nukkumaan ja isompi nukuttamaan. vaikka eihän se mitään nukuttamista ole, jos pesee pienet hampulit, lukee iltasadun, pyytää siunausta ja sanoo: hyvää yötä, isi rakastaa sinua. se on rutiini. se on etuoikeus. se on kaunis tosi unikuva.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

tunnelmia leirin jälkeen

mahdollisuuksia ei ollut. siis päivitellä. eerik-isännän kannettavasta, jolla ounastelin bloggaavani, pamahti näyttö ja konttorin koneella kävin kerran, senkin työasioissa.

mitä leiristä jäi siis käteen?

1) flunssa. viimeisenä leiripäivänä huuleen kihosi rakkula ja kurkkuun kirvellys. paineet purkautuivat nyt niin.

2) hieno ystävyys. maisterin kanssa kisailtiin ja pelailtiin läpi leirin. yöt venyivät ja aamusta alkaen olivat huumorit kukissaan. on erinomainen asetelma jatkaa viikon päästä nuottakotoon kesän viimeiselle riparille. astan kanssa ystävyys kasvoi: rippikoulupapilta sitä voi oppia vuosi vuodelta, leiri leiriltä.

3) oppimista. vihdoin sain kokeilla työskentelyn johtamisen jakamista. teemun kanssa vedettiin leirin viimeinen tuntipari ja maku, joka jäi, oli maukas. myös ryhmä oppi, mitä opitun arvioinnin tuloksia ja sanatonta feedbackia on uskominen. innostus, avoin asenne ja ilmaisun määrä leimasivat tätä ryhmää. sille oli helppo olla opettajana.

näiden lisäksi mainittakoon nilkka, jonka onnistuin huomaamattani nyrjäyttämään niin, että onnuin kolmen päivän ajan ja täten pelasin itseni ulos viitakko teamia vastaan otellusta jalkapallomatsista. nyt jalka on ok ja hyvä niin. sain aikaiseksi jo tehdä pyörälenkin elian kanssa, joka ei istuimestaan olisi halunnut nousta edes tunnin ajelun päätteeksi.

kylläpä minulle ikäväkin jäi.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2007

tunnelmia ennen leiriä

huomenaamuna lähdemme viitakkoon. aloitin kesän toisen riparini viettämällä oman konfirmaationi 11. muistopäivää.

perhe häipyi kesken päivän mummolaan ja tulin tyhjään kotiin. tartuin imuriin, moppiin ja tiskiharjaan. relasin loppuillan.

tänään päätä jomotti iltaan asti. mietin aamun messussa, että olisi paikallaan ripustaa stressin painava palttoo naulaan. kuka sitä kestää kantaa?

no, aamulla bussiin kiipeävä ryhmä tuntuu lupaavalta. heijastuspintana on tietysti kesän ensimmäinen, ja se tekee arvioinnista vaikeaa. tuo oli näet omista leireistäni top3:ssa ja olo oli konfirmaationkin jälkeen palkittu. no, vertailua ei pitäisi harrastaa, ja jos siitä onnistuu pidättymään, voi nähdä, että viitakko viitonen on vasta nupuillaan. viikon päästä pensas vasta kukkiikin.

omassa tunnetilassa on jonkinlainen peikko. pelottava epävarmuus, horjuva usko omiin vetokykyihin. en tiedä, mihin olo perustuu.

vanhemmille sanoin, että mielestäni riparissa tärkeintä on se, että nuori tuntisi, että hänet hyväksytään sellaisenaan kuin hän on. niin toisten kuin Jumalan silmissä. olkoon tuo tavoite myös omani.

(p.s. päivitän tänne mahdollisuuksien mukaan, joita tiettävästi savossakin on.)

maanantai 9. heinäkuuta 2007

pyörälenkki

tulin kotiin. ehdin vaihtaa ylleni räikeän punaiset shortsit, kun jo perheeni saapui järkyttymään pöksyjä. olivat ostamassa sadeasua pikkusammakolle, joka lätäköistä pitää. ostivat.

lähdimme siitä kypäröinemme polkemaan, sillä ulos oli vielä päästävä. ajoimme tutun lenkin. ensin suuntasimme koskelle, joka oli kasvanut. sade antaa luonnolle kasvua. elia säntäili sinne tänne, mutta vaaratilanteilta vältyttiin.

siitä hurautimme siirtolapuutarhan toiselle puolelle, mätäjoen ylityspaikalle golf-kentän luona. se on ankkapaikka. paikalle olivat ajaneet maijallaan myös poliisit. kysyin, onko tilanne päällä, luulleen, että maassa lepäsi sammunut. sammunut ta ei, tien laidassa makasi eläin, peuranvasa arvatakseni. emme jääneet seuraamaan miesten mietiskelyä siitä, mitä pitäisi tehdä.

sen sijaan ajoimme sillan yli ja parkkeerasimme tuttuun tapaan tuttuun kohtaan. nostin elian alas ja hän totutusti säntäsi rinnettä alas joenrantaa päin. siellä ankat uivat sankoin joukoin. tämän kevään/kesän pesue. pienet uteliaat olivat kohdata, kun elian oli vaikea pysyä aloillaan poikasia rauhallisesti katsomassa. nuo puolestaan nälkänsä perässä räpiköivät maalle miltei naukkaamaan poikaani varpaasta.

siitä ajoimme vielä pajamäen laitaman leikkipuistoon, jossa elia tuhosi kaikki hiekkalaatikkoon rakennetut kakut.

tullessamme pyörävaraston ovelle luimme käskyn käydä vielä ostamassa jauhoja. äiti ei saa kastiketta valmiiksi. tämä oli ajelumme ainoa reittimuutos, -lisä. mutta vaikka ajaisimme kolmen pysähdyksen taktiikkaamme kuinka paljon tahansa, en usko kyllästyvämme. meillä on kivaa. luonto täällä helsingin laidallakin elää ja yllättää. sitäpaitsi, täällä ei ole niin kauheasti ötököitä!

konditionaaleja

olisi järkevää mennä ajoissa nukkumaan. olisi suotavaa, että elia olisi nukkunut viittä vaille kuutta pidempään. olisi upeaa, jos saisi vain olla möllötellä.

olisi kamalaa, jos eilinen kopsahdus parvekkeella ei olisi ollut kukkaruukku vaan sen pudottanut pikku-ukko. olisi mukavaa, jos en ajattelisi niin usein sitä pahinta vaihtoehtoa. olisi kivempaa olla näkemättä mielessään verta ja kauhua.

olisi kohtuullista, että soittaisivat minulle kirpputorilta, ovatko unohtamani jakkarat löytyneet. olisi hauskaa mennä taas pian uudelleen. olisi kuitenkin tyhmää mennä ennen syksyä, jolloin kylmän kelin vaatteille olisi kysyntää.

olisi työpäivä. olisi putki.

olisi siskon syntymäpäivä. kuusi vuotta sitten menin armeijaan. olisi sääli mennä taas. olisi tyhmää olla olematta tässä. nyt.

olisin onneton ilman heitä, jotka kotona ovat.

olen onnellinen.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

pitkä perjantai

jo torstai venähti, kun lajittelin kirpputorikamoja, pelailin, nautin mainiota chileläistä punaviiniä (aliwen, cabernet-syrah) ja valvoin ihan valvomisen mahdollisuudesta. mutta tänään on eri kujeet. tässä päivän ohjelma:

11.00 herätys. torkun 5 minuuttia. menen suihkuun.

11.20 keitän kahvin. käynnistän koneen. pelailen.

12.00 lounas. lämmitän eilistä muhennosta koti-isin tapaan.

12.54 juna keskustaan. syntymäpäivälahjain hankkiminen.
15.30 silitystä. ruoanlaittoa.

n. 16.00 perhe palaa.

viim. 17.45 peugeot kohti keravaa, kaupasta illaksi evästä nuorille. kahvilan pystytys.

20.00 wanhan pappilan avoimet ovet.

23.00 ovet kiinni. kotiin.

23.40 auton pakkaus aamuksi. sänkyyn.

viim. 7.00 herätys ja kirppikselle.

torstai 5. heinäkuuta 2007

hellettä

oli ahdistavaa lähteä aamulla töihin. jo ennen kahdeksaa oli asteita yli 20. mustat housut ja tumma pitkähihainen kauluspaita eivät sopineet säähän. toimistoon päästyäni napsautin heti tuulettimen täysille. nyt sietää.

soitin reissulaisille. siellä oltiin järvessä. elia oli kuulema ihana, pyllyään myöten vedessä. voin kuvitella ilmeen ja innon.

tässä sitä miettii elämän tarkoitusta. istuessaan ihmistä varten, joka ei ehkä tule. antaessaan kuitenkin itsensä toisen käyttöön, jos tulee. ajatellessaan perhettä, josta on erossa. peilatessaan olemistaan aina suhteessa toiseen.

viime sunnuntain armahtakaa! antakaa! tulevat lihaksi. elämän tarkoitus tulee pilvien takaa kuin aurinko ja paahtaa ihoon merkkejä. tässä olen. missä sinä olet? minä olen sinua varten.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2007

yksin vuorotellen

äiti ja poika käyvät kohta tuliteräpakoputkiseen pösöön ja ampaisevat reissuun. isi jää vuorostaan kotia pitämään. vaikka tuskin ehtii, sillä aika kuluu työstä toiseen hyppäämällä.

paraikaa päivystän papin huoneessa eikä tämä mitään ankarinta puurtamista ole. kolmeen tuntiin ei ole ollut minulle asiaa. vähän olen järjestellyt tulevia töitä, katsonut jo ensi viikolla käynnistyvää riparia kohti, pysyen kuitenkin aisoissa. (avasin muuten vihdoin gmailiin osoitteen.) tunnin kuluttua lähden kotiin, josta jo nopeasti suntioimaan. kryptassa urkukesä kukkii ja vuorion pete soitteloo.

aamulla takaisin tänne ja iltapäiväksi...iltapäiväksi ei ohjelmaa olekaan. mutta luultavasti huomisilta menee tavaroiden penkomisessa, sillä menin varaamaan lauantaiksi pöydän kirpputori valtterista. sinne vain kaikki, tervetuloa!! että kyllä tämä koti-isi osaa. pitää vapaapäivät ja -hetket tekemisessä.

sunnuntaina vietetään kuitenkin syntymäpäivää, kun rakkaani, vaimoni kohdalla tulee neljännesvuosisata täyteen. oi, jospa saankin olla mukana, kun meillä kaikilla tulee varmasti olemaan mukavaa, kun myös äiti vanhenee, eikä aina vain isi (joka tosin aina edellä.) mutta henkisesti olen kyllä vielä paljon nuorempi.

tiistai 3. heinäkuuta 2007

pakoputki

ei mene putkeen. pakoputki pamahti eilen. tai se kertoi kovaan, sopimattomaan ääneen, ettei kaikki ole kuten pitää. olimme matkalla ikeaan. virkistymään katselemalla lastenhuoneen kalusteita. pörinä esti sen kaiken. piti pelätä pahinta ja pahinhan se oli.

kun ääni tänään vain yltyi, soitin konalan huoltoon ja ajoin auton pihaan. putki oli katkennut. osat maksoivat sen, mitä saimme ostaessa hinnasta pois. hip huraa.

pakon edessä hymyilen. auto on nyt pihassa eikä pörise.

maanantai 2. heinäkuuta 2007

haukkua nyt väärää puuta...

soneran laajakaista on ollut poikki viikon. jonotin asiakaspalveluun tänä aamuna yhteensä yli kaksi tuntia. asentaja kävi iltapäivällä. sana kulki eteenpäin, vaikka hieman epäilin.

en tiedä, oliko yhteydessä ongelmaa ensiksikään. lopputuloksena käteen jäi rikkinäinen puhelimen johto. yhteys pätki siis ainakin tässä päässä.

pahoitteluni soneraa kohtaan osoittamastani kiukusta, jota tänä aamuna täältä kyllä riitti. nyt on uusi johto seinässä ja kaikki sujuu taas keveämmin. nyt voin maksaa vuokrankin (mitä koko ajan tietysti odotinkin...)

armahtakaa! eli saarna 5. sunnuntaina helluntaista

Luuk 6:36-42

Jouduin tällä viikolla lapsuudenkotonani tilanteeseen, jossa minun oli käytävä vanhojen tavaroitteni kimppuun. Oli pengottava lipastot ja hyllyt, pakattava säilytystä varten, heitettävä pois roskapönttöä varten. Oli tehtävä valintoja: mitä haluan pitää, mitä en enää kaipaa. Samalla oli kohdattava nuoruusvuotensa ja kaikki, mitä niihin kuului. Oli kaivettava esiin kirjeet siltä tytöltä, joka jätti sydämeen särön pitkäksi aikaa. Oli luettava onnittelukortit ystäviltä, joihin ei ole vuosikausiin ehtinyt, muistanut, jaksanut pitää yhteyttä. Oli selattava koulun vanhat kokeet ja nöyrryttävä katsomaan, miten keskeneräinen sitä on ollut.

Oli katsottava itseään ihan kokonaan. Tuomitsevin silmin. Tällainen olen ollut. Tällainen olen nyt. Yhä kesken. Yhä rikkimenevä. Yhä liian kiireinen omilta asioltani näkemään ystävää, näkemään ihmistä.

Kuulostaako tutulta? Yhtäkkiä jokin muistuttaa niistä asioista, jotka pitäisit mieluummin kaapin perällä, poissa silmistä, poissa mielestä. Yhtäkkiä huomaatkin nuo hirret ja roskat elämässäsi, jotka sokaisevat näkökyvyn. Yhtäkkiä huomaat pudonneesi kuoppaan. Sinä, jolla piti kaiken olla hyvin.

Silti: juuri meille, tällaisille langenneille Jeesus sanoo tänään: "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko." Jeesus sanoo tämän meille, jotka olemme hänen seuraajiaan, Jumalan lapsiksi kastettuja. Meille, jotka olemme tulleet tänä aamuna tähän Keravan kirkkoon, etsimään kukin mitäkin. Sovitusta, rauhaa, lepoa, virkistystä, evästä kristityn elämään. Saamme evääksi nuo Jeesuksen sanat. "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko." Saamme ottaa ne vastaan sellaisina kuin olemme. Juuri tällaisina, keskeneräisinä, ei-niin-salonkikelpoisina.

Tässä on Jumalan suuri salaisuus. Hänen lapsekseen kelpaa kuka tahansa. Ei vaadita täydellisyyttä tai virheettömyyttä. Jumalan lapsi, kristitty, Jeesuksen seuraaja saa mennä rikki, saa epäonnistua. Saa tunnustaa sen kaiken, minkä pitäisi mieluummin piilossa lipaston pohjalla. Ja mikä parasta: saa anteeksi.

Sillä Jumala on armollinen. "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa." Jeesus Kristus sovitti kaikki syntimme. Jumala antaa anteeksi sille, joka katuu, joka näkee hirren silmässään, joka tuo komeronsa pimeimmänkin sopukan hänen eteensä. Sille Jumala antaa anteeksi. Vaikkakin itse helposti tuomitsemmekin itsemme, Isämme armahtaa.

Jumalan lapsena ja Jeesuksen seurajaana eläminen on sellaista, anteeksi pyytämistä ja saamista. Ennen kuin voimme olla itse valmiit armahtamaan, täytyy meidän tunnustaa omat vikamme ja kokea Jumalan laupeus. Kristityn kasvualustana on Jumalan rakkaus. Tai kuten Jaakko Löytty laulaa: "Me saamme kasvaa, saamme kasvaa, kun meitä hoitaa kuninkaamme." Voimme ammentaa vain Jumalan omasta rakkaudesta, jota hän meille lahjaksi antaa.

Jumalan rakkaus on siis kristityn elämän lähtökohta ensiksikin siinä, että Jumala rakkaudestaan, Jeesuksen tähden ottaa ihmisen lapsekseen ja antaa tämän kaikki synnit anteeksi. Toiseksi, Jumalan rakkaus on kristityn elämälle lähtökohtana suhteessa lähimmäiseen. Jeesus sanoo: "Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa. Älkää tuomitko." Tänään meiltä kysytään, millainen on suhteemme toisiin ihmisiin. Armahtava vai tuomitseva?

Kuinka onkaan usein helpompaa tuomita kuin armahtaa, osoittaa sormella toisen ihmisen heikkoihin kohtiin, huomauttaa roskasta silmässä tai penkoa toisen suljettuja laatikoita! Mutta kenellä meistä siihen varaa? Omassa silmässämme on isompi roska, omissa laatikoissammekin on kipeitä asioita, kukaan meistä ei ole virheetön, vaan jokainen tarvitsee Jumalan armoa. Tuomitseminen ei ole oikea tapa suhtautua toiseen ihmiseen. Sen sijaan lähimmäistä voi auttaa, kun tunnustaa oman armon kaipuunsa ja asettuu toisen rinnalle, lähimmäisenä. Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa tulevat heti sen jälkeen, kun hän on opettanut tutun kultaisen lähimmäisenrakkauden säännön: "Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." Se on oikea tapa suhtautua toiseen ihmiseen. Aivan kuten itse tarvitsemme armoa omiin kipuihimme, tarvitsee meidän sitä jakaa toisillemme, toisten haavoihin. Armahtaa, kuten Isä armahtaa.

Se on meidän tehtävämme, meidän vastuumme. Jokaisen kristityn tulee pyrkiä armahtamaan ja välttää asettumasta tuomarin osaan. Ja tämän tehtävän tulee ulottua elämämme joka sopukkaan, niihin pimeisiinkin. Mutta siinäkin oman armon kokemisemme kautta.

Armahtamisen käsky velvoittaa myös anteliaisuuteen. "Antakaa, niin teille annetaan...Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan." Meidän tärkein annettavamme ei ole tänä päivänä mitalliset viljaa, kuten Jeesuksen esimerkissä. Sen sijaan voimme osoittaa anteliaisuutta muin tavoin. Antaa sitä, mitä toinen tarvitsee. Jokainen meistä voi ottaa yhdeksi tämän kesän tavoitteekseen, alkaen vaikkapa tästä heinäkuun ensimmäisestä, tavoitteeksi sen että antaisi enemmän. Aikaansa, ajatuksiaan, huolenpitoaan. Mitä vaintoinen on kipeästi vailla.

Olkaa valmiit armahtamaan, niin kuin teidän Isännekin armahtaa.

Edelleen Jaakko Löytyn sanoin:
"Me saamme kasvaa, saamme kasvaa, kun meitä hoitaa kuninkaamme. Me saamme kasvaa, saamme kasvaa, toivoa toisille myös jaamme."

Keravan kirkossa 1.7.2007 klo 10

lauantai 30. kesäkuuta 2007

lauantai-illan huumaa lol xD

istun oppimiskeskus aleksandrian tietokoneella ja valmistan huomiselle saarnaa. se on (onneksi!!!) oikolukua ja silauksia vaille tämän illan osalta valmis. huumaa kai tämäkin.

lähdimme aamulla matkaan yhdeksältä ja olimme omassa autopaikassamme nro 16 (8.41€/kk) noin neljältä. väliltä noukimme anopin matkaan ja teimme pari pakollista huoltoasemapysähdystä. kotiinpaluu: onnistunut.

reissumme oli menestys. nimittäin, mikäli asioita alkaa mittaamaan onnistumisen ja epäonnistumisen skaalalla, suurin osahan siitä, mitä teemme onnistuu. onnistuin tänään pakkaamaan auton, ajamaan sen perille, tankkaamaan bensiiniä yms. mutta näin arkisestikin sanottuna (eli kun ilmaisuun lisätään ripaus vähättelyä ja huonoa itsetuntoa ja epäonnistumisen mentaliteettia) reissumme oli menestys. todella. mm. seuraavista syistä:

1) selvää male bondingia tapahtui. eilen elia kiipesi syliini kaksi kertaa köllimään, mikä tietysti tuntui jalataltavievältä. lisäksi kotiuduttuamme hän osoitti olevansa isin poika (just kidding) kiukuttelemalla äidilleen ja pörräämällä isin varpaiden parissa.

2) elia ei hermostunut (yhtä yötä lukuunottamatta) siitä, että äiti ei ollut mukana. olimme kuitenkin kaksin (ja vähän muidenkin kanssa) neljä yötä.

3) sain läpikäytyä fiiliksiä, jotka tulevat vastaan harvoin. vanhojen kamojen kahlaaminen nostatti aitoa nostalgiaa ja kiitollisuutta.

4) isä ja minä puhuimme tasolla, jolla emme ole olleet...no, koskaan.

eli aikamoista huumaa!

nyt lukaisen sanaelmani ja lähden kotiin. hauskaa illanjatkoa ja heinäkuuta!

perjantai 29. kesäkuuta 2007

otteloimista

illan ensimmäinen ottelu alkoi klo 19.00. vastaan asettui juuri saksalaisen ystävyyskylän nuorisojoukkueen 14-3 kumoon leikitellyt kops eli kommunistien palloseura. yhdellä vaihtomiehellä mentiin. se oli liian vähän. oma jaksaminen oli koetuksella jo toisen puoliajan (2x25min) alussa. lopulta pysyimme tasoissa 3-3, vaikka paikkoja oli mennä ohitsekin. itseäni jäi erityisesti kalvamaan läpisyöttö, jonka otin varomattomasti haltuun ja menetin. olisi pitänyt ottaa riski ja ampua sokkona maalia päin. tilanne oli uusinta jenkeissä pelatusta ottelusta syksyltä 1998. (sen hävisimme 10-0.)

toinen ottelu oli mukavan palauttava, vaikka helppo se ei ollutkaan. on sangen vaikeaa pelata tyttöjä ja poikia vastaan fc huru-ukkojen joukkueella. otimme lopulta 9-4 voiton. tein kaksi maalia. kengät toimivat hyvin.

illan kovimman ottelun kävin kuitenkin äitini luona, jossa aloin purkamaan laatikoita. niihin olin joskus pakannut jäämistöä jenkeistä. (niille, joille yhteys ei ole selvä, selitettäköön, että elin elokuusta 1998 heinäkuuhun 1999 vaihto-oppilaana indianan angolassa.) sellaista, mitä ei rohkene poiskaan heittää. joukossa oli kirjeitä, kortteja, sen aikainen kalenteri merkintöineen ja kaiken kukkuraksi taulu, jonka kuorokaverini megan stevens oli minulle maalannut/lähettänyt. kortteja oli liioittelematta ainakin 50 ja luin jokaisen läpi. kiitoksen sanoja kuluneesta vuodesta. kaipauksen purkauksia. lämpöisiä lauseita.

siinä istuin olohuoneen lattialla, jalat harallaan (koska satutin polveni kentällä), ja herkistelin. herkistelin ja ottelin menneisyyttäni vastaan. ja mennyt taisteli nykyisen kanssa: sinä olet tärkeä, vaikka et niin ehkä tunnekaan. sinä olet enemmän, enemmän kuin mitä uskallat katsoa.

suljettujen laatikoiden avaamisesta, katkaistujen ystävyyssuhteiden pistämisestä sydämeen, menneen kanssa painimisesta hikeen ja kyyneliin asti jatkan sunnuntain saarnassa. sunnuntain, jonka aiheena on: armahtakaa!

torstai 28. kesäkuuta 2007

kolme runoa elialle

ulkona sataa
syntyy lätäköitä
jalat kastuvat
jos kenkiin pääsevät.

***

kukka pyörii parvekkeella
tuulee niin että
lippis lähtee päästä.

***

kissa juoksee liian lujaa
perässä pysyvät vain
katse ja osoittava sormi.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

unia

väsyneet matkamiehet nousivat sängyistään viittä vaille aamuyhdeksän. koko aamun tuntui kaikki kulkevan jäljessä. outoahan se oli aamupuuroa lusikoida liki puolikymmeneltä. käväisimme mummolassa, söimme purkkiruokaa ja lähdimme päiväunille kahdelta, jolloin usein jo noustaan(!)

isikin hieman pelattuaan kömpi peiton alle ja lepäsi ja lepäsi. näin outoa unta, jossa kiersin maailmaa kuin kilpailussa. muistan vain sanoneeni unessa vaimolle: "taidan käydä tänä iltana vielä venetsiassa." kummallista.

joka tapauksessa, ja tämä on tärkeää, heräsin itse puolikuudelta ja huomasin poikani vielä nukkuvan viereisessä huoneessa. jouduin herättelemään hänet, mikä ei ollut hänestä juurikaan mukavaa. vaikka oli nukkunut jo kolme ja puoli tuntia!

olikin pieni ihme, että sain hänet nukahtamaan puoli yhdeltätoista. äiti kutsui meitä kesämiehiksi, kun vielä kymmeneltä kukuimme. vastasin olevamme lomalla.

eikä tämä rytmin heilahtelu minua vaivaa. minusta tuntuu hyvältä saatuani levättyä. ajattelin jo aiemmin, että on vaikea nauttia elämästä, kun ei fyysisesti jaksa. ja siinä empiirinen vastalause platonisteille ruumisantipatioineen. kauniita mutta yht'aikaa levollisia unia kaikille!

tiistai 26. kesäkuuta 2007

lapsuudenkotona eli turvallisesti perillä

kiitos hannalle kommentista ja kaikille muillekin näiden vuodatusten palkitsemisesta lukutaitonsa käyttämisellä.

aamulla piti lähteä reissuun heti lounaan jälkeen eli noin klo 11.30. elia yllätti önisemällä öh ensi kerran vasta 8.20 ja päivän ohjelma notkahti heti tunnilla eteenpäin. starttasimme klo 12.30 mutta jouduin palaamaan pihaan noutamaan kyynelehtivältä mammalta neuleen. oli viileää.

pikkumatkustaja nukahti 5 min ajon jälkeen ja nukkui hartolan seudulle asti. niin meni tunti viisikymmentä minuuttia.

poikkesimme joutsaan lavian papalle, jossa olivat eija ja tuuli. saimme helposti kulumaan tunnin naukkaamalla kahvit ja välipalan (sosetta, suklaata ja nokareen leipäjuustoa). siitä kolme varttia anopille puoleksi tunniksi toiselle kahville ja hetkeksi leikkimään essi-tädin kanssa. takapenkille jäi sänky, patja ja turvaistuimen kiinnitysohje (hei, kyllä se oli jo kunnolla kiinni!)

vaihdoin placebon, joka kiukutti eliaa, mikko kuustoseen, joka oli jo joviaalimpaa, ja kuljimme seesteisesti noin konginkankaalle. sitten ei elia jaksanut enää pelkästään viihtyä. oli ruoka-aika ja kuudes tunti tien päällä. parikymmentä minuuttia ja seisahduimme viitasaarelle. käytimme miestenhuonetta ja ruokapöytää. emme maksaneet mistään ja tapasimme jarkon, joka on isin yläastekaveri, ja tämän 4-vuotiaan jessen.

klo 19 alkoi viimeinen taival ja elia nukahti hieman pihtiputaan jälkeen annettuani siihen luvan. annoin pojan nukkua vartin, puhuin vaimon kanssa viidettä kertaa matkan aikana ja herätin vaivoin urheasti jaksaneen kyytiläisen. olimme pian isomummolan pihassa, vaihdoimme vaipan, toinen meistä temmelsi, toinen kävi pitkäkseen, kunnes vaari saapui ja johti meidät viimein tänne, lamminahon hakalaan, jossa isi on ollut yhtä pieni ja vilkas kuin poikansa.

nyt poika nukkuu isinsä entisessä huoneessa. on hiljaista. niin täällä kuin pitskun kotona, jossa yksin on äiti, jota isin ja pojan on ikävä. jonka luona koti on.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

15 min kentällä

jenkeissä pelatessani en saanut kenttäaikaa varttiakaan, mutta nyt minulla ei ollut muita vastustajia kuin kaksi tolppaa ja ylärima. silti sain itseni puhki reilussa kymmenessä minuutissa.

syitä voin listata kolme:

1) en osunut tolppien väliin. enemmän juoksin hakemaan palloa pusikosta kuin pallon kanssa.

2) olin juuri syönyt puolikkaan annoksen kebabia ja liki yhden pizzan.

3) olen rapakunnossa.

joka tapauksessa, tiistaiaamuna lähdemme tien päälle. joka tapauksessa, pakkaan mukaan uudet umbron nappulaiset. joka tapauksessa, aion pelata itseni puhki oikeidenkin vastustajien kanssa.

lauantai 23. kesäkuuta 2007

juhannusajot ja -eläimet

vietin aaton töissä keravan seurakunnan juhannusjuhlassa. ilta oli onnistunut. kokko syttyi, makkaraa riitti. lauloin laulun, löysin kaikki krokettipallot ja pääsin perheen - joka juhli isin mukana - kanssa kotiin omalla autolla.

lähtiessämme hieman kymmenen jälkeen elia valvoi vielä urheasti. (viimeksi kai vauvana lähti nukkumaan vasta noin myöhään!) peugeotimme tasaiseen kyytiin poika turunväylällä nukahti.

pikkutiellä koimme juhannusyön taikaa. ensin väistimme kolme pesukarhun poikasta, jotka kyyhöttivät tienposkessa kiiluvine silmineen. sitten edestämme loikkasi pieni kaurisbambi. kysyimme toisiltamme, olemmeko koskaan nähneet moista.

tänä iltana teimme poikien kesken juhannuskävelyn teboilin kautta (täytimme rattaiden renkaat) nuolipuistoon (kiikuimme hetken) ja sieltä kotiin (jotta äiti sai lukea tenttiin). matkalla näimme siilin, heinikossa tiipertävän.

aiemmin päivällä pääsimme kokeilemaan ensi kerran pyöräilyä kaksin (isi ajoi, elia istui istuimessaan leppäkerttukypärä päässään), koska jalkapalloilu ei pikkuhemulille maistunut. ajoimme koskipuistoon, jossa näimme lokin uimassa. siirtolapuutarhan leikkipuistossa keinuimme. golfkentän joella vietimme herkän hetken, kun elia istui puunjuurella ja katseli monta minuuttia hiljaa sorsia, jotka uivat ihan vieressä, etsivät ruokaa ja pesivät itseään. meillä oli huisin hyvä retki.

mahtuipa päivään myös kristianin ja darinan vierailu. se teki mielelle kerrassaan hyvää. koska niin päätimme, kirjoitan sen tähän esiin: ensi toukokuussa juoksemme helsinki city runissa puolimaratonin. tämän takana seisomme. naisemme siinä meitä auttakoot.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2007

test drive

(eikös pikkupoikana ollut tuon niminen tietokonepeli..?)

pojat tekevät ensi viikolla road tripin mummolaan. asia varmistui eilen, kun isi sai keskiviikon työttömäksi ja sillä koko juhannuksen jälkeisen viikon saarnaa ja sen valmistusta lukuunottamatta vapaaksi. kiitos asta-papille!

mummolassa (lamminahon kentällä) pelataan manun (ei fergusonin, vaan ruotsalaisen, joka oli kylän koulun opettaja) muistoturnaus jalkapallossa, ja isiä on houkuteltu mukaan. siksi olen ostanut pallon ja huomenna ehkä kengät. viimeinen ottelu on syksyltä 1998, sekin vaihdosta kentälle. jonkin kerran voisi tuossa meidän hiekkakentällä etsiä pölyn seasta tuntumaa.

matka tapahtuu suunnitelman mukaan siten, että isi ajaa ja elia istuu etumatkustajana. ajo (450 km) kestää ainakin 5 tuntia, josta pikkumatkustaja ei nuku puoltakaan. on siis laskettava tarkkaan, mihin aikaan nukutaan ja ajetaan mahdollisimman lujaa, mihin aikaan ei viihdytä ja syödään, mihin aikaan poiketaan kenties kylään, mihin aikaan vain kestetään ja ajetaan eteenpäin.

tämä pohjustuksena sille, että tänään iltapäivästä harjoittelimme kahden kesken ajamista. ajoimme ensin vuolukiventielle jari-sedän ja evy-tädin luo kylään, jossa elia viskoi kukkaruukkujen multakimpaleita pitkin lattiaa, viehättyi akvaariokaloihin, juoksi asuntoa päästä toiseen, hurmasi ja osoitti isilleen, että kylässä käyminen on rankempaa kuin oleminen kotona, jossa paikat ovat tuttuja ja tylsiä ja vähemmän kiellettyjä.

kylästä lähdimme niin, että ehdimme kuudeksi tuomiokirkolle noutamaan mamman töistä. odotellessamme elia jahtasi pulua niin, että tallentui saksalaisturistin digitaalikameraan. lennossa lintu olikin jo ihan tyhmä. avaimia pikkukuski kantoi koko ajan.

matka kotiin sujui ilman pahimpia vastalauseita. uskallan lähteä vaativan kyytiläisen kanssa reissuun. tarvitsen käden ulottuville vain paljon leluja, tarpeeksi kirjoja, rusinarasioita, vesimukin, muuta naposteltavaa sekä avainnipun jos toisenkin.

maanantai 18. kesäkuuta 2007

GFS-534

olemme ostaneet auton!

heräilimme aamulla rauhassa ja valmistauduimme tähän suureen päivään. lähdimme kymmenen kieppeillä koeajamaan yksilöä, jonka kanssa automme kilpaili vielä viime metreille asti. se karsiutui sisustuksessa asuneen koiran hajun ja karvojen tähden. kun toinen silmäilemämme tarjousajokki puolestaan tuntui voittaneeseen nähden ahtaammalta (eikä se säväyttänyt rouvaa), päättyi projektimme puoliviideltä, jolloin veimme myyjällemme käsirahan tiskiin.

olo tästä kaikesta on edelleen jännittynyt. on jännittävää olla autonomistaja. on pelottavaa, mitä auto tulee meille maksamaan. on kuitenkin vapauttavaa ajatella, että reilun kuukauden kestänyt autojen kyttäys on kantanut hedelmän, josta saamme (toivon mukaan!!) nauttia pitkään ja ilolla.

ajaessamme kotiin (emme kuitenkaan autollamme, vaan mummin ~, sillä omamme jäi huoltoon viimeistä silausta odottamaan; saamme sen huomenna noutaa) tarkkailin kuitenkin edelleen, millaisia malleja ruuhkassa ajeli. vaimo kehotti lopettamaan autojen sillä silmällä katselun. mutta minä vastasin: kuinka voisin? siitä on tullut kuin refleksi. ja sitä paitsi, nyt kun olen elämäni ensimmäistä kertaa jollain tasolla kiinnostunut autoista, miksi yrittäisin vieroittua? auto ei ole kuin oikea nainen, jonka löydettyään ei tulisi mieleenkään vilkuilla toisia.

huomenna saamme pösömme (peugeot 307 xr 1.6 wagon) pihaan. teemme perheenä ensiajelun ja katselemme sitä ikkunasta. sitten minulla on auto. ja viideksi vuodeksi velkaa.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2007

Meillä on kivaa eli Viitakko II:n konfirmaatiopuhe

1 Joh 4:16-21

Meillä on kivaa. Kun tehdään yhteenlasku ja ynnätään toisiinsa aurinkoinen sää, maittavat eväät ja suojaisa lepopaikka saadaan summaksi varsin kivat olosuhteet. Kun siihen lisätään muutama vetäjä ja joukko isosia sekä yksi mies, joka valvoo unta, saadaan varsin kiva valmennus. Mutta jos laskutoimitus jää tähän, jäävät maalit tekemättä ja ollaan vielä pahasti häviöllä. Eikä ole kivaa. Mutta kun peliin laitetaan vielä 25 erilaista yksilöä, joista kullakin on elämän pelikentällä oma tärkeä paikkansa, nousemme tasoihin ja suloiseen voittoon saakka. (Vaikkakin siinä oikeassa matsissa emme ihan Viitakko teamin ohi päässeetkään.)

Ainakin minulla oli voittajan fiilis, kun keskiviikkona istuimme kotibussissa. Mieleni oli iloinen ja onnellinen, haikeakin mutta palkittu. Pokaali, jonka sain nostaa ilmaan, olitte te, rakkaat nuoret. Jokainen tsemppasi, jokainen pelasi oman joukkueen eteen. Jokainen pelasi rohkeasti omaa paikkaansa, kunnioittaen kuitenkin toisen pelialuetta. Jokaisella on lupaava tulevaisuus elämän pelikentällä, koska jokainen on ainutlaatuinen ja jokainen on kaunis. Jokainen on helmi, niin kuin rukoushelmistä opimme: Jumalan silmissä kaunis helmi. Näistä syistä, hyvät vanhemmat ja läheiset, meillä oli kivaa.

Tuntuipa minusta voittajalta myös äsken, kun sain lukea konfirmaatiossanne nämä ensimmäisen Johanneksen kirjeen sanat: ”Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.” Kun kohta käytte alttarin ääreen tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme, palaavat ajatukset riparille: mitä olen oikein oppinut Jumalan rakkaudesta?

Pohdimme leirillä paljon rakkautta, myös lähimmäisenrakkautta. Monelle käsky rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään ja tehdä toiselle niin kuin itselle haluaisi tehtävän oli yksi tärkeimmistä opetuksista, mitä Raamatusta yhdessä löydettiin. Se on sellainen elämän pelisääntö, joka suojelee elämää ja ohjaa tielle, jota on hyvä kulkea. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tänäänkin meitä kehotetaan: ”joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään.”

Kuinka voisin arjen elämässä rakastaa veljiäni ja sisariani, toisia ihmisiä? Leirillä harjoittelimme tätä monin tavoin:

1) Päivisin pihanurmikolle kerääntyi kikkarinki, iltaisin sisaruspiiri. Sisaruspiirissä pyysimme toisillemme siunausta. Yhteys toimi joka ilta. Ylöspäin ja toisiimme. Kikkaringissä jokainen sai pitää palloa ilmassa kykynsä mukaan. Kenenkään suoritusta ei tuomittu, vaikka pallo saattoikin ponnahtaa kohti koivua tai kukkaruukkuja. Jokainen sai olla oma itsensä.

2) Sunnuntaina pääsimme kokeilemaan seinäkiipeilyä. Kukin kiipesi vuorollaan, muut varmistivat, pitivät turvaköydestä kiinni, ettei kävisi kalpaten. Kukaan ei olisi selvinnyt yksin. Tarvitsimme – ja tarvitsemme – toisiamme.

3) Aamuyhdeksän jumalanpalveluksessa rukoilimme toistemme puolesta. Toimme toinen toisemme Jumalan eteen ja pyysimme siunausta, sitä parasta, mitä kristityt voivat toisillensa antaa.

Kuitenkin, ”me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” Rukoushelmien rakkauden helmi pyytää: ”Niin kuin sinä rakastat, anna minun rakastaa. Niin kuin sinä lohdutat, anna minun lohduttaa.” Voimme tehdä hyvää toisillemme vasta sitten, kun olemme ottaneet vastaan Jumalan ilmaisen lahjan. Hän tarjoaa meille rakkauttaan, jonka hän on osoittanut erityisesti siinä, kun hän antoi poikansa Jeesuksen kuolla ristillä, jotta me saisimme syntimme anteeksi. Jotta me saisimme pääsylipun Jumalan luo.

Mutta emme aina osaa rakastaa Jumalaa tai lähimmäistämme. Syytän useammin kuin kiitän. Jätän toisen yksin useammin kuin tuen ja pidän kiinni. Pompottelen pallolla itse useammin kuin syötän sitä toiselle. Omat tarpeeni menevät toisen edelle. Jumalan rakkaus on sellaista, että silloinkin, kun itse epäonnistuu eikä osaa rakastaa, silloinkin Jumala rakastaa ja antaa meille anteeksi kaiken sen, mikä rikkoo meitä itseämme, kaiken sen mikä rikkoo suhdettamme toinen toiseemme, kaiken sen mikä rikkoo suhdettamme häneen. Jumalan rakkaus on korjaamo, jossa elämän pelissä haavoittunut ihminen voi eheytyä.

Elämässä tulee eteen vaikeita tilanteita, joissa voi tuntua, ettei kukaan välitä tai ettei kukaan ymmärrä. Eksynyt kulkija lankeaa helposti rotkoon, joka on täynnä pelkoja ja kysymyksiä, yksinäisyyttä ja epävarmuutta. Silloin saat uskoa Jumalan rakkaudesta sen, minkä jo leirilaulussa lauloin, eli: ”älä pelkää, et koskaan yksin jää, kuulethan mua, mä kaipaan sua, ei mikään erottaa voi meitä toisistamme.” Jumala pitää kädestäsi kiinni silloinkin, kun itse päästät irti. Kasteessasi, jota tänään muistamme, Jumala on ottanut sinut lapsekseen. Hän on luvannut Jeesuksen tähden rakastaa sinua aina, olit sitten missä tahansa. Silloin, kun pelottaa, mutta myös silloin, kun on voittajan fiilis.

Keravan kirkossa 16.6.2007 klo 14

torstai 14. kesäkuuta 2007

leirilaulu: ei mikään erottaa

kyynel putoaa, loppuu laulu tää
sydämeni soittaa pelkkää ikävää
ja ihan hiljaa
ihan hiljaista on

sinä sanot: älä pelkää
et koskaan yksin jää

kuulethan mua
mä kaipaan sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme
saanhan tarttua
kädestä sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme

kyynel putoaa, se talteen kerätään
taivas hyräilee meille sävelmää
se on kaunis
niin kaunista on

sinä sanot: älä pelkää
et koskaan yksin jää

kuulethan mua
mä kaipaan sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme
saanhan tarttua
kädestä sua
ei mikään erottaa
voi meitä toisistamme.

-----
capo 2nd

verse: C C Em Em
prechorus: G D Em Em
chorus: C G C G C G Em D
(C G C G)

kotona ollaan

rami kyyditsi minut kotipihaan jo puoliyhdeksäksi, kuulin uneliaan pikkumiehen juttelua, mutten uskaltanut käydä kurkaamassa. olisi hämmentynyt, pieni.

aamulla heräsimme yht'aikaa, kahdeksalta. eliaa ujostutti isänsä näkeminen niin, että piti käydä vähäväliä tarkastamassa, onko isi oikeasti tullut kotiin. isi kertoi olleensa töissä. elia osoitti ulos, öh!

paperipussissa oli tuliaisia, jotka jännittivät myös. lopulta pieni puuveturi ja marakassi pääsivät piilostaan. marakassi päätyi jo pihalle, jonne elia sen parvekkeen reunan yli viskasi. kaikki lentää kuulema yli. täytyykin hakea se pian takaisin.

torkuin aika pitkään. mummi hoiti poikaa. vaikka leiri tuntui kevyeltä ja rennolta (kutsuvat sitä työksi), univelkaa taisi kerääntyä. iltapäivästä lähdemme kuulema selloon ostamaan uima-altaan parvekkeelle. sitten pitäisi inventoida varastoa, jotta valtterin kirpputorin pöytä 849 olisi sunnuntaina täynnä. välissä konfirmaatio ja harjoitukset. ensi viikolla lomaa. jee!

lauantai 9. kesäkuuta 2007

viitakko


tuusniemessä. neljäs leiripäivä meneillään. olo on vallan onnellinen. ryhmä on monessa mielessä poikkeuksellinen. se tarkoittaa muun muassa sitä, että minulla on tunne siitä, että teen tärkeää työtä.

maanantai 4. kesäkuuta 2007

hyvää kesää!

päivittely ei auta kuin päivejä, ajattelin eilen bussissa, joka kuskasi minua elsa-tytön 2-v-syntymäpäiville. päivittäminen ja päivääminen auttavat.

tähän on kuitenkin tullut taas turhan iso lovi. lyhyesti: olen ollut koti-isinä enkä ole jaksanut kirjoittaa enkä kokenut elämäni päiväämistä kovinkaan merkittäväksi.

ytimekäs päiväys: huomenna lähden riparille. olen ollut viikonlopun itsekseni, mitä nyt eilen leppälillä ja illalla kallen kanssa terassilla. olen nukkunut niin pitkiä öitä, että kevään unet on nyt kuitattu ja nyt on vaikeuksia nukahtaa. siksikin tässä istun.

kävin pitkästä aikaa lenkillä. siivosin. satutin selkäni. nyt sitä vihloo.

perhettä on ikävä. he tulevat huomenna. minusta on kasvanut perheenisä. ovat olleet vasta kaksi päivää poissa.

torstai 24. toukokuuta 2007

kirjoittamisesta

kun avaan internet-yhteyden, pulpahtaa auki yhteyttä auki pitävän firman plaza. kolmas iso otsikko kysyy: "blogin avulla kirjailijan ura nousuun?" klikkaan jutun auki ja luen:

"Pöytälaatikkokirjailijan kannalta näyttää ainakin Yhdysvalloissa siltä, että verkkopäiväkirjan pitäminen voi sisältää mahdollisuuden onnenpotkuun uralla. Odotellaanko Suomessa nyt ensimmäisiä blogin kautta löydettyjä kirjailijoita?"

en voi kylläkään myöntää, että tämän oman blogini pitäminen hakisi julkisuutta tai julistaisi lukijakunnalleen erinomaisuuttani kirjoittajana. pikemminkin, kirjoittamiseni on terapiaa. kun kirjoittaa julkisesti, tunnustaa samalla, millainen on. antaa itsestään ja itsensä. toisaalta siihen liittyy myös tarve kertoa, miten täällä kotona menee, mitä isin elämä on.

sain rouvalta toissa jouluna lahjaksi julia cameronin oppaan nimeltään tyhjän paperin nautinto. se tarttuu kirjoittamiseen kovin myönteisellä otteella. aloitin lukemaan sen alkukappaleita jo varmaankin kolmanteen kertaan (en ole päässyt pidemmälle, maa ei ole ollut aiemmin valmis kylvölle) ja koin sen varsin hoitavana. minulle, joka olen tehnyt kirjoittamisesta jotain sellaista, mikä tarvitsee tarpeeksi aikaa, oikean vireen ja ylellisiä aiheita, eli siis mahdotonta, kirjan rohkaiseva ja kirjoittamista helppona ja luonnollisena pitävä asenne oli evankeliumia. cameronín mukaan kirjoittaminen on yhtä inhimillistä kuin hengittäminen. jokainen on syntyjään kirjoittaja, äidinrinnasta kirjoittamisen imenyt. se on ihmisen erinomainen väline hahmottaa elämäänsä, ja elämän auki kirjoittaminen itse asiassa eheyttää sitä. kirjoittaminen auttaa huomaamaan myös elämän valonkohdat.

ehkä tärkein havaintoni kirjaa naukkaillessani on ollut se, että maailmamme on ankaran vertailemisen ja standardien maailma. oma tekemisensä nähdään aina suhteessa muiden tekemiseen ja siihen, mitä muut siitä ajattelevat. näin ei pitäisi olla. (kuka sanelee sen, mikä riittää?!) jokaisella on mahdollisuus, valta ja oikeus muuttaa maailmaa. sanoilla etenkin.

perjantai 18. toukokuuta 2007

ohi on!

tentin luullakseni viimeisen tenttini. ainakin, mitä maisterin tutkintoon tulee. kuten ounastelin, oli kaksi vaihtoehtoa, toiseen vastasin.

viikon takaisesta tentistä eli jeopardyn kuvauksista en voi oikeastaan sanoa mitään, sillä tämä on julkinen media ja olen allekirjoittanut sakon uhalla sopimuksen, jonka nojalla en voi paljastaa mitään kolmannelle osapuolelle eli julkiselle medialle. kun tiedän, kerron, milloin katson itseäni neloselta.

joka tapauksessa, on tässä kaikenlaista muuta. ensiksikin, vaari eli isäni on ollut meillä pari päivää. hyvä niin, sillä tenttiin meneminen meiltä molemmilta olisi ollut varsin hankalaa, kun siskokin on muilla mailla. heidän aamunsa oli mennyt hyvin, mitä nyt elia oli heittänyt kenkänsä vessanpönttöön ja oli täytynyt hiekkalaatikolle laittaa sisätossut.

toiseksi, sain ihmeellisen innostuksen eilen lukiessani tenttiin (eikös sellaisia tulekin juuri silloin, kun tekee jotain, mitä mieluummin tekisi jotain muuta.) innostukseni kohteena oli - ja on - kellarin siivous. häkkivarastomme on näet täynnä kuin pietarin verkot kaloja. perkuuseen on käytävä ja nyt siihen on aikaa. siellä on mm. ikean sohva ja pari hyllyä, jotka laitan myyntiin (ota yhteyttä, jos kiinnostus heräsi!) lisäksi on vaatelaatikot käytävä läpi sieltä ja täältä tulleita lastenvaatteita ja päätettävä, mitä pidetään.

kolmanneksi, kahden viikon päästä alkavat kesätyöt=kesäloma. nyt se on niin nähtävä. tuntuu lomalta lähteä viikoksi riparille heti kesäkuun aluksi. kun näin ajattelen, taidan oikeasti pitää siitä työstä.

lopuksi, olen katsellut autoja sillä silmällä. kesän päätteeksi on laitettava sellainen. on hupaisaa huomata, että minä, joka en koskaan ole ollut erityisen viehättynyt autoista muuten kuin kyytivälineenä, hehkun poikamaista intoa selatessani ilmoituksia parivuotiaista farmareista.

olen löytänyt itseni!

torstai 10. toukokuuta 2007

tenttiä

hääloma onnistui. paikka oli yllätys, pari takaiskua tuli kasvoille heti kättelyssä, kun kuulimme, että ravintola on suljettu (jonkun toisen) häiden vuoksi koko illan (häävieraat järjestivät ohjelmaa majoituksessa kyllä yölläkin, mihin toinen meistä ikävällä tavalla heräsi). joka tapauksessa, sauna- ja allasosasto höyryineen ja poreineen rentoutti minut niin, että nukahdin poikkeuksellisesti jo hieman kymmenen jälkeen. ja vieläpä ennen vaimoa, joka jäi katsomaan pikkutvtä.

elia oli viihtynyt mummin ja tädin kanssa, mikä oli tietysti helpotus (= nyt uskallamme olla toistekin poissa!) jälleennäkemisen riemu oli sitäpaitsi korvaamaton. naama vääntyi iloon ja kädet huitomaan.

alkuviikko onkin mennyt uuden - ja viimeisen! - tenttikirjan avaamisessa. collinsin teksti on miellyttävää ja mielenkiintoista. sain myös kuulla suoriutuneeni edellisessä tentissä, todella odottamatta, täysin pistein. olin varsin vakuuttunut, että boyarin, joka jäi viimeiseen iltaan ja vielä tenttiaamun kahvipöytään, tekee viimeisessä tentissä comebackin. hyvä näin. on tässä vielä muutakin.

todellinen tentti onkin huomenna, kun koko kevään kytenyt haave toteutuu. tammikuun alussa elian kanssa aamulla television kanssa valvoessani koin suuren ilon, kun jo jenkeissä suosioni saavuttanut jeopardy näkyi aloittaneen näkymisen täällä kotikanavilla. innostuin heti ja laitoin hakemusta (=karsintavastaukset) vetämään. viimein sain puhelun ja koetuksen huomiselle. isi menee aamutelevisioon. siinä onkin pikkumiehellä syksyllä ihmettelemistä, kun yhdessä päivää aloitetaan kahden isin kanssa olohuoneessa. ja on siinä isilläkin huomenna jännäämistä. (tarkempi päivä ilmoitetaan halukkaille :)

perjantai 4. toukokuuta 2007

hyvällä aamumielellä

talossa on hulinaa. elia on nukkunut nyt kolmena aamuna yli 7ään. sen johdosta joutaakin jo nousta isi, äiti. lisäksi keittiössä odotti yllätys, kun mentiin ottamaan aamumaitoa: mummi, joka oli saapunut viikonlopuksi, nukkui siellä.

tänään mummi viettää iltapäivää pojanpoikansa kanssa, kun suntiot pitävät kesäkokousta. illaksi kotiin, huomenna vielä uimaan, mutta sitten koittaa elian ensimmäinen yö ilman isiä ja äitiä. on pumpulihääpäivä. menemme espooseen, presidentin rouva kaisa kallion nimissä lepoa tarjoavaan kylpyläkartano kaisankotiin.

eilen sain praktikumit fyysisesti pakettiin. vielä pitäisi panostaa henkisestä ja kirjoittaa raportit loppuun. kevät onkin sitten jo pian lopussa. kuukauden kuluttua alkavat kesä ja riparit keravalla. se tuntuu jälleen kivalta.